| Taulu 1 |
I Tuomas Kaupinpoika Hyvärinen
, talollinen, k. Kiuruvesi. Oli kotoisin Juvalta, Ronkaalan Hyvärisiä tai Hyvösiä. Aluksi yhdessä P Hen Hyvärisen kanssa 1541 Juvan hallintopitäjän Juvan neljänneskunnassa mainitaan yhtiötovereina. Tavisalmen hallintopitään Savilahden neljänneskunnan VI:ssa kymmenyskunnassa 1548 mainittu arviokunta on sama. Paikka oli Kiuruveden Niemiskylässä, Vaaksjärven rannalla. Suku on asunut Kiuruvedellä vuodesta 1541 asiakirjojen mukaan, mutta todennäköisesti jo aikaisemmin. 1552 alkaen arviokunta merkitään Tuomaan nimiin. 1548 - 1560. (Toivo Pietikäinen: Kiuruveden pitäjän asuttaminen 1978). |
| Puoliso: N. N. |
| 1. Kauppi Tuomaanpoika Hyvärinen , s. Kiuruvesi. Tauluun 2 |
| Taulu 2 |
II Kauppi Tuomaanpoika Hyvärinen, (Taulusta 1)
talollinen, s. Kiuruvesi, k. Kiuruvesi. Avioiduttuaan muutti asumaan Niemiskylästä Osmankijärven rannalle. Saattaa olla, että jo Tuomas olisi yhdessä P Hen Hyvärisen kanssa pannut alulle Osmankijärven asuttamisen. Isäntänä 1560 - 1595. |
| Puoliso: N. N |
| 1. Kauppi Kaupinpoika Hyvärinen , s. Kiuruvesi. Tauluun 3 |
| Taulu 3 |
| III Kauppi Kaupinpoika Hyvärinen, (Taulusta 2) talollinen, s. Kiuruvesi, k. Kiuruvesi. Isäntänä 1595 - 1623. |
| Puoliso: N. N. |
| 1. Tahvo Kaupinpoika Hyvärinen , s. Kiuruvesi. Tauluun 4 |
| Taulu 4 |
IV Tahvo Kaupinpoika Hyvärinen, (Taulusta 3)
talollinen, s. Kiuruvesi, k. Kiuruvesi.Tahvo Kaupinpoika laajensi Osmankijärven rantakaskienkokoa niin, että ne ulottuivat Paloisjärvelle saakka, jonne yksi hänen pojistaan asettui asumaan . Oli 1633 arviokunnan isäntänä. |
| Puoliso: N N |
| 1. Niilo Tahvonpoika Hyvärinen , s. Kiuruvesi, Koski. Tauluun 5 |
| Taulu 5 |
| V Niilo Tahvonpoika Hyvärinen, (Taulusta 4) talollinen, s. Kiuruvesi, Koski, k. Kiuruvesi. Oli Palosten isäntänä 1646 - 1665. |
| Puoliso: N N |
| 1. Kaapo Niilonpoika Hyvärinen , s. Kiuruvesi, Koski. Tauluun 6 |
| Taulu 6 |
| VI Kaapo Niilonpoika Hyvärinen, (Taulusta 5) talollinen, s. Kiuruvesi, Koski, k. Kiuruvesi, Koski. Oli Palosten isäntänä 1665 - 1689. |
| Puoliso: N. N. |
| 1. Jaakko Kaaponpoika Hyvärinen , s. 1640 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 7 |
| Taulu 7 |
| VII Jaakko Kaaponpoika Hyvärinen, (Taulusta 6) talollinen, s. 1640 Kiuruvesi, Koski, k. 10.4. 1732 Kiuruvesi, Koski. Kuoli 92-vuotiaana. |
| Puoliso: N.N. |
| 1. Antti Jaakonpoika Hyvärinen , s. Kiuruvesi, Koski. Tauluun 8 |
| Taulu 8 |
| VIII Antti Jaakonpoika Hyvärinen, (Taulusta 7) talollinen, s. Kiuruvesi, Koski, k. Kiuruvesi, Koski. Oli Palosten isäntänä 1711 - 1730. |
| Puoliso: Anna Kotilainen Vanhemmat: Kotilainen ja Margareta Ollikainen, s. 1656, k. 1.5. 1736 Kiuruvesi, Koski. |
| 1. Jaakko Antinpoika Hyvärinen , s. Kiuruvesi, Koski. Tauluun 9 |
| Taulu 9 |
| IX Jaakko Antinpoika Hyvärinen, (Taulusta 8) talollinen, s. Kiuruvesi, Koski, k. n. 1767 Kiuruvesi, Koski nro 1. Oli Palosten isäntänä 1730 - 1767. |
| Puoliso: Elisa Remes s. 1708 Kiuruvesi, Remeskylä, Mattila. Vanhemmat: Matti Antinpoika Remes, talollinen, s. n. 1680 Kiuruvesi, Remeskylä, Mattila ja Christina Kärkkäinen, s. 1684 Kiuruvesi. Vihitty n. 1702. |
| 1. Antti Jaakonpoika Hyvärinen , s. 1724 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 10 |
| 2. Matti Jaakonpoika Hyvärinen , s. 1729 Kiuruvesi, Koski n:o 1. Tauluun 49 |
| 3. Alma Hyvärinen s. 14.5. 1732 Kiuruvesi, Koski. |
| 4. Jaakko Hyvärinen s. 31.3. 1735 Kiuruvesi, Koski. |
| 5. Katarina Hyvärinen s. 22.4. 1737 Kiuruvesi, Koski. |
| 6. Paulus Hyvärinen s. 21.5. 1739 Kiuruvesi, Koski. |
| 7. Pekka Jaakonpoika Hyvärinen s. 1741 Kiuruvesi, Koski. MF TK 1451 Lastenkirja A I 3 1747 - 1761 s. 89). |
| Taulu 10 |
| X Antti Jaakonpoika Hyvärinen, (Taulusta 9) talollinen, lautamies, s. 1724 Kiuruvesi, Koski, k. 3.2. 1804 Kiuruvesi, Koski. Oli Palosten isäntänä 1767 - 1804, Kuolintieto HisKi-tieto. |
| Puoliso: Anna Kärkkäinen s. 1726, k. 16.7. 1768 Kiuruvesi, Koski. HisKi-tieto. |
| 1. Zacharias Hyvärinen s. 1753 Kiuruvesi, Koski, k. 1755 Kiuruvesi, Koski. MF TK 1451 Lastenkirja A I 3 1747 - 1761 s. 89). |
| 2. Katarina Hyvärinen , s. 1754 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 11 |
| 3. Antti Antinpoika Hyvärinen , s. 1755 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 19 |
| 4. Elisabet Antintytär Hyvärinen s. Kiuruvesi, Koski. MF TK 1451 Lastenkirja A I 3 1747 - 1761 s. 89). |
| 5. Anna Antintytär Hyvärinen s. Kiuruvesi, Koski. MF TK 1451 Lastenkirja A I 3 1747 - 1761 s. 89). |
| 6. Reeta Antintytär Hyvärinen , s. 1759. Tauluun 39 |
| 7. Bathena ? Jaakontytär Hyvärinen s. 1759 Kiuruvesi, Koski. MF TK 1451 Lastenkirja A I 3 1747 - 1761 s. 89). |
| 8. Vappu Hyvärinen , s. 1763 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 45 |
| Taulu 11 |
| XI Katarina Hyvärinen, (Taulusta 10) s. 1754 Kiuruvesi, Koski, k. 10.4. 1831 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Hietamäki. (MFTK 1451 Lastenkirja A I 3 1747 - 1761 s. 89). |
| Puoliso: Vihitty 12.12. 1771 Kiuruvesi Pekka Laurinpoika Pietikäinen talollinen, s. 20.2. 1748 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Hietamäki, k. 22.8. 1811 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Hietamäki. Vanhemmat: Lauri Heikinpoika Pietikäinen, talollinen, s. 1698 Kiuruvesi, Sulkava, k. 30.4. 1787 Kiuruvesi, Niemiskylä, Hietamäki ja Brita Remes, s. n. 1698, k. n. 1787 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi. Vihitty n.1720. |
| 1. Elisabet Pekantytär Pietikäinen s. 24.4. 1772 Kiuruvesi, Niemiskylä. Puoliso: Vihitty 24.6. 1796 Kiuruvesi Matti Kämäräinen . Luupuvesi, Kesävierre. |
| 2. Birgitta Pekantytär Pietikäinen s. 1774 Kiuruvesi, Niemiskylä. Puoliso: Vihitty 13.4. 1799 Kiuruvesi Lauri Pöksyläinen |
| 3. Lauri Pekanpoika Pietikäinen , s. 10.11. 1778 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Hietamäki. Tauluun 12 |
| 4. Anna Katri Pekantytär Pietikäinen s. 15.5. 1780 Kiuruvesi, Niemiskylä. Puoliso: Henrik Lepistö |
| 5. Walborg Pekantytär Pietikäinen s. 13.4. 1782 Kiuruvesi, Niemiskylä, k. 29.9. 1851 Kiuruvesi, Aittojärvi. Puoliso: Vihitty 19.6. 1812 Kiuruvesi Matti Niskanen |
| 6. Antti Pekanpoika Pietikäinen s. 9.4. 1786 Kiuruvesi, Niemiskylä, k. 14.5. 1865 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 22.3. 1820 Kiuruvesi Margareta Plum , s. 1799, k. 5.2. 1867 Kiuruvesi. |
| 7. Job Pekanpoika Pietikäinen s. 3.9. 1788 Kiuruvesi, Niemiskylä, k. 17.8. 1791 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| Taulu 12 |
| XII Lauri Pekanpoika Pietikäinen, (Taulusta 11) talollinen, s. 10.11. 1778 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Hietamäki, k. 14.5. 1825 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Hietamäki. Talollinen, Niemisjärvi. |
| Puoliso: Vihitty 16.6. 1802 Anna Christina Kämäräinen s. 4.9. 1779 Kiuruvesi, Luupuvesi, Niemi, k. 18.4. 1842 Kiuruvesi, Hautajärvi. Vanhemmat: Matti Matinpoika Kämäräinen, s. 28.12. 1746 Kiuruvesi, Luupuvesi, Niemi, k. 24.4. 1808 Kiuruvesi, Luupuvesi, Niemi ja Valborg Laurintytär Kärkkäinen, s. 1754 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 8.4. 1796 Kiuruvesi, Luupuvesi, Niemi. Vihitty 12.6.1773. |
| 1. Pekka Laurinpoika Pietikäinen , s. 11.11. 1805 Kiuruvesi, Niemisjärvi, nro 20. Tauluun 13 |
| 2. Katariina Pietikäinen s. 29.7. 1808 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 18.3. 1812 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| 3. Anna-Liisa Pietikäinen s. 19.1. 1811 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| 4. Kristiina Pietikäinen s. 30.1. 1813 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Puoliso: Vihitty 1.7. 1831 Adam Fagelberg . Muuttivat 1833 Viipuriin. |
| 5. Aabraham Pietikäinen s. 24.2. 1815 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 7.11. 1864 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| 6. Saara Pietikäinen , s. 17.4. 1817 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Tauluun 17 |
| 7. Vilhelmina Potensia Pietikäinen , s. 16.8. 1819 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Tauluun 18 |
| Taulu 13 |
| XIII Pekka Laurinpoika Pietikäinen, (Taulusta 12) torppari, kylänvanhin, s. 11.11. 1805 Kiuruvesi, Niemisjärvi, nro 20, k. 16.3. 1866 Kiuruvesi, Niemisjärvi, nro 20. Muuttanut Kalliojärvi 17, Kolkutusmäki. Muutti takaisin Niemiskylään. Kylänvanhin vuosina 1830 - 1850. |
Puoliso: Vihitty 1828
Margaretha Tuomala
s. 15.12. 1799 Rantsila, Sipolan kylä, Tuomola, k. 16.8. 1857 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Sipolan kylä, Tuomala l. Halkola. Muutti Kiuruvedelle 1828. Grethalla oli avioton tytär Anna Lisa, joka oli syntynyt 20.3.1826. Hän muutti äitinsä kanssa Kiuruvedelle.Vanhemmat: Christer Johaninpoika Tuomala eli Ylisipola, talollinen, s. 20.9. 1767 Raahe, Pattijoki, Ylisipola, k. 16.1. 1809 Ransila, Sipolan kylä, Tuomola ja Caisa-Lisa Johanintytär Keränen, s. 12.1. 1775 Kiuruvesi, k. 5.1. 1831 Rantsila, Sipolankylä, Tuomola. Vihitty 17.3.1797 Rantsila. |
| 1. Johannes Pietikäinen s. 27.12. 1828 Kiuruvesi, Niemiskylä, k. 14.1. 1829 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| 2. Crista Katherina Pietikäinen s. 23.1. 1830 Kiuruvesi, Niemiskylä, k. 7.2. 1830 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| 3. Pekka Pekanpoika Pietikäinen , s. 22.6. 1833 Kiuruvesi. Tauluun 14 |
4. Antti Närhi - Pietikäinen
s. 14.3. 1835 Kiuruvesi, Niemiskylä, k. 27.4. 1864 Kiuruvesi. Antti otti nimen Närhi, jota hänen jälkeläisensä myös käyttivät.Puoliso: Vihitty 26.12. 1856 Kiuruvesi Kaisa Maria Väisänen , s. 17.7. 1837 Kiuruvesi, Niemisjärvi 5. Vanhemmat: Juho Väisänen, talollinen ja Susanna Kärkkäinen. |
| 5. Maria Pietikäinen s. 2.2. 1837 Kiuruvesi, Niemiskylä. Puoliso: Vihitty 22.2. 1856 Kiuruvesi Johan Lyytikäinen |
| 6. Wilhelmiina Pietikäinen , s. 8.1. 1839 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Tauluun 15 |
| 7. Ulrika Pietikäinen , s. 31.1. 1841 Kiuruvesi. Tauluun 16 |
| 8. Abraham Pietikäinen s. 1.8. 1843 Kiuruvesi. |
| Taulu 14 |
| XIV Pekka Pekanpoika Pietikäinen, (Taulusta 13) maanviljelijä, s. 22.6. 1833 Kiuruvesi, k. 16.1. 1890 Kiuruvesi, Niemiskylä 20, Kaikkola. Tuli kotivävyksi Kaikkolaan. |
| Puoliso: Vihitty 6.11. 1853 Kiuruvesi Stiina Kaikkonen s. 1.3. 1828 Kiuruvesi, k. 19.6. 1895 Kiuruvesi. |
| 1. Pekka August Pietikäinen laivuri, s. 5.2. 1870 Kiuruvesi, k. 8.7. 1953 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 9.5. 1889 Kiuruvesi Ida Sofia Knuutinen , s. 22.5. 1870, k. 19.11. 1944 Kiuruvesi. |
| Taulu 15 |
| XIV Wilhelmiina Pietikäinen, (Taulusta 13) s. 8.1. 1839 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 15.5. 1925 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi. |
| Puoliso: Vihitty 27.5. 1863 Kiuruvesi Lauri Matinpoika Pietikäinen talollinen, s. 4.11. 1842 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi, k. 8.2. 1883 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi. Talollinen, Niemisjärvi 12 Kotaniemi. Vanhemmat: Matti Pietikäinen, talollinen, s. 19.2. 1797 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi, k. 7.9. 1863 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi ja Anna Raatikainen, s. 6.5. 1802 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Mustikkamäki, k. 18.9. 1866 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi. Vihitty 25.6.1825 Kiuruvesi. |
| 1. Matti Laurinpoika Pietikäinen talollinen, s. 17.1. 1864 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi, k. 9.5. 1883 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi. |
| 2. Anna Eufemia Pietikäinen s. 25.10. 1865 Kiuruvesi, k. 13.9. 1948 Kiuruvesi. |
| 3. Abraham Pietikäinen maanviljelijä, s. 21.6. 1868 Kiuruvesi, k. 15.1. 1930 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 12.7. 1901 Kiuruvesi Anna Kaisa Ruotsalainen , s. 12.4. 1879 Kiuruvesi, Niemiskylä, k. 22.6. 1946 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kannas. |
4. Hilma Ellen Pietikäinen
s. 22.8. 1870 Kiuruvesi.
Puoliso: Vihitty 26.6. 1890 Kiuruvesi
Robert Hyvönen
, s. 10.9. 1869 Kiuruvesi. Asuivat ensiksi torppareina Luupuveden Rätylässä nro 5 ja sitten vuodesta 1899 Kalliojärven Aittomäessä nro 12. Muuttivat 19.2.1916 Haapajärvelle Kontiolan taloon. (Paikkala: Hyvösten historia s. 133).Vanhemmat: Paavo Hyvönen, talollinen, s. 5.11. 1841 Pielavesi, Rytky, k. 14.4. 1915 Kiuruvesi ja Anna Liisa Tikka eli Tikkanen, s. 15.12. 1846, k. 1.4. 1872 Kiuruvesi. Vihitty 11.6.1869. |
5. Heikki Pietikäinen
maanviljelijä, s. 16.3. 1873 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kotaniemi, k. 24.5. 1951 Kiuruvesi, Niemiskylä, Jussila. Talollinen, syntymäpaikka Niemisjärvi n:o 12 Kotaniemi. Heikki oli sotaväessä 1897 - 1899. Aluksi hän oli Kuopiossa, mutta lopun ajan Lappeenrannassa. Veljekset Abraham, Heikki ja Kalle Pietikäinen olivat ostaneet 3.1.1896 yksitoista neljäkymentäviidettä osaa (11/45) perintötilasta nro 3 Kiuruveden Niemisjärven kylässä kantatilan Kotaniemen aputilaksi. 30.10.1900 Heikki osti Jussilan tilan veljiltään Abrahamilta ja Kallelta ja muutti perheineen Jussilan tilalle 1901.Puoliso: Vihitty 7.6. 1899 Kiuruvesi Elisabet Tenhunen , s. 20.3. 1879 Kiuruvesi, Hautajärvi, nro 14 Juurikka, k. 22.3. 1949 Kiuruvesi, Niemiskylä, Jussila. Vanhemmat: Sion Tenhunen, talollinen, s. 28.10. 1839 Pielavesi, Sulkava 15, k. 17.5. 1901 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka ja Elisabet Kärkkäinen, s. 15.2. 1855 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15, k. 27.4. 1925 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka. Vihitty 6.9.1874 Kiuruvesi. |
6. Kalle Pietikäinen
maanviljelijä, s. 16.3. 1875 Kiuruvesi, k. 2.7. 1960 Kiuruvesi. Toimi Niemiskylän kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana 1905 - 1957. Kun vuonna 1905 perustettiin Niemiskylään osuuskassa, Kalle Pietikäinen toimi kassanhoitajana 1905 - 1932. Osuuskassa toimi Kalle Pietikäisen kotona, Kanaksen talossa. Hän toimi 1910 - 1920 -luvuilla Niemiskylän osuusmeijerin hallituksen puheenjohtajana, Niemiskylän mylly- ja sahaosuuskunnan puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien 1917 - 1946. Samoin hän toimi Suomi-yhtiön asiamiehenä useita vuosikymmeniä.Puoliso: Ida Tikkala , mejeristi, s. 2.2. 1883 Korpilahti, k. 3.4. 1926 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| 7. Johanna Maria Pietikäinen s. 11.11. 1877 Kiuruvesi, k. 24.7. 1878 Kiuruvesi. |
| 8. Lauri Laurinpoika Pietikäinen s. 11.6. 1879 Kiuruvesi, k. 16.10. 1879 Kiuruvesi. |
| 9. Olga Vilhelmiina Pietikäinen s. 5.11. 1881 Kiuruvesi, k. 25.1. 1883 Kiuruvesi. |
| Taulu 16 |
| XIV Ulrika Pietikäinen, (Taulusta 13) s. 31.1. 1841 Kiuruvesi, k. 8.11. 1922 Kiuruvesi. |
Puoliso: Vihitty 5.10. 1859 Kiuruvesi
Johan Fredrik Kärkkäinen eli Saari. (Taulu 43)
sotamies, mäkitupalainen, s. 26.8. 1834 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, Erikkala, k. 20.3. 1898 Kiuruvesi, Hautajärvi. Rippikirjoissa toisena nimenä sotilasnimi Johan Saar. ruotusotamies, mäkitupalainen. Asuinpaikat: vuoteen 1860 saakka Kiuruvesi, Niemisjärvi nro 13 (sotamies), vuosina 1860 - 64 Kiuruvesi nro 18 (sotamies), 1864 - 91 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 13, Mäkelä ja vuodesta 1891 alkaen Hautajärvi nro 13, Rajala (mäkitupalaisena). Lasten nimenä on kirkonkirjoissa joskus myös Saari. |
| 1. Josefina Kärkkäinen s. 27.8. 1860 Kiuruvesi. HisKi-tieto. |
| 2. Johan Fredrik Kärkkäinen s. 7.1. 1863 Kiuruvesi. HisKi-tieto. |
| 3. Otto Vilhelm Kärkkäinen s. 31.1. 1865 Kiuruvesi. HisKi-tieto. |
| 4. Anders August Kärkkäinen s. 31.1. 1868 Kiuruvesi, k. 29.10. 1881 Kiuruvesi. |
| 5. Petter Wiljam Kärkkäinen s. 26.2. 1871 Kiuruvesi, k. 12.4. 1871 Kiuruvesi. |
| 6. Olga Johanna Kärkkäinen s. 23.7. 1872 Kiuruvesi, k. 5.6. 1874 Kiuruvesi. |
| 7. Maria Kärkkäinen s. 16.3. 1875 Kiuruvesi. Muutti 21.2.1895 Lappeelle ja meni palvelijaksi Tirilän kylän Pekkasen taloon. Muuttokirja nro 5, 14.1. 1895. Puoliso: Vihitty 2.11.1896 Lappee Roopert Johannes Töllikkö, s. 3.12. 1876 Lappee. Vanhemmat: Johan Eliaanpoika Töllikkö, s. 27.1. 1842 Lappee ja Elisabet Iisakintytär Niemelä, s. 1847 |
| 8. Anna Kaisa Kärkkäinen s. 16.3. 1875 Kiuruvesi, k. 6.4. 1875 Kiuruvesi. |
| 9. Hedvig Wilhelmina Kärkkäinen s. 15.10. 1877 Kiuruvesi. Syntymäaika on HisKi-tieto. Otti muuttokirjan Kiuruvedeltä Lappeenrantaan 23.2.1895. (Kiuruveden kirkonkirjat) Tuli Lappeenrannan seurakuntaan muuttokirjalla Kiuruvedeltä 7.6.1895. Muutti avioiduttuuaa Lappee Tirilä Loiri. (Lappeen kirkonkirjat). Puoliso: Vihitty 2.7. 1899 Lappeenranta Elias Mikonpoika Loiri , talollisen poika, s. 23.4. 1875 Lappee. (Lappeen rk. 1880 - 1890 s. 1031). Vanhemmat: Mikko Tuomaanpoika Loiri, s. 29.9. 1854 Lappee ja Helena Eliaantytär Neuvonen, s. 20.9. 1856. |
| 10. Ida Nathalia Kärkkäinen s. 15.9. 1880 Kiuruvesi. |
| 11. Kaarle Kärkkäinen s. 14.8. 1883 Kiuruvesi. |
| Taulu 17 |
| XIII Saara Pietikäinen, (Taulusta 12) s. 17.4. 1817 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| Puoliso: Vihitty 20.7. 1834 Abraham Lappalainen s. Iisalmi, Ruotaanlahti. |
| 1. Johan Henrik Lappalainen s. 23.1. 1836 Iisalmi, Ruotaanmäki. |
| 2. Wilhelm Lappalainen s. 23.6. 1839 Iisalmi, Ruotaanmäki. |
| Taulu 18 |
| XIII Vilhelmina Potensia Pietikäinen, (Taulusta 12) s. 16.8. 1819 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 22.1. 1842 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kivikko. |
| Puoliso: Antti Niskanen |
| 1. Anna Niskanen s. 23.9. 1841 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| 2. Saara Niskanen s. 23.9. 1841 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| Taulu 19 |
| XI Antti Antinpoika Hyvärinen, (Taulusta 10) talollinen, lautamies, s. 1755 Kiuruvesi, Koski, k. 1813 Kiurvesi, Koski. |
| Puoliso: Kaarina Remes s. 1761. |
| 1. Christina Hyvärinen , s. 16.8. 1783 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 20 |
| 2. Elisabet Hyvärinen , s. 11.6. 1785 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 27 |
| 3. Herman Antinpoika Hyvärinen , s. 12.7. 1792 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 36 |
| Taulu 20 |
XII Christina Hyvärinen, (Taulusta 19)
s. 16.8. 1783 Kiuruvesi, Koski, k. 14.10. 1863 Kiuruvesi, Hautakylä, Toivaisenniemi. Christina Hyvärinen ja Lauri Pöksyläinen hoitivat Joppilan tilaa vuoteen 1826 saakka, jolloin isännyys siirtyi täysi-ikäisyyden saavuttaneelle Juho Remekselle. Christina ja Lauri taas ostivat Toivaisenniemen, Kiuruvesi nro 5, jonne muuttivat asumaan vuonna 1835. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 1). |
| 1. Puoliso: Juho Remes s. 5.5. 1781 Kiuruvesi, Joppila, k. 14.4. 1808 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 1). Vanhemmat: Job Matinpoika Remes, s. 9.5. 1748 Kiuruvesi, Remekselä, k. 7.10. 1791 Kiuruvesi, Remekselä ja Anna Lappalainen, s. 1748, k. 13.3. 1788 Kiuruvesi, Ramekselä. |
| 1. Juho Juhonpoika Remes , s. 25.11. 1805 Kiuruvesi,. Tauluun 21 |
| 2. Puoliso: Lauri Pekanpoika Pöksyläinen maanviljelijä, s. 3.2. 1785 Kiuruvesi, Hautakylä, Kangas, k. 21.11. 1862 Kiuruvesi, Hautakylä, Toivaisenniemi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 1). Vanhemmat: Pekka Ollinpoika Pöksyläinen, s. 1755 Kiuruvesi, ja Dorothea Kärkkäinen, s. 1756 Kiuruvesi,. |
| Taulu 21 |
| XIII Juho Juhonpoika Remes, (Taulusta 20) talollinen, s. 25.11. 1805 Kiuruvesi, k. 12.7. 1876 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 1). |
| 1. Puoliso: Vihitty 5.11. 1829 Kiuruvesi Johanna Remes s. 13.3. 1801 Kiuruvesi, Paara, k. 27.5. 1831 Kiuruvesi. Vanhemmat: Paavo Remes, s. 1768 Kiuruvesi, Paara ja Elisabet Remes, s. 1766 Kiuruvesi,. |
| 2. Puoliso: Vihitty 17.12. 1833 Margareta Pietikäinen s. 9.9. 1809 Kiuruvesi, Sulkavan Paavola eli Piekäälä, k. 27.11. 1835 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 1). Vanhemmat: Matti Paavonpoika Pietikäinen, talollinen, s. 12.6. 1779 Pielavesi, Sulkava, k. 22.12. 1851 Kiuruvesi, Sulkava ja Margareta Pulkka, s. 14.5. 1783, k. 16.12. 1838 Pielavesi, Sulkava. Vihitty N. 1801. |
| 3. Puoliso: Vihitty 14.10. 1836 Kiuruvesi Katarina Ollintytär Tikkanen s. 12.6. 1812 Kiuruvesi, Tikkala, k. 25.4. 1894 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 1). Vanhemmat: Olli Heikinpoika Tikkanen, talollinen, s. 21.12. 1766 Kiuruvesi, Tikkala, k. 2.9. 1833 Kiuruvesi, Tikkala ja Margareta Lappalainen, s. 25.4. 1771, k. 11.2. 1845 Kiuruvesi, Tikkala. |
| 1. Anna Kaisa Remes , s. 27.7. 1837 Kiuruvesi,. Tauluun 22 |
| 2. Robert Juhonpoika Remes , s. 15.12. 1841 Kiuruvesi. Tauluun 23 |
| 3. Vilhelmiina Remes , s. 20.4. 1846 Kiuruvesi. Tauluun 24 |
| 4. Johan Juhonpoika Remes , s. 24.9. 1848 Kiuruvesi. Tauluun 25 |
| 5. Elisabet Juhontytär Remes , s. 15.8. 1851 Kiuruvesi, Joppila. Tauluun 26 |
| Taulu 22 |
| XIV Anna Kaisa Remes, (Taulusta 21) s. 27.7. 1837 Kiuruvesi, k. 11.8. 1915 Kiuruvesi. |
| Puoliso: Vihitty 27.9. 1857 Kiuruvesi Abraham Pekanpoika Pöksyläinen talollinen, oltermanni, s. 3.12. 1829 Kiuruvesi, Hautakylä, k. 10.4. 1897 Kiuruvesi. Asuivat Hautakylä nro 3 Kankaalla. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 2). Vanhemmat: Pekka Pekanpoika Pöksyläinen, s. 10.3. 1790 Kiuruvesi, Hautakylä ja Anna Aabrahaintytär Kärkkäinen, s. 12.5. 1792 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
1. Juho Jaakko Pöksyläinen
maanviljelijä, s. 9.12. 1858 Kiuruvesi, Hautajärvi, Kangas, k. 3.7. 1939 Kiuruvesi, Hautajärvi. "Läävän Juho". Kotiseutuyhdistys on pystyttänyt hautamuistomerkin hänen kotiseututyönsä kunniaksi. Oli aikansa ainutlaatuinsia merkkimiehiä. Hän oli harvinaisen pitkälle päässyt itseoppinut kansanmies. Hän keräsi talteen kansantarinoita sekä laajan Kiuruvetta kskevan historia-aineiston. Hän laati myös Kiuruveden kartan. Asui perheineen ensin kotitalossaan Hautakylän Kankaalla, vuodesta 1898 alkaen Läävänsalmessa, Hautakylä nro 5, sen jälkeen vuodesta 1933 alkaen Heikkilässä Hautakylä nro 1 ja lopulta vuodesta 1937 Saukkoniemessä Sulkava nro 16. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 10).1. puoliso: Vihitty 2.10. 1877 Kiuruvesi Kaisa Johanna Pietarintytär Kärkkäinen , s. 8.6. 1860 Pielavesi, Sulkava, k. 15.4. 1896 Kiuruvesi, Hautajärvi. Vanhemmat: Pekka Juho Pekanpoika Kärkkäinen, talollinen, lautamies, s. 5.5. 1824 Pielavesi, k. 14.11. 1895 Kiuruvesi, Rytky, Jänismäki ja Anna Juhontytär Laukkanen, s. 18.2. 1823 Pielavesi, Rytky nro 1 Alatalo, k. 20.6. 1862 Pielavesi, Sulkava nro 19. Vihitty 22.2.1846 Pielavesi. 2. puoliso: Vihitty 2.1. 1897 Kiuruvesi Hilma Vilhelmiina Laitinen , s. 15.4. 1878 Kiuruvesi, k. 29.6. 1930 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 10). Vanhemmat: Elias Laitinen, talollinen, s. 12.11. 1854 Pyhäjärvi, k. N. 1940 Kiuruvesi ja Saara Hyvönen, s. 10.11. 1854 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Räisälä, k. 21.2. 1918 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. Vihitty 18.7.1873 Kiuruvesi. |
| 2. Antti Pöksyläinen maanviljelijä, s. 21.4. 1868 Kiuruvesi, k. 27.9. 1915 Kiuruvesi. Asui Hautakylän Kankaalla. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 11). Puoliso: Vihitty 6.6. 1895 Anna Asikainen , s. 9.6. 1870 Iisalmi, Ulmala nro 15, k. 17.10. 1912 Kiuruvesi. Vanhemmat: Herman Asikainen, s. 18.3. 1842 ja Maria Ulrika Rissanen, s. 30.8. 1848. |
| 3. Greta Pöksyläinen s. 4.5. 1877, k. 28.3. 1943 Kiuruvesi, Hautakylä. Puoliso: Juho Emil Kuonanoja , maanviljelijä, s. 1.8. 1878 Kiuruvesi, Hautakylä, Tupaharju, k. 26.11. 1942 Kiuruvesi, Hautakylä. Vanhemmat: Samuel Petter Kuonanoja, s. 18.5. 1856 Kiuruvesi, Hautajärvi ja Johanna Martikainen, s. 25.12. 1855. |
| Taulu 23 |
| XIV Robert Juhonpoika Remes, (Taulusta 21) s. 15.12. 1841 Kiuruvesi, k. 26.2. 1920 Kiuruvesi. |
| Puoliso: Vihitty 20.4. 1877 Anna Johanna Heikintytär Tikkanen s. 7.2. 1852 Kiuruvesi, Honkaranta, Lassila, k. 23.5. 1914 Kiuruvesi. Vanhemmat: Heikki Laurinpoika Tikkanen, s. 11.1. 1819 Kiuruvesi, Honkaranta, Lassila ja Anna Laukkanen, s. 17.5. 1824 Kiuruvesi, Salmijärvi. |
| 1. Anna Kaisa Remes s. 22.4. 1882 Kiuruvesi, k. 21.12. 1957 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 21.3. 1907 Armas Heinonen , talollinen, s. 9.8. 1883 Kiuruvesi, k. 14.5. 1929 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 16). Vanhemmat: Efraim Heinonen, talollinen, k. 28.1. 1910 Kiuruvesi ja Selma Johanna Heinonen, s. 18.12. 1859 Kiuruvesi. |
| 2. Saara Johanna Remes s. 20.10. 1891 Kiuruvesi, k. 22.10. 1975 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Löytölä. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 20). Puoliso: Vihitty 7.7. 1917 Kiuruvesi Onni Heikki Kämäräinen , maanviljelijä, s. 24.1. 1892 Kiuruvesi, Näläntö 11, k. 4.10. 1943 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Löytölä. |
| 3. Lauri Paavali Valentin Remes s. 11.1. 1894 Kiuruvesi, k. 8.10. 1961 Kiuruvesi. Kiuruvesi, Remeskylä, Korkeakangas ( Kaija Heiskanen: Eskeliset Ylä-Savossa s. 195). Puoliso: Johanna Sofia Kämäräinen , s. 23.5. 1899 Kiuruvesi, k. 24.2. 1974 Kiuruvesi. Vanhemmat: Kalle Juho Kämäräinen, s. 5.5. 1877 Kiuruvesi, k. 9.7. 1930 Kiuruvesi ja Maria Eskelinen, s. 13.5. 1878 Iisalmi, Sonkajärvi, k. 11.6. 1910 Sortavala. Vihitty 4.7.1898. |
| Taulu 24 |
| XIV Vilhelmiina Remes, (Taulusta 21) s. 20.4. 1846 Kiuruvesi, k. 4.8. 1931 Kiuruvesi. |
Puoliso: Vihitty 16.7. 1879
Heikki Pöksyläinen
s. 17.10. 1846 Kiuruvesi, k. 6.12. 1936 Kiuruvesi. Perhe asui Kauppalan talossa Hautajärvi nro 15, josta muutti 1891 Jokiniemeen, Rytky nro 1. Vuonna 1892 Henrikin ja Vilhelmiina sekä äiti Dorothea Vilhelmiina muuttivat Muromäkeen, Rytky nro 7. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 6).Vanhemmat: Heikki Pöksyläinen, maanviljelijä, s. 15.3. 1820 Kiuruvesi, k. 3.2. 1882 Kiuruvesi ja Dorothea Vilhelmina Pöksyläinen, s. 22.6. 1819 Kiuruvesi, k. 28.2. 1895 Kiuruvesi. |
| 1. Greeta Pöksyläinen s. 4.5. 1887 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 2.1. 1923 Kiuruvesi, Rytky. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 23). Puoliso: Vihitty 28.3. 1909 Kiuruvesi Matti Heinonen , talollinen, s. 30.3. 1873 Kiuruvesi, Rytky, k. 23.8. 1920 Kiuruvesi, Rytky. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 23). Vanhemmat: Krister Heinonen, talollinen, s. 8.5. 1837 ja Anna Sofia Tikkanen, s. 11.3. 1840. |
| 2. Robert Murtorinne alk. Pöksyläinen maanviljelijä, s. 17.3. 1898 Kiuruvesi, k. 2.2. 1963 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 25). Puoliso: Emmi Kristiina Röksä , meijeristi, s. 23.9. 1895 Parikkala, k. 16.8. 1976 Kiuruvesi. Vanhemmat: Matti Röksä ja Anna Maria Putkonen. |
| Taulu 25 |
XIV Johan Juhonpoika Remes, (Taulusta 21)
maanviljelijä, s. 24.9. 1848 Kiuruvesi, k. 12.8. 1918 Kiuruvesi. Muuttivat Joppilasta v. 1895 Puolakan torppaan. Vanhaan Puolakkaan, joka oli nykyisen Poukaman paikalla. Tässä asuessaan rakensivat uuden talon, johon muuttivat juhannukseksi 1902. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| Puoliso: Vihitty 2.1. 1888 Kiuruvesi Ida Sofia Hyvärinen. (Taulu 37) s. 8.9. 1865 Kiuruvesi, Koski, k. 3.12. 1945 Kiuruvesi. |
| 1. Margaretha Juhontytär Remes s. 31.10. 1887 Kiuruvesi, Puolakka, k. 10.12. 1893 Kiuruvesi, Puolakka. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 2. Tiina Kaisa Remes s. 2.4. 1891 Kiuruvesi, Puolakka, k. 8.2. 1955 Kiuruvesi, Vuolle. Puoliso: Tuure Hermaninpoika Jauhiainen , talollinen, s. 2.3. 1874 Pielavesi, k. 26.11. 1933 Kiuruvesi. "Kosken Tuure". Vanhemmat: Herman Jauhiainen, talollinen, s. 8.1. 1826 Pielavesi, k. 17.8. 1889 Kiuruvesi ja Anna Liisa Tikkanen, s. 7.9. 1831 Kiuruvesi, k. 9.8. 1896 Kiuruvesi. Vihitty 21.6.1854 Kiuruvesi. |
| 3. Olof Henrik Ferdinand Juhonpoika Remes s. 21.9. 1892 Kiuruvesi, Puolakka, k. 17.8. 1894 Kiuruvesi, Puolakka. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 4. Greeta Vilhelmiina Juhontytär Remes s. 9.3. 1894 Kiuruvesi, Puolakka, k. 26.1. 1896 Kiuruvesi, Puolakka. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 5. Ida Johanna Juhontytär Remes kansakoulunopettaja, s. 4.6. 1896 Kiuruvesi, Puolakka, k. 5.9. 1981 Kiuruvesi, Puolakka. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 6. Maria Liisa Juhontytär Remes s. 30.1. 1898 Kiuruvesi, Puolakka, k. 27.9. 1986 Kiuruvesi, Remeskylä. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 7. Saara Kustaava Juhontytär Remes s. 11.11. 1899 Kiuruvesi, Puolakka, k. 31.1. 1982 Kiuruvesi, Remeskylä. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 8. Aino Vilhelmiina Juhontytär Remes s. 30.5. 1901 Kiuruvesi, Puolakka, k. 10.12. 1970 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 9. Juho Reino Remes maanviljelijä, s. 4.1. 1903 Kiuruvesi, k. 14.4. 1956 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 23.6. 1931 Kiuruvesi Vieno Johanna Vartiainen , s. 15.12. 1909 Kiuruvesi, Näläntö, k. 24.9. 1982 Kiuruvesi. Vanhemmat: Juho Pekka Vartiainen, s. 12.4. 1862 Kiuruvesi, Näläntö ja Hilma Vilhelmiina Kärkkäinen, s. 22.6. 1873. |
| 10. Hilma Martta Juhontytär Remes s. 29.4. 1905 Kiuruvesi, Puolakka, k. 10.2. 1979 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). Puoliso: Vihitty 18.12. 1938 Anna Eliisa Talvilehto (Lind) , s. 17.10. 1909 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Uudispiha. Vanhemmat: Antti Lind, s. 14.6. 1870 Kiuruvesi ja Vilhelmina Lappalainen, s. 20.10. 1876 Kiuruvesi. |
| 11. Aarne Robert Juhonpoika Remes maanviljelijä, s. 29.5. 1907 Kiuruvesi, Puolakka, k. 22.2. 1982 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| 12. Hilja Ester Juhontytär Remes s. 16.5. 1909 Kiuruvesi, Puolakka. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| Taulu 26 |
| XIV Elisabet Juhontytär Remes, (Taulusta 21) s. 15.8. 1851 Kiuruvesi, Joppila, k. 6.9. 1930 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 8). |
| Puoliso: Vihitty 3.6. 1880 Lars Petter (Pekka) Lind talollinen, s. 9.4. 1850, k. 11.6. 1933 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 8). Vanhemmat: Antti Lind, s. 28.9. 1823 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni ja Brita Kaisa Keränen, s. 11.1. 1827 Pielavesi, Sulkava, Leppäaho. |
| 1. Olli Henrik Lind pankinjohtaja, maanviljelijä, s. 3.12. 1880 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni, k. 22.5. 1964 Kiuruvesi. Toimi 36 vuotta Säästöpankin johtajana Kiuruvedellä. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 30). Puoliso: Vihitty 18.3. 1904 Kiuruvesi Vilhelmiina Remes , s. 27.7. 1884 Kiuruvesi, Remekselä, Paara, k. 26.11. 1964 Kiuruvesi.Hautakylä, Linni. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 30). Vanhemmat: Paavo Remes, s. 21.5. 1846 Kiuruvesi, Remekselä, Paara ja Kristiina Antintytär, s. 1.5. 1855. |
| 2. Johanna Lind s. 2.2. 1882 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni, k. 15.2. 1911 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni. Kävi Järvikylän karjakkokoulun ja oli sen jälkeen karjakkona Pyhtäällä. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 8). |
| 3. Johannes (Juho) Linnilä maanviljelijä, s. 15.3. 1884 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni, k. 21.10. 1959 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 31). Puoliso: Vihitty 2.6. 1910 Kiuruvesi Greeta Ruotsalainen , s. 19.2. 1888 Kiuruvesi, nro 23, Karsikko, k. 1.8. 1918 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 31). Vanhemmat: Klaes Ruotsalainen, s. 25.9. 1860 Kiuruvesi, nro 23, Karsikko ja Anna Kaisa Laukkanen, s. 23.12. 1857 Kiuruvesi, nor 13, Honkaniemi. |
| 4. Antti Lind s. 30.4. 1886 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni, k. 13.10. 1886 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 8). |
| 5. Pekka Linnansaari alk. Lind rakennusmestari, s. 24.8. 1887 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni, k. 12.1. 1922 Kiuruvesi. Muutti vuonna 1933 sukunimen Linnansaareksi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 32). Puoliso: Vihitty 17.6. 1911 Anni Tikkanen , s. 9.4. 1889 Kiuruvesi, Honkaranta, Lassila, k. 23.2. 1956. Vanhemmat: Paavo Tikkanen, s. 17.6. 1859 Kiuruvesi, Lassila ja Kristiina Pöksyläinen, s. 3.1. 1856 Kiuruvesi, Tikkala. |
| 6. Tiina Kaisa Lind s. 28.11. 1889 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni, k. 18.8. 1948 Kiuruvesi. Toimi taloudenhoitajana veljensä Juhon perheessä. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 8). |
| 7. Greta Heleena Lind s. 29.1. 1892 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni, k. 31.12. 1974 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni. Toimi taloudenhoitajana veljensä Ollin perheessä. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 8). |
| 8. Antti Linnansaari alk. Lind rakennusmestari, s. 18.10. 1894 Kiuruvesi, Ryönänjoki, Linni. Muutti nimensä v. 1933 Linnansaareksi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 33). 1. puoliso: Vihitty 21.12. 1923 Anni Tikkanen , s. 9.4. 1889 Kiuruvesi, Honkaranta, Lassila, k. 23.2. 1956. Vanhemmat: Paavo Tikkanen, s. 17.6. 1859 Kiuruvesi, Lassila ja Kristiina Pöksyläinen, s. 3.1. 1856 Kiuruvesi, Tikkala. 2. puoliso: Vihitty 10.8. 1958 Ester Amanda Salonen , s. 10.10. 1910 Messukylä. Vanhemmat: Karl Olof Salonen, s. 25.10. 1864 ja Hilda Josefina Viitaharju, s. 22.4. 1878. |
| Taulu 27 |
| XII Elisabet Hyvärinen, (Taulusta 19) s. 11.6. 1785 Kiuruvesi, Koski, k. 19.4. 1818 Kiuruvesi, Hingunniemi. Kuoli lapsen synnytykseen. |
| 1. Puoliso: Job Kärkkäinen talollinen, s. 1775 Kiuruvesi, Niemiskylä nro 4 Alatalo, k. 16.6. 1809 Kiuruvesi, Hingunniemi. Vanhemmat: Paavo Matinpoika Kärkkäinen, talollinen, kuudennusmies, s. 1746 Kiuruvesi, k. 1812 Kiuruvesi, Niemisjärvi nro 2 ja Tiina Niiranen, s. 1746. |
| 1. Kristiina Kärkkäinen s. 1804 Kiuruvesi, Hingunniemi. |
| 2. Paavo Jopinpoika Kärkkäinen , s. 23.12. 1805 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Alatalo. Tauluun 28 |
2. Puoliso: Vihitty 27.12. 1809 Kiuruvesi
Antti Antinpoika Tikkanen
talollinen, s. 28.1. 1785 Kiuruvesi, Haikola, k. 15.1. 1858 Kiuruvesi, Hingunniemi. Antti muutti 1810 Kiuruveden kylän Haikolasta saman kylän Hingunnimeen "kotivävyksi". Ennen Anttia isännöi hänen ensimmäisen vaimonsa Elisabet Hyvärisen ensimmäinen mies Job Kärkkäinen. Anttia kutsuttiin prokuraattoriksi, koska hän oli mukana monissa toimissa. Hän sai Keisarillisen Suomen Talousseuran mitalin.Vanhemmat: Antti Juhonpoika Tikkanen, talollinen, s. 1757 Kiuruvesi, Haikola, k. 20.11. 1809 Kiuruvesi, Jussila ja Inka Väisänen, s. n. 1759 Kiuruvesi, k. 16.12. 1808 Kiuruvesi, Jussila. Vihitty 1775 - 177 Kiuruvesi. |
| 3. Antti Aleksi Aukusti Tikkanen , s. 20.7. 1810 Kiuruvesi, Hingunniemi. Tauluun 31 |
| 4. Juho Antinpoika Tikkanen , s. 12.5. 1812 Kiuruvesi, Hingunniemi. Tauluun 34 |
| 5. Herman Tikkanen s. 28.4. 1814 Kiuruvesi, Hingunniemi, k. 27.2. 1817 Kiuruvesi, Hingunniemi. |
| 6. Katariina Karoliina Potensia Tikkanen s. 19.5. 1816 Kiuruvesi, Hingunniemi, k. 26.12. 1900 Kiuruvesi, Honkaniemi. Puoliso: Vihitty 1838 Herman Kämäräinen , s. 28.4. 1819 Kiuruvesi, Luupuvesi, k. 23.6. 1869 Kiuruvesi. Vanhemmat: Matti Pekanpoika Kämäräinen, s. 1772 ja Liisa Remes, s. 1777. |
| 7. Valerian Tikkanen s. 18.4. 1818 Kiuruvesi, Hingunniemi, k. 27.1. 1825 Kiuruvesi, Hingunnimi. |
| Taulu 28 |
| XIII Paavo Jopinpoika Kärkkäinen, (Taulusta 27) talollinen, s. 23.12. 1805 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Alatalo. |
| Puoliso: Tiina Heikintytär Lång s. 12.7. 1808 Kiuruvesi. |
| 1. Catharina Kärkkäinen s. 2.1. 1827 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 2. Antti Juho Paavonpoika Kärkkäinen , s. 21.7. 1832 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Alatalo. Tauluun 29 |
| 3. Fredrik Gabriel Kärkkäinen s. 31.7. 1836 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| 4. Wilhelmina Kärkkäinen s. 26.2. 1839 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 5. Matti Kärkkäinen , s. 25.4. 1841 Kiuruvesi. Tauluun 30 |
| 6. Anna Elisabeth Kärkkäinen s. 6.3. 1843 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 7. Saara Kärkkäinen s. 19.3. 1847 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Oli kaksonen HisKi-tieto. |
| 8. Catharina Kärkkäinen s. 19.3. 1847 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Oli kaksonen HisKi-tieto. |
| 9. Heikki Kärkkäinen s. 6.8. 1848 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 10. Maria Johanna Kärkkäinen s. 29.8. 1850 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| Taulu 29 |
| XIV Antti Juho Paavonpoika Kärkkäinen, (Taulusta 28) talollinen, kylänvanhin, s. 21.7. 1832 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Alatalo, k. 3.12. 1912 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kaikkola. Muutti Alatalosta Niemisjärvi nro 20 Kaikkolaan vuonna 1873. |
| 1. Puoliso: Vihitty 15.4. 1855 Kiuruvesi Miina Tikkanen s. 4.4. 1832 Kiuruvesi, k. 29.11. 1879 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola. |
2. Puoliso: Vihitty 9.6. 1882 Kiuruvesi
Eeva Kaisa Paavontytär Kärkkäinen
s. 2.7. 1853 Kiuruvesi, k. 21.12. 1921 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola. Eeva Kaisa Paavontytär Kärkkäisen luona Kaikkolassa olivat kasvatteina Eeva Kaisan sisaren Miinan orvoksi jääneet tyttäret Olga Johanna ja Eeva Kaisa Raatikainen.Vanhemmat: Paavo Juhonpoika Kärkkäinen, talollinen, kylänvanhin, s. 10.7. 1805 Kiuruvesi, Osmanki, k. 15.1. 1855 Kiuruvesi, Niemisjärvi nro 23 Ylännemäki ja Apollonia Erkintytär Kärkkäinen, s. 2.2. 1808 Kiuruvesi, Hautajärvi, Eerikkala eli Niemi, k. 15.5. 1859 Kiuruvesi, Niemisjärvi nro 23 Ylännemäki. Vihitty 27.11.1831 Kiuruvesi. |
| 1. Matti Kärkkäinen s. 30.3. 1883 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola, k. 30.7. 1883 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
2. Paavo Henrik Kärkkäinen
maanviljelijä, s. 16.5. 1884 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola, k. 22.2. 1960 Kiuruvesi, Niemiskylä, Mata-aho. Vilhelmiina ja Paavo asuivat aluksi Niemiskylän Kaikkolassa, mutta vuonna 1930 he hankkivat Niemiskylästä Mata-aho-nimisen tilan nro 26.Puoliso: Vihitty 15.8. 1927 Kiuruvesi Vilhelmiina Pietikäinen , s. 30.3. 1900 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kotaniemi, k. 18.2. 1985 Kiuruvesi, Niemiskylä, Mata-aho. Vanhemmat: Heikki Pietikäinen, maanviljelijä, s. 16.3. 1873 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kotaniemi, k. 24.5. 1951 Kiuruvesi, Niemiskylä, Jussila ja Elisabet Tenhunen, s. 20.3. 1879 Kiuruvesi, Hautajärvi, nro 14 Juurikka, k. 22.3. 1949 Kiuruvesi, Niemiskylä, Jussila. Vihitty 7.6.1899 Kiuruvesi. |
| 3. Antti Vilhelm Kärkkäinen s. 28.10. 1885 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola, k. 4.1. 1887 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| 4. Iida Johanna Kärkkäinen s. 27.9. 1887 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola. |
| 5. Emil Johannes Kärkkäinen maanviljelijä, s. 2.2. 1890 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola. |
| 6. Kristiina Kärkkäinen s. 25.3. 1892 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola. |
| 7. Antti Vihtori Kärkkäinen s. 15.9. 1896 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kaikkola, k. 15.8. 1898 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| Taulu 30 |
| XIV Matti Kärkkäinen, (Taulusta 28) talollinen, s. 25.4. 1841 Kiuruvesi, k. 30.4. 1927 Kiuruvesi, Niemiskylä, Leskelä. |
| Puoliso: Anna Riitta Tabell s. 3.3. 1841, k. 1.6. 1906 Kiuruvesi, Niemiskylä, Leskelä. |
| 1. Kristiina Kärkkäinen s. 30.12. 1863 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 2. Antti Juho Kärkkäinen s. 21.1. 1866 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 3. Paavo Juhani Kärkkäinen talollinen, herastuomari, s. 18.9. 1867 Kiuruvesi, Niemiskylä, Leskelä, k. 30.10. 1936 Kiuruvesi, Niemiskylä, Leskelä. Puoliso: Kristiina Huttunen , s. 22.2. 1863 Kiuruvesi, k. 1903 Kiuruvesi. |
| 4. Antti Kärkkäinen s. 12.12. 1869 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 5. Abram Eskel Kärkkäinen s. 12.6. 1872 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 6. Heikki Kärkkäinen s. 8.12. 1873 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 7. Emil August Kärkkäinen s. 5.6. 1876 Kiuruvesi, Niemisjärvi. HisKi-tieto. |
| 8. Wilhelmina Kärkkäinen s. 21.12. 1878 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| 9. Johanna Kärkkäinen s. 12.4. 1881 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| 10. Eeva Stina Kärkkäinen s. 24.9. 1883 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| Taulu 31 |
XIII Antti Aleksi Aukusti Tikkanen, (Taulusta 27)
talollinen, s. 20.7. 1810 Kiuruvesi, Hingunniemi, k. 29.8. 1851 Kiuruvesi, Haikola. Antti muutti vaimonsa kanssa 1836 Hingunniemestä Haikolaajn Kiuruveden kylä nro 1, sittemmin nro 3 isännäksi. |
| Puoliso: Vihitty 1832 Kiuruvesi Anna Riitta Tikkanen s. 22.6. 1816 Kiuruveden kylä nro 2 Hentto eli Nurkka, k. 23.8. 1889 Kiuruvesi, Haikola. Vanhemmat: Lauri Paavonpoika Tikkanen, s. 27.3. 1785 Kiuruvesi, nro 2, Henttola eli Nurkka, k. 16.9. 1820 Kiuruvesi ja Anna Heikintytär Keränen, s. 14.12. 1792 Kiuruvesi, Sulkava, k. 27.11. 1823 Kiuruvesi. |
| 1. Inka Vilhelmiina Tikkanen , s. 21.12. 1841 Kiuruvesi. Tauluun 32 |
| 2. Liisa Eriikka Tikkanen , s. 10.3. 1849 Kiuruvesi, Haikola. Tauluun 33 |
| Taulu 32 |
| XIV Inka Vilhelmiina Tikkanen, (Taulusta 31) s. 21.12. 1841 Kiuruvesi, k. 16.4. 1911 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. |
Puoliso: Vihitty 26.7. 1864 Kiuruvesi
Juho Tenhunen
talollinen, s. 29.4. 1829 Pielavesi, Sulkava, Haara, k. 15.2. 1892 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala.Asuivat vuodesta 1871 Kiuruveden Salmijärven nro 1 Laukkalassa. Vuodesta 1890 omistajina olivat Juho Tenhusen lisäksi, Antti, Pekka ja Paavo Tenhunen.Vanhemmat: Fredrik Erikinpoika Tenhunen, talollinen, s. 2.6. 1794 Pielavesi, Sulkava 15, k. 27.11. 1881 Pielavesi, Sulkava 15 ja Maria Tahvontytär Hyvönen, s. 25.10. 1803 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 29.3. 1865 Pielavesi, Sulkava. Vihitty 27.10.1823 Kiuruvesi. |
| 1. Juho Frithjof Tenhunen talollinen, s. 26.4. 1865 Pielavesi, Sulkava, Haara, k. 1.1. 1944 Kiuruvesi, Niemiskylä, Heinäniemi. Maanviljelijänä Niemiskylän Heinäniemissä, isäntänä vuodesta 1898. Puoliso: Vihitty 14.7. 1888 Kiuruvesi Anna Vilhelmiina Keränen , s. 7.2. 1870 Kiuruvesi, Korkee, k. 30.7. 1951 Kiuruvesi, Niemiskylä, Heinäniemi. Vanhemmat: Jafet Keränen ja N. N. |
| 2. Klaes Tenhunen talollinen, s. 17.11. 1867 Pielavesi, Sulkava, Haara, k. 30.4. 1911 Kiuruvesi, Salmijärvi nro 1 Laukkala. Puoliso: Vihitty 4.10. 1894 Fredrika Sofia Kämäräinen , s. 27.3. 1870 Iisalmi, k. 17.11. 1938 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. |
3. Heikki Tenhunen
talollinen, s. 25.12. 1869 Pielavesi, Sulkava, Haara, k. 27.9. 1942 Iisalmi. Muutti talolliseksi Kiuruveden Lepppäniemeen, mainitaan sittemmin loisena. Kävi välillä Amerikassa ja muutti sitten 4.3.1905 Iisalmeen.Puoliso: Vihitty 7.2. 1908 Tiina Kärkkäinen , s. 28.7. 1882 Kiuruvesi, k. 29.5. 1927 Iisalmen mlk. Näreharju. |
| 4. Fredrik Fabian Tenhunen s. 22.10. 1871 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 18.2. 1942 Amerikassa. |
| 5. Inka Selina Tenhunen s. 8.2. 1874 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 16.9. 1874 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. |
| 6. Akviliina Tenhunen s. 30.3. 1875 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 30.12. 1936 Keitele, Harju. Muutti Keiteleelle 6.7.1898. Puoliso: Vihitty 10.2. 1898 Daniel Robert Saastamoinen , talollinen, s. 21.8. 1877 Keitele, Harju, k. 19.1. 1941 Keitele, Harju. Keitele, aik. Pielavesi, Sulkavanjärvi nro 1 Jänttilä-Harju. Vanhemmat: Matti Tanelinpoika Saastamoinen, talollinen, s. 17.9. 1848 Keitele, Harju, k. 21.7. 1908 Keitele, Harju ja Stina Kaisa Heinonen, s. 18.11. 1849, k. 15.2. 1933 Keitele, Harju. |
| 7. Antti Tenhunen talollinen, s. 31.3. 1877 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 23.11. 1936 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. |
| 8. Anna Maria Tenhunen s. 31.3. 1880 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 3.5. 1908 Kiuruvesi, Kalliokylä nro 17, Kolkka. Puoliso: Vihitty 18.7. 1900 Kiuruvesi Josef Wilhelm Räty , maanviljelijä, s. 4.3. 1881 Kiuruvesi, Kalliokylä nro 17, Kolkka, k. 29.12. 1962 Kiuruvesi, Kalliokylä. Vanhemmat: Josef Räty, s. 5.8. 1841 Kiuruvesi ja Miina Kärkkäinen, s. 2.4. 1843 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 7.6. 1909 Kiuruvesi, Kalliokylä. Vihitty 30.5.1869. |
| 9. Paavo Tenhunen talollinen, s. 17.4. 1882 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 15.1. 1946 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. Puoliso: Vihitty 13.3. 1909 Kiuruvesi Anna Vilhelmiina Tikkanen , s. 4.10. 1888 Kiuruvesi, Honkaranta, Hauta-aho, k. 23.7. 1976 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. Vanhemmat: Valerian Juhonpoika Tikkanen, talollinen, s. 23.5. 1859 Kiuruvesi, Honkaranta, Jussila, k. 24.11. 1924 Kiuruvesi, Honkaranta, Hauta-aho ja Johanna Pennanen, s. 1864 Kiuruvesi, Honkaranta, Haikola, k. 9.4. 1939 Kiuruvesi, Honkaranta, Hauta-aho. |
| 10. Pekka Tenhunen talollinen, s. 29.4. 1885 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 15.7. 1955 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. |
| Taulu 33 |
| XIV Liisa Eriikka Tikkanen, (Taulusta 31) s. 10.3. 1849 Kiuruvesi, Haikola, k. 12.2. 1927 Kiuruvesi. |
| Puoliso: Vilhelm Hyvönen s. 2.5. 1838 Kiuruvesi, nro 12, k. 23.2. 1917 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 5761). Vanhemmat: Vilhelm Hyvönen, talollinen, s. 11.5. 1810 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 19.12. 1866 Kiuruvesi ja Anna Kaisa Pöksyläinen, s. 15.12. 1811 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 22.8. 1886 Kiuruvesi. Vihitty 27.5.1839 Kiuruvesi. |
| 1. Inga Vilhelmina Hyvönen s. 30.6. 1880 Kiuruvesi, k. 21.8. 1951. Puoliso: Vihitty 1897 Nikolai Lappalainen , s. 6.9. 1869 Kiuruvesi. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 99). Vanhemmat: Abel Jaakonpoika Lappalainen, s. 9.7. 1841 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 27.10. 1875 Kiuruvesi ja Johanna Tahvontytär Huttunen, s. 23.6. 1840 Kiuruvesi, Remekselä, k. 6.3. 1908 Kiuruvesi, Lappala. |
| Taulu 34 |
XIII Juho Antinpoika Tikkanen, (Taulusta 27)
talollinen, s. 12.5. 1812 Kiuruvesi, Hingunniemi, k. 17.1. 1877 Kiuruvesi, nro 18 Jussila.Paitsi maanviljelijä, Juho teki kauppamatkoja aina Pietariin saakka. Matkat tehtiin veneellä Lappeenrantaan ja sieltä hevosella Pietariin. Juho mainitaan 1870 oltermanniksi. |
| Puoliso: Vihitty 5.7. 1838 Kiuruvesi Charlotta Vilhelmiina Pöksyläinen s. 26.4. 1818 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 1, k. 13.3. 1884 Kiuruvesi, Jussila. Vanhemmat: Olli Pöksyläinen ja Anna Kämäräinen. |
| 1. Valerian Juhonpoika Tikkanen , s. 23.5. 1859 Kiuruvesi, Honkaranta, Jussila. Tauluun 35 |
| Taulu 35 |
| XIV Valerian Juhonpoika Tikkanen, (Taulusta 34) talollinen, s. 23.5. 1859 Kiuruvesi, Honkaranta, Jussila, k. 24.11. 1924 Kiuruvesi, Honkaranta, Hauta-aho. |
| Puoliso: Johanna Pennanen. (Taulu 32) s. 1864 Kiuruvesi, Honkaranta, Haikola, k. 9.4. 1939 Kiuruvesi, Honkaranta, Hauta-aho. Vanhemmat: Matti Heikinpoika Pennanen, talollinen, s. 1825, k. 26.12. 1904 Kiuruvesi, Honkaranta, Haikola ja Greeta Stiina Siik, s. 1828, k. 4.3. 1909 Kiuruvesi, Honkaranta, Haikola. |
| 1. Anna Vilhelmiina Tikkanen s. 4.10. 1888 Kiuruvesi, Honkaranta, Hauta-aho, k. 23.7. 1976 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. Puoliso: Vihitty 13.3. 1909 Kiuruvesi Paavo Tenhunen , talollinen, s. 17.4. 1882 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala, k. 15.1. 1946 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. Vanhemmat: Juho Tenhunen, talollinen, s. 29.4. 1829 Pielavesi, Sulkava, Haara, k. 15.2. 1892 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala ja Inka Vilhelmiina Tikkanen, s. 21.12. 1841 Kiuruvesi, k. 16.4. 1911 Kiuruvesi, Salmijärvi, Laukkala. Vihitty 26.7.1864 Kiuruvesi. |
| 2. Johanna Tikkanen s. 30.10. 1890 Kiuruvesi, Honkaranta, Hauta-aho, k. 29.8. 1978 Kiuruvesi, Niemiskylä, Murto. Puoliso: Vihitty 26.2. 1913 Kiuruvesi Matti Johannes Pennanen , talollinen, s. 7.2. 1886 Kiuruvesi, k. 24.4. 1944 Kiuruvesi, Niemiskylä, Murto. Asuivat aluksi Niemiskylän Niskalassa, sitten Murrolla. Vanhemmat: Antti Pennanen, talollinen, s. 2.12. 1856 Kiuruvesi, k. 27.9. 1928 Kiuruvesi, Niemiskylä, Niskala ja Vilhelmiina Charlotta Mykkänen, s. 7.4. 1866 Kiuruvesi, k. 28.4. 1927 Kiuruvesi, Niemiskylä, Niskala. Vihitty 8.7.1885 Kiuruvesi. |
| Taulu 36 |
| XII Herman Antinpoika Hyvärinen, (Taulusta 19) talollinen, s. 12.7. 1792 Kiuruvesi, Koski, k. 29.4. 1840 Kiuruvesi, Koski. Sekä synytymä- että kuolinajat ovat HisKi-tietoja. |
| Puoliso: Christina Ollintytär Tikkanen s. 28.8. 1792 Kiuruvesi, Tikkala. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 1). Vanhemmat: Olli Heikinpoika Tikkanen, talollinen, s. 21.12. 1766 Kiuruvesi, Tikkala, k. 2.9. 1833 Kiuruvesi, Tikkala ja Margareta Lappalainen, s. 25.4. 1771, k. 11.2. 1845 Kiuruvesi, Tikkala. |
| 1. Antti Hermanninpoika Hyvärinen s. 10.1. 1813 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 2. Olli Hermanninpoika Hyvärinen s. 10.1. 1816 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 3. Katariina Hermannintytär Hyvärinen s. 20.9. 1817 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 4. Margaretha Hermannintytär Hyvärinen s. 10.5. 1820 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 5. Herman Hermanninpoika Hyvärinen s. 8.3. 1822 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 6. Antti Hermanninpoika Hyvärinen s. 23.4. 1824 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 7. Paul Hermanninpoika Hyvärinen s. 26.1. 1826 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 8. Pekka Hermanninpoika Hyvärinen s. 6.3. 1829 Kiuruvesi, Koski nro 1. |
| 9. Sara Hermannintytär Hyvärinen s. 19.7. 1831 Kiuruvesi, Koski nro 1. HisKi-tieto. |
| 10. Mårten Johan Hyvärinen , s. 10.4. 1834 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 37 |
| Taulu 37 |
| XIII Mårten Johan Hyvärinen, (Taulusta 36) s. 10.4. 1834 Kiuruvesi, Koski. (Kirsti Pakula: Joppilan Remekset taulu 7). |
| Puoliso: Liisa Kärkkäinen s. 17.1. 1845 Pielavesi. |
| 1. Ida Sofia Hyvärinen , s. 8.9. 1865 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 25 |
| 2. Herman Hyvärinen s. 9.2. 1867 Kiuruvesi, Koski. HisKi-tieto. |
| 3. Sara Gustava Hyvärinen s. 22.10. 1868 Kiuruvesi, Koski. HisKi-tieto. |
| 4. Antti Juho Hyvärinen s. 3.6. 1871 Kiuruvesi, Koski. HisKi-tieto. |
| 5. Anna Kaisa Hyvärinen s. 19.6. 1874 Kiuruvesi, Koski. HisKi-tieto. |
| 6. Hilma Elisabet Hyvärinen , s. 13.7. 1877 Kiuruvesi. Tauluun 38 |
| Taulu 38 |
| XIV Hilma Elisabet Hyvärinen, (Taulusta 37) s. 13.7. 1877 Kiuruvesi, k. 18.9. 1912 Kiuruvesi. |
| Puoliso: Vihitty 21.6. 1895 Tuure Hermaninpoika Jauhiainen. (Taulu 25) talollinen, s. 2.3. 1874 Pielavesi, k. 26.11. 1933 Kiuruvesi. "Kosken Tuure". Vanhemmat: Herman Jauhiainen, talollinen, s. 8.1. 1826 Pielavesi, k. 17.8. 1889 Kiuruvesi ja Anna Liisa Tikkanen, s. 7.9. 1831 Kiuruvesi, k. 9.8. 1896 Kiuruvesi. Vihitty 21.6.1854 Kiuruvesi. |
| 1. Juho Herman Jauhiainen maanviljelijä, s. 2.7. 1896 Kiuruvesi, k. 30.11. 1937 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 471). Puoliso: Vihitty 17.12. 1915 Alma Fredrika Kärkkäinen , s. 27.4. 1895 Kiuruvesi, k. 5.1. 1971 Kiuruvesi. Vanhemmat: Juho Kärkkäinen ja Anni Tikkanen. |
| 2. Paavo Henrik Jauhiainen maanviljelijä Kiuruveden Lapinsaaressa, s. 28.11. 1897 Kiuruvesi, k. 8.6. 1962 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 488). Puoliso: Vihitty 5.10. 1929 Tyyne Maria Saarelainen , farmaseutti, s. 6.12. 1895 Juuka, k. 1.12. 1975 Kiuruvesi. |
| 3. Liisa Jauhiainen s. 25.7. 1899 Kiuruvesi, k. 17.4. 1989 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 489). Puoliso: Vihitty 8.7. 1925 Alfred Kauhanen , maanviljelijä, s. 25.2. 1896 Kiuruvesi, Rapakkojoki, Jokela, k. 11.6. 1957 Kiuruvesi. Vanhemmat: Olli Ollinpoika Kauhanen, s. 10.5. 1858 Iisalmi, Runni, k. 10.5. 1940 ja Anna Autio, s. 8.6. 1863 Pyhäjävi, k. 24.11. 1932 Kiuruvesi. |
| 4. Eino Albinus Jauhiainen maanviljelijä Suvannon tilalla, s. 3.3. 1901 Kiuruvesi, k. 28.8. 1972 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 495). Puoliso: Vihitty 14.10. 1937 Kirsti Augusta Pesonen , s. 20.10. 1917 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 495). Vanhemmat: Matti Pesonen ja Hanna Nikkinen. |
| 5. Martta Jauhiainen s. 15.8. 1902 Kiuruvesi, k. 26.8. 1902 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 470). |
| 6. Hilma Martta Jauhiainen kansakoulunopettaja, s. 11.7. 1904 Kiuruvesi, k. 29.10. 1992 Helsinki. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 470). |
| 7. Hanna Maria Jauhiainen fil. maist. kansakoulunopettaja, s. 20.3. 1906 Kiuruvesi, k. 3.11. 1994 Helsinki. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 470). |
| 8. Tuure Tauno Ensio Jauhiainen v.t. kanttori, s. 7.3. 1909 Kiuruvesi, k. 7.12. 1939 kaatui Koirinojalla. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 470). |
| 9. Hilja Katri Jauhiainen s. 8.11. 1910 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 501). Puoliso: Vihitty 11.8. 1932 Antti Päiviö Lappalainen , maanviljelijä, s. 27.4. 1907 Kiuruvesi, k. 24.2. 1966 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 501). |
| 10. Eero Aulis Jauhiainen s. 20.5. 1912 Kiuruvesi, k. 18.1. 1916 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 470). |
| Taulu 39 |
| XI Reeta Antintytär Hyvärinen, (Taulusta 10) s. 1759, k. 24.2. 1838 Kiuruvesi. |
| Puoliso: Fredrik Paavonpoika Kärkkäinen talollinen, kirkon kuudennusmies, s. 1754 Kiuruvesi, k. 21.4. 1835 Kiuruvesi, Kalliojärvi nro 1 Knuutila. Vanhemmat: Paavo Nuutinpoika Kärkkäinen, talollinen, s. 1710 Kiuruvesi, k. 29.5. 1793 Kiuruvesi, Kallijärvi nro 1, Nuutila ja Elina Pekantytär Rantonen, s. 1714 Kiuruvesi, k. 4.4. 1804 Kiuruvesi. Vihitty 1744. |
| 1. Elin Kärkkäinen s. 19.4. 1780 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 27.3. 1793 Kiuruvesi, Kalliojärvi. |
| 2. Paavo Fredrikinpoika Kärkkäinen , s. 10.7. 1781 Kiuruvesi, Kalliojärvi. Tauluun 40 |
| 3. Antti Kärkkäinen s. 24.11. 1783 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 17.1. 1855 Kiuruvesi, Kalliojärvi. 1. puoliso: Vihitty 16.6. 1809 Kiuruvesi Karin Kaikkonen , s. 13.6. 1789 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 20.6. 1819 Kiuruvesi, Kalliojärvi nro 1 Nuutila. Vanhemmat: Paul Kaikkonen, talollinen ja Margareta Remes. 2. puoliso: Margareta Kärkkäinen , s. 25.1. 1809 Kiuruvesi, Rytky, k. 4.1. 1856 Kiuruvesi, Kalliojärvi. |
| 4. Fredrik Kärkkäinen lampuoti, tilallinen, s. 14.6. 1787 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 16.5. 1857 Kiuruvesi, Kalliojärvi. Syntymäajaksi kirjattu myös 27.1.1787. Puoliso: Vihitty 2.10. 1814 Kiuruvesi Maria Laukkanen , s. 1792, k. 7.6. 1849 Kiuruvesi, Kalliojärvi nro 2, Kärkkäis. Vihkimisaikana Maria oli piikana Fredrikin kotitalossa Kalliojärvi nro 1 Nuutilassa. |
| 5. Johanes Kärkkäinen s. 11.10. 1791 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 10.3. 1866 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Nuutila. Syntymäaikana rippikirjassa 11.1.1791. |
| 6. Aatami Kärkkäinen s. 15.1. 1793 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 8.5. 1793 Kiuruvesi, Kalliojärvi. |
| 7. Margareta Kärkkäinen s. 14.2. 1795 Kiuruvesi, Kalliojärvi. |
| 8. Sakari Kärkkäinen s. 6.9. 1795 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Nuutila, k. 7.1. 1862 Pielavesi, Sulkavanjävi Kerälä. Asuivat Pielavesi, Sulkava nro 20, Tahvola. Puoliso: Vihitty 30.6. 1824 Riitta Kaisa Keränen , s. 6.8. 1805 Kiuruvesi, Sulkava, k. 22.10. 1866 Pielavesi, Sulkava. |
| 9. Anna Kaisa Kärkkäinen , s. 4.2. 1801 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Nuutila. Tauluun 43 |
| Taulu 40 |
| XII Paavo Fredrikinpoika Kärkkäinen, (Taulusta 39) talollinen, seppä, s. 10.7. 1781 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 11.2. 1858 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Nuutila. Oli kuollessaan sokea. |
| 1. Puoliso: Vihitty 12.6. 1803 Susanna Tossavainen s. 1782, k. 17.1. 1809 Kiuruvesi, Kalliojärvi nro 1, Nuutila. Pielavesi, Kalliojärvi, Petäjämäki. |
| 2. Puoliso: Beata Margareta Martintytär Saastamoinen s. 20.10. 1791 Rautalampi, k. 18.4. 1852 Kiuruvesi, Kalliojärvi nro 1, Nuutila. Vanhemmat: Martti Tanelinpoika Saastamoinen, s. 15.10. 1751 Rautalampi, k. 25.2. 1815 Pielavesi ja Anna Laurintytär Pietikäinen, s. 1.7. 1755 Pielavesi, Vaaraslahti. Vihitty 26.12.1776 Pielavesi. |
| 1. Anna Paavontytär Kärkkäinen , s. 16.7. 1817 Kiuruvesi, Kalliojärvi nro 1 Kärkkäis. Tauluun 41 |
| Taulu 41 |
| XIII Anna Paavontytär Kärkkäinen, (Taulusta 40) s. 16.7. 1817 Kiuruvesi, Kalliojärvi nro 1 Kärkkäis. Etunimi on joissakin asiakirjoissa Johanna. |
| Puoliso: Vihitty 18.7. 1839 Kiuruvesi Heikki Juhonpoika Hyvönen talollinen, s. 17.11. 1813 Kiuruvesi, k. 17.4. 1866 Kiuruvesi. Talollinen Kalliojärvi nro 9, Jussila, myöhemmin torppari ja itsellinen. Vanhemmat: Juho Hyvönen, talollinen, s. 19.4. 1783 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 15.10. 1840 Kiuruvesi, Kalliojärvi ja Susanna Rantonen, s. 20.3. 1786 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 2.3. 1838 Kiuruvesi, Kalliojärvi. |
| 1. Maria Miina Heikintytär Hyvönen , s. 19.1. 1851 Kiuruvesi. Tauluun 42 |
| Taulu 42 |
XIV Maria Miina Heikintytär Hyvönen, (Taulusta 41)
s. 19.1. 1851 Kiuruvesi, k. 11.7. 1891 Kiuruvesi.Syntyi Kalliojärvi nro 9 Jussilassa, oli piikana Niemsjärvi nro 4 Keräsen Alapihassa, jossa meni naimisiin Juho Penttisen kanssa. Juhon kuoltua meni naimisiin talon rengin Heikki Kärkkäisen kanssa. |
| 1. Puoliso: Juho Heikinpoika Penttinen s. 20.1. 1835 Kiuruvesi, k. 27.1. 1875 Kiuruvesi. Vanhemmat: Heikki Penttinen ja Anna Kreeta Korhonen, s. 18.12. 1808, k. 12.10. 1866. |
| 1. Maria Vilhemiina Penttinen s. 9.8. 1872 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 29.5. 1913. Puoliso: Vihitty 19.1. 1898 Paavo Juho Mykkänen , s. 11.8. 1870 Kiuruvesi, nro 14. HisKi-tieto. Vanhemmat: Juho Mykkänen, talollinen, s. 24.9. 1835 Kiuruvesi, k. 18.6. 1880 Kiuruvesi ja Anna Tenhunen, s. 3.3. 1842 Pielavesi, Sulkava, Haara, k. 10.2. 1911 Kiuruvesi. Vihitty 10.1863 Pielavesi. |
| 2. Anna Greta Penttinen s. 26.12. 1874. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 9200). Puoliso: Vihitty 8.7. 1894 Heikki Savolainen , s. 1.8. 1870 Kiuruvesi, Niemisjärvi. Muuttivat 9.8.1896 Pyhäjärvelle. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 9200). Vanhemmat: Heikki Savolainen, s. 21.9. 1836 ja Henriikka Rönkkö, s. 1.2. 1837. |
2. Puoliso: Vihitty 5.11. 1876
Heikki Paavonpoika Kärkkäinen
s. 10.5. 1849 Kiuruvesi, k. 9.8. 1906 Kiuruvesi.Syntyi Niemisjärven Kämärilässä, jossa vanhemmat olivat itsellisinä. Asui isänsä torpassa Lonkilassa, kunnes aikuistuttuaan meni rengiksi Niemisjärven taloihin. Oli renkinä Penttisen talossa Alapihassa. Kun Juho Penttinen kuoli, meni naimisiin lesken kanssa.Vanhemmat: Paavo Fredrikinpoika Kärkkäinen, s. 29.5. 1824 Kiuruvesi, k. 4.3. 1868 Kiuruvesi ja Riitta Kaisa Topintytär Laukkanen, s. 3.4. 1826 Pielavesi, k. 31.10. 1858 Kiuruvesi. Vihitty 10.12.1848 Kiuruvesi. |
| 3. Aleksander Heikinpoika Kärkkäinen s. 11.8. 1877 Kiuruvesi, Niemisjärvi. |
| 4. Antti Heikinpoika Kärkkäinen s. 12.5. 1879 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 23.9. 1881 Kiuruvesi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 9200). |
| 5. Heikki Heikinpoika Kärkkäinen maanviljelijä, s. 3.3. 1882 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 8.5. 1960 Kiuruvesi, Niemsjärvi. Niemiskylän Alapihan isäntä. Talon nimi oli aikaisemmin Keränen ja Keräsen Alapiha. Puoliso: Vihitty 31.3. 1909 Kiuruvesi Selma Johanna Kärkkäinen , s. 10.4. 1886 Kiuruvesi, Sulkava, k. 4.6. 1957 Kiuruvesi, Niemiskylä. Vanhemmat: Juho Pekanpoika Kärkkäinen, s. 19.7. 1846 Pielavesi, Rytky, Jänismäki ja Eeva Kustaava Jaakkimantytär Tolonen, s. 12.12. 1847 Pielavesi, Utrianlahti. Vihitty 16.9.1864 Pielavesi. |
| 6. Johanna Heikintytär Kärkkäinen s. 24.2. 1884 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 22.1. 1885 Kiuruvesi, Niemisjärvi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 9200). |
| 7. Riitta Stiina Heikintytär Kärkkäinen s. 26.11. 1885 Kiuruvesi, Niemisjärvi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 9200). |
| 8. Sofia Heikintytär Kärkkäinen s. 8.9. 1887 Kiuruvesi, Niemisjärvi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 9200). |
| 9. Kaisa Heikintytär Kärkkäinen s. 20.3. 1890 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 5.9. 1894 Kiuruvesi, Niemisjärvi. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä taulu 9200). |
| Taulu 43 |
| XII Anna Kaisa Kärkkäinen, (Taulusta 39) s. 4.2. 1801 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Nuutila, k. 28.12. 1880 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
Puoliso: Vihitty 2.12. 1827
Erkki Juho Kärkkäinen
talollinen, s. 15.2. 1798 Kiuruvesi, Hautajärvi Eerikkala eli Niemi, k. 3.12. 1880 Kiuruvesi, Hautajärvi. Asuinpaikat: Kiuruvesi, Hautajärvi nro 7, Eerikkala eli Niemi (talollisena), vuosina 1848 - 50 Hautajärvi nro 4 (talollisena) 1850 - 52 Kiuruvesi, Niemisjärvi nro 8, Vehnäaho (torpparina), 1852 - 55 Kiuruvesi, Remakselä nro 7, Murtomäki (talollisena) ja vuodesta 1855 alkaen tilattomana Kiuruveden kylässä ja Hautajärvellä.Vanhemmat: Erkki Juho Erkinpoika Kärkkäinen, talollinen, s. 14.1. 1771 Kiuruvesi, Hautajärvi, Niemelä, k. 9.2. 1830 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, Niemi (Eerikkala) ja Anna Tahvontytär Keränen, s. 16.3. 1768 Kiuruvesi, k. 9.7. 1854 Kiuruvesi. Vihitty 10.4.1789. |
| 1. Johanna Erika Kärkkäinen s. 31.8. 1828 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, Eerikkala, k. 10.1. 1896 Kiuruvesi, Hautajärvi. 1. puoliso: Vihitty 13.11. 1852 Taneli Ruuska , torppari, s. 11.1. 1823 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 11.12. 1871 Kiuruvesi, Hautajärvi. 2. puoliso: Vihitty 25.2. 1874 Olli Kärkkäinen , talollinen, s. 16.4. 1815 Kiuruvesi, Hautajärvi, Läävänsalmi, k. 11.10. 1884 Kuopio. Haudattu Kiuruvedelle, torppari, talollinen Kiuruvedellä Hautajärvi nro 5 Läävänsalmi. |
| 2. Anna Margareetta Kärkkäinen s. 28.11. 1829 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, k. 16.7. 1833 Kiuruvesi. |
| 3. Kaisa Kustaava Kärkkäinen s. 9.1. 1831 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, k. 27.9. 1912 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 2.11. 1853 Jafet Huttunen , talollinen, s. 1829 Kiuruvesi, Remekselä, k. 9.12. 1895 Kiuruvesi, Remekselä, Kaarre. Vanhemmat: Pekka Huttunen, torppari, s. 6.1. 1782 Kiuruvesi ja Margareta Hyvärinen, s. 1798. |
| 4. Antti Kärkkäinen mäkitupalainen, s. 14.9. 1832 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, Eerikkala, k. 9.4. 1900 Kiuruvesi. 1. puoliso: Vilhelmiina Kärkkäinen , s. 4.8. 1832 Pielavesi, Sulkava, k. 30.7. 1863 Kiuruvesi. 2. puoliso: Vihitty 15.6. 1868 Johanna Husso , s. 20.9. 1839 Iisalmi, Luupue, k. 1.2. 1913 Kiuruvesi. Vanhemmat: Kalle Husso, torppari, s. 1800 ja Anna Fohrman, s. 1798. |
| 5. Johan Fredrik Kärkkäinen eli Saari , s. 26.8. 1834 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, Erikkala. Tauluun 16 |
| 6. Jahvetti Kärkkäinen s. 22.9. 1835 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 9.1. 1836 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3. |
| 7. Vilhelmiina Kärkkäinen s. 21.3. 1837 Kiuruvesi, Hautajärvi, Eerikkala, k. 29.12. 1918 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 13.10. 1885 Aleksanteri Tikkanen , mäkitupalainen, s. 13.3. 1824 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 14.1. 1908 Kiuruvesi. |
| 8. Severiina Kärkkäinen s. 26.12. 1838 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 3, k. 24.9. 1845 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 9. Kalle Kärkkäinen s. 12.3. 1841 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 7.12. 1841 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 10. Aleksanteri Kärkkäinen s. 4.10. 1842 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 16.10. 1842 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 11. Olli Kärkkäinen s. 19.12. 1843 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 28.9. 1845 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| Taulu 44 |
XIV Hedvig Wilhelmina Kärkkäinen, (Taulusta 16)
s. 15.10. 1877 Kiuruvesi.Syntymäaika on HisKi-tieto. Otti muuttokirjan Kiuruvedeltä Lappeenrantaan 23.2.1895. (Kiuruveden kirkonkirjat) Tuli Lappeenrannan seurakuntaan muuttokirjalla Kiuruvedeltä 7.6.1895. Muutti avioiduttuaan Lappee Tirilä Loiri. (Lappeen kirkonkirjat). |
| Puoliso: Vihitty 2.7. 1899 Lappeenranta Elias Mikonpoika Loiri. (Taulu 16) talollisen poika, s. 23.4. 1875 Lappee. (Lappeen rk. 1880 - 1890 s. 1031). Vanhemmat: Mikko Tuomaanpoika Loiri, s. 29.9. 1854 Lappee ja Helena Eliaantytär Neuvonen, s. 20.9. 1856. |
| 1. Martha Josefina Loiri s. 20.8.1899 Lappee. |
| 2. Taito Vilho Loiri vanhempi tekninen suunnittelija, k. 1996 Helsinki. Puoliso: Lily Ida Annikki Nylund |
| 3. Sigrid Wilhelmina Loiri Puoliso: Hjalmar Engelbert Berglund , konepuuseppä. |
| Taulu 45 |
| XI Vappu Hyvärinen, (Taulusta 10) s. 1763 Kiuruvesi, Koski, k. 27.3. 1834 Kiuruvesi, Remekselä. Kuolintieto 71-vuotiaana HisKi-tieto. |
| Puoliso: Lauri Paavonpoika Remes s. 1755 Kiuruvesi, Osmanki, Paara, k. 16.1. 1809 Kiuruvesi, Osmanki. Vanhemmat: Paavo Paavonpoika Remes, s. 1701 Kiuruvesi, Osmanki, Paara ja Hanna Väisänen. |
| 1. Paavo Remes , s. 6.7. 1784 Kiuruvesi, Remeskylä, Laurila. Tauluun 46 |
| Taulu 46 |
| XII Paavo Remes, (Taulusta 45) s. 6.7. 1784 Kiuruvesi, Remeskylä, Laurila, k. 23.1. 1831 Kiuruvesi. |
| Puoliso: Vihitty 1805 Liisa Remes s. 20.9. 1785 Kiuruvesi, Remeskylä, Joppila, k. 1.10. 1823 Kiuruvesi. Vanhemmat: Job Matinpoika Remes, s. 9.5. 1748 Kiuruvesi, Remekselä, k. 7.10. 1791 Kiuruvesi, Remekselä ja Anna Lappalainen, s. 1748, k. 13.3. 1788 Kiuruvesi, Ramekselä. |
| 1. Juho Paavonpoika Remes , s. 7.11. 1820 Kiuruvesi, Murtomäki. Tauluun 47 |
| Taulu 47 |
| XIII Juho Paavonpoika Remes, (Taulusta 46) talollinen, s. 7.11. 1820 Kiuruvesi, Murtomäki, k. 29.7. 1874 Kiuruvesi. |
| Puoliso: Riitta Helena Turpeinen s. 1831, k. 12.9. 1862 Kiuruvesi, Murtomäki. Vanhemmat: Pekka Turpeinen, s. 1798, k. 17.2. 1856 Kiuruvesi ja Helena Niskanen, s. 1800. |
| 1. Johanna Leena Remes , s. 14.2. 1855 Kiuruvesi, Remeskylä, Murtomäki. Tauluun 48 |
| Taulu 48 |
| XIV Johanna Leena Remes, (Taulusta 47) s. 14.2. 1855 Kiuruvesi, Remeskylä, Murtomäki, k. 18.6. 1939 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Talasniemi. |
Puoliso: Vihitty 22.6. 1877 Kiuruvesi
Heikki Makkonen
talollinen, s. 17.9. 1853 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 17.7. 1914 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Talasniemi.Asuivat Heikin kotitlalla Remekselän Pölhössä nro 5, vuodesta 1891 Kiuruveden kylän Heinäkylän Tervolassa ja vuodesta 1896 talollisena Kalliojärven Talasniemessä nro 5.Vanhemmat: Juho Makkonen, talollinen, s. 1.12. 1827, k. 1.8. 1885 Kiuruvesi ja Kaisa Maria Hyvönen, s. 16.10. 1822 Kiuruvesi, Luupuvesi nro 10, k. 3.3. 1886 Kiuruvesi, Remekselä. Vihitty 9.11.1851. |
| 1. Liisa Johanna Makkonen s. 21.2. 1885 Kiuruvesi, Remekselä, Pölhö, k. 25.11. 1970 Kiuruvesi, Toiviaiskylä, Tivo. Perhe muutti 1891 Heinäkylän Tervolaan ja 1898 Kalliojärven Talasniemeen (nro 5). Puoliso: Vihitty 28.4. 1905 Kiuruvesi Sion Tenhunen , talollinen, s. 21.7. 1886 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 27.8. 1961 Kiuruvesi, Toiviaiskylä, Tivo. Asuivat aluksi Hautajärven Juurikalla nro 14 ja vuodesta 1911 Tivolla nro 15. Vanhemmat: Sion Tenhunen, talollinen, s. 28.10. 1839 Pielavesi, Sulkava 15, k. 17.5. 1901 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka ja Elisabet Kärkkäinen, s. 15.2. 1855 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15, k. 27.4. 1925 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka. Vihitty 6.9.1874 Kiuruvesi. |
| 2. Nestor Johannes Makkonen s. 13.2. 1892 Kiuruvesi, Remekselä, Pölhö, k. 18.4. 1957 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Talasniemi. Puoliso: Vihitty 13.7. 1923 Lyyli Elviira Räisänen , s. 25.11. 1901 Pielavesi. Vanhemmat: Heikki Räisänen, s. 30.5. 1873 Pielavesi, Laukkala ja Anna Sofia Oravainen, s. 10.3. 1866 Pielavesi, Joutsenniemi. |
| Taulu 49 |
| X Matti Jaakonpoika Hyvärinen, (Taulusta 9) talollinen, s. 1729 Kiuruvesi, Koski n:o 1, k. 29.6. 1768 Kiuruvesi, Koski. Kuoli 39-vuotiaana. Kuolinsyy äkillinen sairaus. = hets. sj.. |
| Puoliso: Catarina Kämäräinen s. 1736, k. 12.12. 1812 Kiuruvesi. |
| 1. Jaakko Matinpoika Hyvärinen , s. 1755 Kiuruvesi, Koski, Paloinen. Tauluun 50 |
| 2. Matti Matinpoika Hyvärinen , s. 1758 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 66 |
| 3. Antti Matinpoika Hyvärinen s. 1760 Kiuruvesi, Koski. (MF TK 1451 Lastenkirja A I 3 1747 - 1761 s. 89). |
| 4. Paulus Matinpoika Hyvärinen s. 3.3. 1768 Kiuruvesi, Koski. HisKi-tieto. |
| Taulu 50 |
| XI Jaakko Matinpoika Hyvärinen, (Taulusta 49) talollinen, s. 1755 Kiuruvesi, Koski, Paloinen, k. 17.12. 1820 Kiuruvesi, Koski, Paloinen. Kuoli 65-vuotiaana kuumeeseen. |
| Puoliso: Vihitty 14.4. 1775 Kiuruvesi Sara Lisa Polack s. 3.4. 1753 Ristiina, Likala, k. 16.4. 1808 Kiuruvesi, Koski, Paloinen. Oli toinen kaksosista. Petter oli kaksosveli. Vanhemmat: Matti Polack, suutari, s. 1688, k. 1780 Kiuruvesi ja Brita Halfbiörn, s. n. 1712 Virolahti, Alapihlaja. Vihitty 1.11.1743 Ristiina. |
| 1. Kaisa-Liisa Hyvärinen , s. 19.3. 1777 Kiuruvesi, Koski, Paloinen. Tauluun 51 |
| 2. Matti Hyvärinen , s. 4.3. 1779 Kiuruvesi, Koski. Tauluun 55 |
| 3. Riitta Helena Hyvärinen s. 27.6. 1781 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| 4. Anna Hyvärinen , s. 19.6. 1783 Kiuruvesi, Koskenjoki. Tauluun 56 |
| 5. Saara Hyvärinen , s. 4.6. 1785 Kiuruvesi, Koskenjoki. Tauluun 63 |
| 6. Jaakko Jaakonpoika Hyvärinen s. 21.2. 1788 Kiuruvesi, Koskenjoki, k. 9.6. 1808 Kiuruvesi, Koskenjoki. talollisen poika, ei ollut naimisissa. |
| 7. Kristiina Hyvärinen s. 6.5. 1793 Kiuruvesi, Koskenjoki, k. 13.10. 1793 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| 8. Antti Hyvärinen s. 4.10. 1794 Kiuruvesi, Koskenjoki, k. 4.10. 1794 Kiuruvesi, Koskenjoki. tuntematon sairaus. |
| 9. Maria Hyvärinen s. 16.2. 1796 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| Taulu 51 |
| XII Kaisa-Liisa Hyvärinen, (Taulusta 50) s. 19.3. 1777 Kiuruvesi, Koski, Paloinen, k. 4.11. 1862 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. |
| Puoliso: Vihitty 1.7. 1803 Kiuruvesi Joonas Kärkkäinen talollinen, s. 24.7. 1777 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 12.1. 1832 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15 Jaakkola. Vanhemmat: Antti Jaakonpoika Kärkkäinen, talollinen, s. 1743 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 14.5. 1806 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola ja Helena Ollikainen, s. 18.7. 1746 Iisalmi, Lapetelä, k. 14.3. 1821 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. |
| 1. Antti Kärkkäinen s. 12.7. 1804 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 14, k. 1811 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 2. Helena Kärkkäinen s. 19.2. 1806 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 2.3. 1831 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 3. Samuel Kärkkäinen talollinen, s. 4.3. 1810 Kiuruvsi, Hautakylä, k. 8.10. 1884 Kiuruvesi, Hautajärvi, Rapakko. 1. puoliso: Riitta Kaisa Rantonen , s. 28.6. 1806 Kiuruvesi, Kalliojärvi, k. 19.10. 1857 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15, Jaakkola. Vanhemmat: Pekka Rantonen, talollinen, s. 1764 Kiuruvesi, k. 11.6. 1830 Kiuruvesi ja Riitta Tenhunen, s. 28.12. 1773 Kiuruvesi. 2. puoliso: Vihitty 18.7. 1868 Reeta Rantonen , s. 15.8. 1803 Kiuruvesi, k. 22.11. 1885 Kiuruvesi, Hautajärvi, Rapakko. Vanhemmat: Johan Rantonen, s. 1766 Kiuruvesi, k. 11.11. 1808 Kiuruvesi ja Vappu Niskanen. |
| 4. Fredrik Kärkkäinen , s. 23.1. 1814 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 5. Tauluun 52 |
| 5. Salomon Kärkkäinen , s. 25.1. 1817 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15. Tauluun 53 |
| 6. Sara Kärkkäinen s. 30.10. 1820 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 5, k. 2.5. 1822 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 5. |
| Taulu 52 |
| XIII Fredrik Kärkkäinen, (Taulusta 51) talollinen, s. 23.1. 1814 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 5, k. 5.6. 1871 Kiuruvesi, Hautajärvi. Talollinen Hautajärvellä nro 15 Jaakkola. |
| Puoliso: Vihitty 5.7. 1864 Reeta Liisa Rajakangas s. 4.4. 1836. |
| 1. Juho Kärkkäinen s. 3.2. 1865 Kiuruvesi, Hautajärvi. Muutti Lappeenrantaan 15.10.1899, josta takaisin Kiuruvedelle 23.3.1900. 1. puoliso: Liisa Harmoinen , s. 10.8. 1859 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 12.6. 1890 Kiuruvesi. Vanhemmat: Mikko Harmoinen ja Br. K. Wäisänen. 2. puoliso: Reeta Kaisa Jokimäki , s. 30.11. 1870 Piippola. Tullut Kärsämäeltä 28.11.1891 Kiuruvedelle. |
| 2. Samuel Fredrik Kärkkäinen s. 5.12. 1867 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| Taulu 53 |
XIII Salomon Kärkkäinen, (Taulusta 51)
talollinen, s. 25.1. 1817 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15, k. 23.2. 1873 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15.Salomon ja Ingeborg Sofia asuivat ensin Salomonin Fredrik-veljen luona Hautajärven Jaakkolassa (nro 15) ja sitten vuodesta 1857 talollisena ja lampuoteina Hautajärven Mäkelässä (nro 13). Leskeksi jäätyään Salomon asui tyttärensä Elisabetin kanssa 1850-luvun alussa Hautajärven Arolan Murtomäessä (nro 4) talollisena ja loisena sekä vuodesta 1863 talollisena Jaakkolassa. |
| 1. Puoliso: Vihitty 7.5. 1849 Kiuruvesi Ingeborg Sofia Hyvönen s. 1.4. 1825 Kiuruvesi, Luupuvesi, 10, Hirvilamminmäk, k. 2.3. 1861 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15. Luupuvesi n:o 10, Hirvilamminmäki. Muutti 1847 Ouluun, mutta palasi pian takaisin Hautajärvelle, piiaksi Mehtolaan (nro 1). Vanhemmat: Olli Joosepin poika Hyvönen, talollinen, s. 1792 Kiuruvesi, n:o 4, Lapinniemi, k. 2.7. 1833 Kiuruvesi, Luupuvesi n:o 10, ja Kaisa Lisa From, s. 14.4. 1797 Kiuruvesi, Lapinsalo, k. 4.6. 1870 Kiuruvesi, Lapinsalo. Vihitty 21.4.1817 Kiuruvesi. |
| 1. Juho Kärkkäinen s. 3.10. 1849 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15, k. 15.1. 1853 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15. |
| 2. Elisabet Kärkkäinen , s. 15.2. 1855 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15. Tauluun 54 |
| 2. Puoliso: Vihitty 16.7. 1869 Kiuruvesi Fredrika Henrikintytär Pesonen s. 17.3. 1833. |
| Taulu 54 |
| XIV Elisabet Kärkkäinen, (Taulusta 53) s. 15.2. 1855 Kiuruvesi, Hautajärvi nro 15, k. 27.4. 1925 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka. Elisabet oli kuulutettu 28.10.1873 Paavo Tenhusen (s. 22.3.1846) kanssa, mutta he saivat erokirjan 1874. Paavo avioitui sittemmin Katariina Långin (s. 6.3.1858) kanssa. |
Puoliso: Vihitty 6.9. 1874 Kiuruvesi
Sion Tenhunen. (Taulu 15)
talollinen, s. 28.10. 1839 Pielavesi, Sulkava 15, k. 17.5. 1901 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka. Talollinen, Sulkava 15.Koska Sion ja hänen 1. vaimonsa Erika Kärkkäinen olivat sisarusten lapset, heidän tuli saada lupa avioitumiseensa keisarilta. Lupa hyväksyttiin 30.7.1867. Sion tuli Sulkavan Haarasta kotiväyksi Juurikalle.Vanhemmat: Fredrik Erikinpoika Tenhunen, talollinen, s. 2.6. 1794 Pielavesi, Sulkava 15, k. 27.11. 1881 Pielavesi, Sulkava 15 ja Maria Tahvontytär Hyvönen, s. 25.10. 1803 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 29.3. 1865 Pielavesi, Sulkava. Vihitty 27.10.1823 Kiuruvesi. |
| 1. Wilhelmina Tenhunen s. 14.10. 1875 Kiuruvesi, Hautajärvi 14, Juurikka, k. 5.9. 1918 Keitele, Pekkala. Puoliso: Vihitty 13.10. 1893 Aapeli Aapelinpoika Saastamoinen , talollinen, s. 30.6. 1862 Keitele, Sulkavanjärvi, Pekkala, k. 10.1. 1917 Keitele, Sulkavanjärvi, Pekkala. Sulkavanjärvi nro 7 Pekkala. Vanhemmat: Aapeli Ananiaanpoika Saastamoinen, talollinen, s. 18.5. 1837 Pielavesi ja Venla Vauhkonen, s. 2.7. 1841 Pielavesi, Kotaniemi, k. 20.4. 1935 Keitele. |
| 2. Antti Tenhunen talollinen, s. 25.5. 1877 Kiuruvesi, Hautajärvi 14, Juurikka, k. 6.5. 1933 Kiuruvesi, Hautajärvi 14, Juurikka. Puoliso: Vihitty 17.10. 1900 Kiuruvesi Vilhelmiina Pöksyläinen , s. 22.3. 1882 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 2.12. 1949 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka. Vanhemmat: Juho Jaakko Pöksyläinen, maanviljelijä, s. 9.12. 1858 Kiuruvesi, Hautajärvi, Kangas, k. 3.7. 1939 Kiuruvesi, Hautajärvi ja Kaisa Johanna Pietarintytär Kärkkäinen, s. 8.6. 1860 Pielavesi, Sulkava, k. 15.4. 1896 Kiuruvesi, Hautajärvi. Vihitty 2.10.1877 Kiuruvesi. |
3. Elisabet Tenhunen
s. 20.3. 1879 Kiuruvesi, Hautajärvi, nro 14 Juurikka, k. 22.3. 1949 Kiuruvesi, Niemiskylä, Jussila.
Puoliso: Vihitty 7.6. 1899 Kiuruvesi
Heikki Pietikäinen
, maanviljelijä, s. 16.3. 1873 Kiuruvesi, Niemiskylä, Kotaniemi, k. 24.5. 1951 Kiuruvesi, Niemiskylä, Jussila. Talollinen, syntymäpaikka Niemisjärvi n:o 12 Kotaniemi. Heikki oli sotaväessä 1897 - 1899. Aluksi hän oli Kuopiossa, mutta lopun ajan Lappeenrannassa. Veljekset Abraham, Heikki ja Kalle Pietikäinen olivat ostaneet 3.1.1896 yksitoista neljäkymentäviidettä osaa (11/45) perintötilasta nro 3 Kiuruveden Niemisjärven kylässä kantatilan Kotaniemen aputilaksi. 30.10.1900 Heikki osti Jussilan tilan veljiltään Abrahamilta ja Kallelta ja muutti perheineen Jussilan tilalle 1901.Vanhemmat: Lauri Matinpoika Pietikäinen, talollinen, s. 4.11. 1842 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi, k. 8.2. 1883 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi ja Wilhelmiina Pietikäinen, s. 8.1. 1839 Kiuruvesi, Niemisjärvi, k. 15.5. 1925 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Kotaniemi. Vihitty 27.5.1863 Kiuruvesi. |
4. Eriikka Tenhunen
s. 5.1. 1882 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 20.3. 1936 Tampere.
Puoliso: Vihitty 17.8. 1902 Kiuruvesi
Juho Pikkarainen
, kauppias, edustaja, s. 7.8. 1877 Kiuruvesi, Niemisjärvi nro 3, k. 10.11. 1950 Tampere.Oli käynyt kauppakoulun. Kiuruveden Niemiskylässä oli oma kauppa. Perhe muutti 8.11.1910 Tampereelle. Toimi kauppaedustajana Tampereella.Vanhemmat: Juho Heikinpoika Pikkarainen, s. 6.2. 1852 Kiuruvesi, Niemisjärvi nro 3, k. 13.10. 1885 Kiuruvesi ja Valpuri Kainulainen, s. 28.2. 1852 Kiuruvesi, k. 3.3. 1910 Kiuruvesi. Vihitty 9.7.1875 Kiuruvesi. |
| 5. Anna Maria Tenhunen s. 20.1. 1884 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. Pielavesi. Puoliso: Vihitty 21.12. 1913 Matti Tikkanen , s. 6.8. 1887 Pielavesi, Niemisjärvi, k. Pielavesi. Vanhemmat: Jafet Tikkanen, s. 20.7. 1862 Pielavesi ja Henrikka Heinonen, s. 23.9. 1866 Kiuruvesi. |
| 6. Sion Tenhunen talollinen, s. 21.7. 1886 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 27.8. 1961 Kiuruvesi, Toiviaiskylä, Tivo. Asuivat aluksi Hautajärven Juurikalla nro 14 ja vuodesta 1911 Tivolla nro 15. Puoliso: Vihitty 28.4. 1905 Kiuruvesi Liisa Johanna Makkonen , s. 21.2. 1885 Kiuruvesi, Remekselä, Pölhö, k. 25.11. 1970 Kiuruvesi, Toiviaiskylä, Tivo. Perhe muutti 1891 Heinäkylän Tervolaan ja 1898 Kalliojärven Talasniemeen (nro 5). Vanhemmat: Heikki Makkonen, talollinen, s. 17.9. 1853 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 17.7. 1914 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Talasniemi ja Johanna Leena Remes, s. 14.2. 1855 Kiuruvesi, Remeskylä, Murtomäki, k. 18.6. 1939 Kiuruvesi, Kalliojärvi, Talasniemi. Vihitty 22.6.1877 Kiuruvesi. |
| 7. Fredrik Tenhunen maanviljelijä, s. 9.9. 1888 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 11.5. 1958 Kiuruvesi, Hautajärvi, Kantola. Fredrik asui Juurikan talon toista puolta, jota kutsuttiin Kantolaksi. Antti-veli perheineen asui samassa pihapiirissä alkuperäisessä Juurikan päärakennuksessa. Puoliso: Vihitty 22.6. 1911 Kiuruvesi Iida Johanna Laitinen , s. 3.4. 1892 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 21.12. 1976 Kiuruvesi, kirkonkylä. Vanhemmat: Elias Laitinen, talollinen, s. 12.11. 1854 Pyhäjärvi, k. N. 1940 Kiuruvesi ja Saara Hyvönen, s. 10.11. 1854 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Räisälä, k. 21.2. 1918 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. Vihitty 18.7.1873 Kiuruvesi. |
| 8. Jafet Oskari Tenhunen talollinen, s. 15.12. 1890 Kiuruvesi, Hautajärvi, Juurikka, k. 8.2. 1975 Kiuruvesi, Niemiskylä, Vainio. 1. puoliso: Vihitty 3.4. 1922 Kiuruvesi Ida Maria Kumpulainen , s. 4.4. 1892 Kiuruvesi, Sulkava, k. 8.6. 1944 Kiuruvesi, Niemiskylä, Vainio. 2. puoliso: Vihitty 27.4. 1946 Kiuruvesi Hilja Kärkkäinen , s. 4.5. 1901 Kiuruvesi, Niemiskylä, Leskelä, k. 12.9. 1948 Kiuruvesi, Niemiskylä, Vainio. Vanhemmat: Paavo Juhani Kärkkäinen, talollinen, herastuomari, s. 18.9. 1867 Kiuruvesi, Niemiskylä, Leskelä, k. 30.10. 1936 Kiuruvesi, Niemiskylä, Leskelä ja Kristiina Huttunen, s. 22.2. 1863 Kiuruvesi, k. 1903 Kiuruvesi. 3. puoliso: Vihitty 20.11. 1950 Kiuruvesi Hanna Esteri Hyvönen , s. 2.8. 1909 Kiuruvesi, Hautajärvi, Mehtola, k. 3.6. 1998 Kiuruvesi, kirkonkylä. |
| Taulu 55 |
| XII Matti Hyvärinen, (Taulusta 50) talollinen, s. 4.3. 1779 Kiuruvesi, Koski, k. 20.12. 1826 Kiuruvesi, Remekselä nro 3. Kuolinpäivä on otettu HisKi-tiedostosta Matti Hyvärinen mainitaan torppariksi ja hän kuoli keuhkotautiin 47-vuotiaana. |
| Puoliso: Vihitty 12.3. 1806 Kiuruvesi Kristina Kämäräinen s. 6.7. 1781 Kiuruvesi, Luupuvesi, k. 18.5. 1866 Kiuruvesi, Remeskylä. Vanhemmat: Lauri Kämäräinen, s. 18.2. 1734 Kiuruvesi, Luupuvesi, k. n. 1801 Kiuruvesi, Luupuvesi nro 5 ja Riitta Remes, s. n. 1756, k. 17.2. 1819 Kiuruvesi, Luupuvesi. |
| 1. Katarina Hyvärinen s. 3.1. 1810 Kiuruvesi, Koskenjoki. Kuollut pienenä. |
| 2. Katarina Hyvärinen s. 22.9. 1811 Kiuruvesi, Koskenjoki. Kuollut pienenä. |
| 3. Brita Kristina Hyvärinen s. 27.5. 1812 Kiuruvesi, Koskenjoki, k. 28.10. 1813. Kuollut pienenä. |
| 4. Jaakko Hyvärinen s. 15.9. 1814 Kiuruvesi, Koskenjoki. Kuollut pienenä. |
| 5. Matti Hyvärinen s. 8.6. 1816 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| 6. Fredrik Hyvärinen s. 23.4. 1819 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| Taulu 56 |
| XII Anna Hyvärinen, (Taulusta 50) s. 19.6. 1783 Kiuruvesi, Koskenjoki, k. 31.5. 1833 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| Puoliso: Vihitty 12.11. 1815 Kiuruvesi Samuel Kärkkäinen s. 3.6. 1785 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 5.9. 1849 Kiuruvesi, Hautajärvi. Vanhemmat: Antti Jaakonpoika Kärkkäinen, talollinen, s. 1743 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 14.5. 1806 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola ja Helena Ollikainen, s. 18.7. 1746 Iisalmi, Lapetelä, k. 14.3. 1821 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. |
| 1. Johannes Kärkkäinen s. 4.9. 1814 Kiuruvesi, Koski, k. 9.10. 1825 Kiuruvesi, Hautajärvi. Syntyi aviottomana, mutta kuolleitten kohdalla on sukunimenä Kärkkäinen. (HisKi). |
| 2. Antti Kärkkäinen s. 16.7. 1818 Kiuruvesi, Hautajärvi n:o 5, k. 26.12. 1818 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 3. Amalia Kärkkäinen , s. 20.4. 1820 Kiuruvesi, Hautajärvi. Tauluun 57 |
| 4. Sara Kärkkäinen s. 20.4. 1820 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 23.4. 1820 Kiuruvesi, Hautajärvi. Oli kaksonen. |
| 5. Sophia Kärkkäinen s. 19.5. 1823 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 29.7. 1823 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 6. Anna Kärkkäinen s. 28.1. 1825 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 6.9. 1825 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 7. Samuel Kärkkäinen , s. 31.3. 1829 Kiuruvesi, Hautajärvi. Tauluun 62 |
| Taulu 57 |
| XIII Amalia Kärkkäinen, (Taulusta 56) s. 20.4. 1820 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 15.1. 1890 Kiuruvesi, Hautajärvi. Oli kaksonen. |
| Puoliso: Vihitty 7.4. 1842 Kiuruvesi Ananias Hyvönen talollinen, s. 1.1. 1812 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 8.3. 1885 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila eli Hyvölä. Asuivat talollisena Hautajärven Ollilassa eli Hyvölässä. (Paikkala: Hyvösten historia s. 263). Vanhemmat: Risto Hyvönen, talollinen, s. 9.1. 1770 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 17.4. 1821 Kiuruvesi, Hautajärvi ja Kristiina Pietikäinen, s. 10.9. 1777 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 22.9. 1852 Kiuruvesi, Hautajärvi. Vihitty 3.11.1809 Kiuruvesi. |
| 1. Kristiina Hyvönen s. 22.7. 1842 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 18.7. 1847 Kiuruvesi, Hautajärvi. Kuoli tapaturmaisesti. |
| 2. Anna Hyvönen , s. 9.10. 1844 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila. Tauluun 58 |
| 3. Olli Hyvönen , s. 16.2. 1847 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila. Tauluun 59 |
| 4. Aleksanteri Hyvönen s. 21.9. 1849 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 28.4. 1850 Kiuruvesi, Hautajävi, Ollila. |
| 5. Saara Hyvönen , s. 16.3. 1851 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila. Tauluun 60 |
| 6. Juho Hyvönen s. 31.10. 1853 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 26.9. 1942 Kiuruvesi, Remeskylä. Asuivat aluksi Juhon kotipaikalla ja sitten vuodesta 1881 Remekselän Polhön (nro 5) Heinahon mäkituvassa. Puoliso: Vihitty 10.11. 1875 Liisa Luomajoki , s. 23.3. 1848, k. 28.2. 1924. |
| 7. Vilhelmiina Hyvönen s. 7.6. 1856 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 26.10. 1863 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila. |
| 8. Liisa Hyvönen , s. 19.3. 1859 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila. Tauluun 61 |
| 9. Heikki Hyvönen s. 22.2. 1862 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 26.11. 1864 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila. |
| Taulu 58 |
| XIV Anna Hyvönen, (Taulusta 57) s. 9.10. 1844 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 23.12. 1895 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| Puoliso: Vihitty 31.3. 1864 Kiuruvesi Olli Remes muonarenki, s. 11.12. 1842 Kiuruvesi, k. 12.2. 1920 Iisalmi. |
| 1. Anna Johanna Remes s. 28.5. 1866 Kiuruvesi, k. 4.4. 1868 Kiuruvesi. |
| 2. Charlotta Remes s. 15.6. 1869 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 5.4. 1891 Heikki Partanen . Oli kotoisin Iisalmesta. |
| 3. Olli Remes s. 11.5. 1872 Kiuruvesi, k. 11.10. 1873 Kiuruvesi. |
| 4. Pekka Remes s. 20.6. 1875 Kiuruvesi. Muuttivat Iisalmeen 19.11.1902. 1. puoliso: Vihitty 11.8. 1896 Eva Stiina Kekäläinen , s. 10.11. 1875 Nilsiä, k. 26.11. 1898 Laukaa. 2. puoliso: Vihitty 23.2. 1902 Olga Maria Petterin tytär Auvinen , s. 10.7. 1879 Iisalmi. |
| 5. Anna Katariina Remes s. 7.8. 1879 Kiuruvesi, k. 13.10. 1961 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 29.7.1900 Juho Heikki Masalin , pientilallinen, s. 9.11. 1876 Kiuruvesi, k. 9.7. 1942 Kiuruvesi. Vanhemmat: Kaarle Masalin, s. 1.3. 1848 Pielavesi, Lammasaho ja Charlotta Hangila, s. 6.6. 1843 Kärsämäki. |
| 6. Kristiina Remes s. 7.8. 1879 Kiuruvesi, k. 24.8. 1880 Kiuruvesi. |
| 7. Johannes Remes s. 7.11. 1881 Kiuruvesi, k. 7.4. 1883 Kiuruvesi. |
| 8. Olli Henrik Remes s. 25.5. 1884 Kiuruvesi, k. 22.7. 1885 Kiuruvesi. |
| Taulu 59 |
XIV Olli Hyvönen, (Taulusta 57)
talollinen, s. 16.2. 1847 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 8.10. 1901 Lappeenranta.Asuivat aluksi Ollin kotipaikalla Hautajärven Hyvöläsä eli Ollilassa, muuttivat 182 Hautajärven Murkomäkeen nro 4 ja 1886 saman kylän Mäkelään nro 13 talollisiksi. Muuttivat 1899 Lappeenrantaan, missä Olli toimi työmiehenä. (Paikkala: Hyvösten historia s. 265). |
| Puoliso: Vihitty 11.6. 1871 Kiuruvesi Vilhelmiina Josefiina Nousiainen s. 21.12. 1847 Kiuruvesi. Oli avioton lapsi. Äiti: Kaisa Huttunen. |
1. Heikki Hyvönen
s. 13.9. 1871 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 17.10. 1905 Lappee. Muuttivat 3.12.1895 Lappeenrantaan ja edelleen Lappeelle, mistä äiti ja lapset 21.2.1914 Hiitolan Haukkavuoreen. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä).Puoliso: Vihitty 11.11. 1894 Kiuruvesi Alma Kärkström , s. 4.3. 1877 Kiuruvesi, Remekselä. |
2. Juho Olli Hyvönen
s. 30.11. 1873 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 8.6. 1930 Lappeenranta. Muutti 1895 Lappeenrantaan ja asui sittemmin perheensä kanssa Lappeella. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä).Puoliso: Vihitty 30.5. 1898 Mariana Hanski , s. 16.2. 1861 Virolahti, k. 25.2. 1947. |
| 3. Anna Liisa Hyvönen s. 7.9. 1876 Kiuruvesi, Hautajärvi. Muutti 14.9.1895 Lappeenrantaan. (Paikkala: Hyvösten historia s. 265). |
| 4. Amalia Charlotta Hyvönen s. 27.3. 1879 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 5.11. 1880 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
5. Ananias August Hyvönen
s. 19.5. 1883 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 29.3. 1930 Lappeenranta.Muutti lapsena Lappeenrantaan. Asuivat Lappeenrannassa ja 1910-luvulla välillä Amerikassa. (Paikkala: Hyvösten historia s. 267).Puoliso: Vihitty 24.11. 1911 Stiina Sofia Savolainen , s. 2.9. 1874 Kiuruvesi, Hautakylä. Leskenä Stina muutti 1942 Helsingin pitäjään. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä).Vanhemmat: Aaron Savolainen, s. 18.1. 1848 Iisalmi ja Maria Kärkkäinen, s. 20.10. 1854. |
6. Emil Hyvönen
s. 1.2. 1893 Kiuruvesi, Hautajärvi.Muutti lapsena Lappeenrantaan ja avioiduttuaan Viipuriin. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä).Puoliso: Vihitty 17.7. 1920 Olga Sjöblom , s. 26.4. 1896. |
| Taulu 60 |
| XIV Saara Hyvönen, (Taulusta 57) s. 16.3. 1851 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 29.7. 1888 Kiuruvesi. |
Puoliso: Vihitty 6.10. 1871 Kiuruvesi
Paavo Kärkkäinen
rakennusmestari, s. 31.1. 1847 Kiuruvesi, Hautajärvi nro Kiuruvesi, Hautajärvi nro 4.Asuivat Hautajärven Eerikkkalssa eli Niemessä eli Junttilassa (nro 7) loisina ja sitten vuodesta 1882 Kiuruveden kylän Tiusanniemessa (nro 10) . Paavo oli rakennusmestari ja majatalonpitäjä, sittemmin hotellinpitäjä Iisalmessa, jonne muutti 1889. (Paikkala: Hyvösten historia s. 266).Vanhemmat: Olli Kärkkäinen, s. 13.8. 1799 Kiuruvesi, k. 27.2. 1869 Kiuruvesi ja Anna Maria Kärkkäinen, s. 24.1. 1824 Kiuruvesi. |
| 1. Olli Heikki Kärkkäinen s. 10.4. 1872 Kiuruvesi, k. 23.5. 1872 Kiuruvesi. |
| 2. Anna Maria Vilhelmiina Kärkkäinen s. 28.10. 1874 Kiuruvesi, k. 27.12. 1874 Kiuruvesi. |
| 3. Marketta Kärkkäinen s. 21.12. 1875 Kiuruvesi, k. 30.4. 1876 Kiuruvesi. |
| 4. Juho Olli Kärkkäinen s. 13.4. 1877 Kiuruvesi, k. 18.9. 1878 Kiuruvesi. |
5. Matti Kärkkäinen
puuseppä, s. 9.7. 1879 Kiuruvesi, k. 14.10. 1912. Oli muuttanut jo lapsena Iisalmeen. Muutti sieltä 30.1.1904 takaisin Kiuruven kirkonkylään. (Jarmo Paikkala: Hyvölänniemen Hyvösiä Sulkavanjärvellä).Puoliso: Anna Sofia Tervo , kutoja, s. 22.2. 1875 Iisalmi, k. 23.2. 1959. |
| 6. Saara Kärkkäinen s. 5.9. 1882 Kiuruvesi. |
| 7. Vilhelmiina Kärkkäinen s. 31.5. 1885 Kiuruvesi. Puoliso: Juho Tiikkainen |
| 8. Greeta Kärkkäinen s. 19.6. 1888 Kiuruvesi. |
| Taulu 61 |
| XIV Liisa Hyvönen, (Taulusta 57) s. 19.3. 1859 Kiuruvesi, Hautajärvi, Ollila, k. 25.11. 1940 Kiuruvesi, Koski nro 3, Notkola. |
Puoliso: Vihitty 19.10. 1876
Kalle Vatanen
s. 20.8. 1853 Iisalmi, k. 16.8. 1933 Kiuruvesi.Asuivat 1870-luvun lopussa Hautajärven Arolan Murtomäessä nro 4, kunnes muuttivat 1879 NiemisjärvenVaaksjärvelle eli Niskaan nro 15. 1885 heistä tuli lampuoteja Niemisjärven Purolaan nro 20 ja 1886 torppareita Niemsjärvi nro 3:n maille. 1889 Kallesta tuli kotipaikkansa Pöytämäen isäntä. 1901 oli edessä taas asuinpaikan vahdos Luupuveden Tabellin ja 1903 Hingunniemen Pajukkolan torppaan . Pajukkolan sittemmin itsenästyneelä tilalla perhe asui vuoteen 1936, jolloin asuinpaikaksi tuli Kosken kylän Notkolan tila nro 3. (Paikkala: Hyvösten historia s. 267).Vanhemmat: Antti Vatanen, talollinen, s. 14.11. 1830 Iisalmi, k. 10.1. 1906 Kiuruvesi, Niemisjärvi, Pöytämäki ja Saara Kärkkäinen, s. 14.3. 1824 Iisalmen maaseurakunta, k. 4.5. 1901 Kiuruvesi. |
| 1. Lotta Vatanen s. 9.11. 1877 Kiuruvesi, k. 14.11. 1943 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 22.11. 1908 Anselm Roivainen , s. 12.3. 1874, k. 4.2. 1958. Isä: Kalle Roivainen. |
| 2. Olga Elisabet Vatanen s. 17.12. 1879 Kiuruvesi, k. 31.1. 1926 Iisalmi. Puoliso: Vihitty 24.1. 1904 Kiuruvesi Pekka Juntunen , s. 22.9. 1882, k. 1.6. 1945 Kiuruvesi. |
| 3. Vilhelmiina Vatanen s. 5.9. 1882 Kiuruvesi. |
| 4. Iida Vatanen s. 11.1. 1885 Kiuruvesi, k. 29.3. 1900 Kiuruvesi. |
| 5. Kalle Vihtori Vatanen s. 8.12. 1887 Kiuruvesi, k. 15.7. 1917. |
| 6. Johannes Vatanen s. 27.7. 1890 Kiuruvesi, k. 24.1. 1955 Kiuruvesi. Puoliso: Vihitty 8.2. 1913 Siviä Sofia Emilia Mannerkorpi , s. 10.10. 1890 Pielisjärvi, k. 30.12. 1974. |
| 7. Anna Hilma Vatanen s. 13.4. 1893 Kiuruvesi, k. 17.1. 1901 Kiuruvesi. |
| 8. Einari Vatanen s. 13.2. 1896 Kiuruvesi, k. 8.2. 1925. Puoliso: Vihitty 16.2. 1924 Aili Kustaava Huttunen , s. 22.10. 1897 Iisalmi, k. 13.10. 1928. |
| 9. Johanna Vatanen s. 21.7. 1899 Kiuruvesi, k. 5.7. 1981. |
| 10. Otto Vatanen s. 21.7. 1899 Kiuruvesi. 1. puoliso: Vihitty 23.8. 1931 Emmi Elisabet Tyyskä , s. 17.1. 1908 Iisalmi. Avioero 11.1946. 2. puoliso: Vihitty 19.11. 1946 Laina Alma Meriläinen , s. 10.7. 1908. |
| Taulu 62 |
XIII Samuel Kärkkäinen, (Taulusta 56)
läkkiseppä, s. 31.3. 1829 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 22.12. 1866 Savonlinna.Muuttivat 3.12.1863 Iisalmen kauppalaan, tontille 14. Perhe asui sittemmin myös tontilla 19. 1880-luvulta alkaen kirjattu ns. loisten rippikirjaan. Samuel toimi Iisalmessa läkkiseppänä, hänet oli hyväksytty kauppalan käsityöläisporvariksi 12.12.1862. (Perheen tiedot Paikkalan Hyvösten sukukirjasta s. 321.). |
| Puoliso: Vihitty 3.7. 1851 Kiuruvesi Marketta Hyvönen s. 2.1. 1835 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 7.3. 1916 Iisalmi. Vanhemmat: Herman Hyvönen, torppari, s. 1.10. 1810 Kiuruvesi, Hautajärvi, k. 29.11. 1893 Kiuruvesi, Hautajärvi ja Marketta Pääkkö, s. 7.10. 1810, k. 27.7. 1839 Kiuruvesi, Hautajärvi. |
| 1. Akviliina Kärkkäinen s. 24.3. 1852 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 23.2. 1928 Berliini, Saksa. Muutti 8.11.1865 Iisalmesta Pietariin, jossa asui ainakin vielä 1890-luvulla. |
| 2. Nestor Kärkkäinen kupariseppä, s. 21.10. 1853 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. Muutti 5.3.1874 Iisalmesta Viipuriin. Puoliso: Vihitty 23.5. 1875 Viipuri Eeva Stiina Hyvärinen , s. 15.6. 1845 Liperi. |
| 3. Matti Kärkkäinen s. 2.11. 1855 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 11.9. 1887 Pietari. Ei solminut avioliittoa. |
| 4. Anna Kaisa Kärkkäinen s. 14.3. 1858 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 24.5. 1912 Pietari. Ei solminut avioliittoa. |
| 5. Samuel Heikki Kärkkäinen puotipalvelija, s. 26.3. 1859 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 5.3. 1877 Viipuri. Toimi Iisalmessa puotipalvelijana ennen muuttoaan Viipuriin. |
| 6. Juho Brynolf Kärkkäinen s. 18.8. 1861 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola, k. 10.10. 1862 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. |
| 7. Abner Kärkkäinen puotipalvelija, s. 18.5. 1863 Kiuruvesi, Hautajärvi, Jaakkola. Toimi Iisalmessa puotipalvelijana ennen muuttoaan Kuopioon 19.12.1882. |
| Taulu 63 |
| XII Saara Hyvärinen, (Taulusta 50) s. 4.6. 1785 Kiuruvesi, Koskenjoki, k. 22.3. 1842. |
| Puoliso: Vihitty 13.4. 1805 Kiuruvesi Staffan Kämäräinen talollinen, s. 28.10. 1783 Kiuruvesi, Kalliokylä, k. 3.9. 185? Pyhäjärvi. |
| 1. Anna Greeta Kämäräinen s. 1807 Kiuruvesi, Kalliokylä. |
| 2. Valpuri Kämäräinen , s. 1810 Kiuruvesi, Kalliokylä. Tauluun 64 |
| 3. Juho Kämäräinen s. 1811 Kiuruvesi, Kalliokylä. Hänen vasen jalkansa oli viallinen. |
| 4. Herman Kämäräinen , s. 17.7. 1814 Kiuruvesi, Kalliokylä. Tauluun 65 |
| 5. Johanna Kämäräinen s. 24.1. 1828 Kiuruvesi, Kalliokylä. Oli kaksonen. |
| 6. Katarina Maria Kämäräinen s. 24.1. 1828 Kiuruvesi, Kalliokylä. Oli kaksonen. |
| Taulu 64 |
| XIII Valpuri Kämäräinen, (Taulusta 63) s. 1810 Kiuruvesi, Kalliokylä. |
| 1. Juho Kämäräinen s. 22.6. 1835 Kiuruvesi, Koivujärvi, k. 23.6. 1835 Kiuruvesi, Koivujärvi. Oli avioton lapsi. Syntyi kaksosena. |
| 2. Kaisa Kämäräinen s. 22.6. 1835 Kiuruvesi, Koivujärvi, k. 23.6. 1835 Kiuruvesi, Koivujärvi. Oli avioton lapsi. Syntyi kaksosena. |
| Taulu 65 |
| XIII Herman Kämäräinen, (Taulusta 63) s. 17.7. 1814 Kiuruvesi, Kalliokylä. Muuttivat 1848 Kiuruvedeltä Pyhäjärven Mäkikylä nro 13:een, jonka isäntäHermannista tuli 1850. |
| Puoliso: Maria Kananen s. 21.8. 1817. |
| 1. Anna Kaisa Kämäräinen s. 21.12. 1847 Kiuruvesi, Koivujärvi nro 2. |
| Taulu 66 |
| XI Matti Matinpoika Hyvärinen, (Taulusta 49) talollinen, s. 1758 Kiuruvesi, Koski, k. 13.5. 1790 Kiuruvesi, Koski. Kuolintieto HisKin mukaan. Kuoli kuumeeseen 32-vuotiaana. |
| Puoliso: Magdalena Kämäräinen s. 1760 Kiuruvesi. Oli leski mennessään naimisiin. Kotipaikaksi mainitaan Koski. |
| 1. Matti Matinpoika Hyvärinen , s. 11.2. 1782 Kiuruvesi, Koski, Palonen. Tauluun 67 |
| 2. Juho Hyvärinen s. 9.10. 1783 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 3. Catharina Hyvärinen s. 7.8. 1785 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 4. Jacob Hyvärinen s. 12.5. 1787 Kiuruvesi, Koski, Palonen, k. 24.10. 1791 Kiuruvesi, Koski. Tieto HisKin mukaan. Kuoli pistokseen 4½-vuotiaana. |
| 5. Antti Hyvärinen , s. 25.4. 1789 Kiuruvesi, Koski, Palonen. Tauluun 70 |
| Taulu 67 |
XII Matti Matinpoika Hyvärinen, (Taulusta 66)
talollinen, s. 11.2. 1782 Kiuruvesi, Koski, Palonen, k. 2.5. 1815 Kiuruvesi, Koski, Palonen. Kuoli keuhkotautiin 33-vuotiaana. Oli Palosten isäntänä isänisänsä Matti Jaakonpoika Hyvärisen veljen Antti Jaakonpoika Hyvärisen jälkeen vuodet 1804 - 1815. Hänen jälkeensä oli isäntänä hänen vaimonsa Reetta Niskanen 1815 - 1836. |
| Puoliso: Margareta Niskanen s. 1783, k. 1.7. 1845 Kiuruvesi, Koski. Kuoli 62 vuotiaana. Oli Palosten isäntänä miehensä kuoleman jälkeen 1815 - 1836. |
| 1. Magdalena Hyvärinen s. 12.3. 1813 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 2. Antti Matinpoika Hyvärinen , s. 12.2. 1815 Kiuruvesi, Koski, Palonen. Tauluun 68 |
| Taulu 68 |
| XIII Antti Matinpoika Hyvärinen, (Taulusta 67) s. 12.2. 1815 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| Puoliso: Anna Ollintytär Tikkanen s. 22.6. 1809 Kiuruvesi, Tikkala. Vanhemmat: Olli Heikinpoika Tikkanen, talollinen, s. 21.12. 1766 Kiuruvesi, Tikkala, k. 2.9. 1833 Kiuruvesi, Tikkala ja Margareta Lappalainen, s. 25.4. 1771, k. 11.2. 1845 Kiuruvesi, Tikkala. |
| 1. Matti Hyvärinen s. 20.5. 1844 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 2. Magdalena Hyvärinen s. 14.12. 1845 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 3. Juho Hyvärinen , s. 24.6. 1847 Kiuruvesi, Koski, Palonen. Tauluun 69 |
| 4. Kristina Hyvärinen s. 7.11. 1848 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 5. Elisabeth Hyvärinen s. 18.2. 1850 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 6. Antti Hyvärinen s. 10.8. 1852 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| Taulu 69 |
| XIV Juho Hyvärinen, (Taulusta 68) talollinen, s. 24.6. 1847 Kiuruvesi, Koski, Palonen, k. 17.10. 1907 Kiuruvesi, Koski. |
| Puoliso: Liisa Tikkanen |
| 1. Antti Gabriel Hyvärinen s. 10.3. 1868 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 2. Anna Magdalena Hyvärinen s. 24.6. 1869 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 3. Juho Heikki Hyvärinen talollinen, s. 20.4. 1871 Kiuruvesi, Koski, Palonen, k. 13.1. 1931 Kiuruvesi, Koski. Puoliso: Vihitty 3.9. 1893 Aina Hyvönen , s. 20.9. 1876 Kiuruvesi, k. 26.7. 1919 Kiuruvesi, Koski. Vanhemmat: Elias Hyvönen, talollinen, s. 1.1. 1845 Pielavesi, Sulkava nro 12, k. 1.10. 1880 Kiuruvesi ja Liisa Juliuksentytär Tenhunen, s. 24.6. 1843, k. 17.9. 1878 Kiuruvesi. Vihitty 14.7.1869. |
| 4. Iida Elisabet Hyvärinen s. 20.2. 1873 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| 5. Johanna Hyvärinen s. 17.2. 1875 Kiuruvesi, Koskenjoki, Palonen, k. 8.6. 1940 Kiuruvesi, Niemiskylä. Puoliso: Lauri Lämsä , maanviljelijä, s. 9.6. 1871 Kiuruvesi, k. 24.12. 1933 Kiuruvesi, Niemiskylä. |
| 6. Pohl Hyvärinen s. 4.6. 1876 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| Taulu 70 |
| XII Antti Hyvärinen, (Taulusta 66) s. 25.4. 1789 Kiuruvesi, Koski, Palonen. |
| Puoliso: Kristina Waldain |
| 1. Matti Hyvärinen s. 28.9. 1811 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| 2. Magdalena Katarina Hyvärinen s. 20.2. 1815 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| 3. Stina Johanna Hyvärinen s. 31.5. 1820 Kiuruvesi, Koskenjoki n:o 1. |
| 4. Magdalena Hyvärinen s. 29.12. 1822 Kiuruvesi, Koskenjoki. |
| 5. Anna Hyvärinen s. 28.10. 1824 Kiuruvesi, Remekselä n:o 3. |
| 6. Antti Hyvärinen s. 16.5. 1827 Kiuruvesi, Koski n:o 1. Maininta 6.11.1828 Iisalmeen. |
| Taulu | ||
| Kotilainen, | 8 | |
| Kristiina Antintytär, s. 1855 | 26 | |
| N. N., | 6 | |
| N. N., | 3 | |
| N. N., | 1 | |
| N. N., | 32 | |
| N.N., | 7 | |
| Vappu Hyvärinen, s. 1763 | 10, 45 | |
| A | Sukunimi -hakemisto | |
| ASIKAINEN | Anna, s. 1870 | 22 |
| Herman, s. 1842 | 22 | |
| AUTIO | Anna, s. 1863 | 38 |
| AUVINEN | Olga Maria Petterin tytär, s. 1879 | 58 |
| B | Sukunimi -hakemisto | |
| BERGLUND | Hjalmar Engelbert, | 44 |
| E | Sukunimi -hakemisto | |
| ESKELINEN | Maria, s. 1878 | 23 |
| F | Sukunimi -hakemisto | |
| FAGELBERG | Adam, | 12 |
| FOHRMAN | Anna, s. 1798 | 43 |
| FROM | Kaisa Lisa, s. 1797 | 53 |
| H | Sukunimi -hakemisto | |
| HALFBIÖRN | Brita, s. 1712 | 50 |
| HANGILA | Charlotta, s. 1843 | 58 |
| HANSKI | Mariana, s. 1861 | 59 |
| HARMOINEN | Liisa, s. 1859 | 52 |
| Mikko, | 52 | |
| HEINONEN | Armas, s. 1883 | 23 |
| Efraim, | 23 | |
| Henrikka, s. 1866 | 54 | |
| Krister, s. 1837 | 24 | |
| Matti, s. 1873 | 24 | |
| Selma Johanna, s. 1859 | 23 | |
| Stina Kaisa, s. 1849 | 32 | |
| HUSSO | Johanna, s. 1839 | 43 |
| Kalle, s. 1800 | 43 | |
| HUTTUNEN | Aili Kustaava, s. 1897 | 61 |
| Jafet, s. 1829 | 43 | |
| Johanna Tahvontytär, s. 1840 | 33 | |
| Kaisa, | 59 | |
| Kristiina, s. 1863 | 30, 54 | |
| Pekka, s. 1782 | 43 | |
| HYVÄRINEN | Alma, s. 1732 | 9 |
| Anna, s. 1783 | 50, 56 | |
| Anna, s. 1824 | 70 | |
| Anna Antintytär, | 10 | |
| Anna Kaisa, s. 1874 | 37 | |
| Anna Magdalena, s. 1869 | 69 | |
| Antti, s. 1794 | 50 | |
| Antti, s. 1827 | 70 | |
| Antti, s. 1789 | 66, 70 | |
| Antti, s. 1852 | 68 | |
| Antti Antinpoika, s. 1755 | 10, 19 | |
| Antti Gabriel, s. 1868 | 69 | |
| Antti Hermanninpoika, s. 1813 | 36 | |
| Antti Hermanninpoika, s. 1824 | 36 | |
| Antti Jaakonpoika, s. 1724 | 9, 10 | |
| Antti Jaakonpoika, | 7, 8 | |
| Antti Juho, s. 1871 | 37 | |
| Antti Matinpoika, s. 1815 | 67, 68 | |
| Antti Matinpoika, s. 1760 | 49 | |
| Bathena ? Jaakontytär, s. 1759 | 10 | |
| Brita Kristina, s. 1812 | 55 | |
| Catharina, s. 1785 | 66 | |
| Christina, s. 1783 | 19, 20 | |
| Eeva Stiina, s. 1845 | 62 | |
| Elisabet, s. 1785 | 19, 27 | |
| Elisabet Antintytär, | 10 | |
| Elisabeth, s. 1850 | 68 | |
| Fredrik, s. 1819 | 55 | |
| Herman, s. 1867 | 37 | |
| Herman Antinpoika, s. 1792 | 19, 36 | |
| Herman Hermanninpoika, s. 1822 | 36 | |
| Hilma Elisabet, s. 1877 | 37, 38 | |
| Ida Sofia, s. 1865 | 37, 25 | |
| Iida Elisabet, s. 1873 | 69 | |
| Jaakko, s. 1814 | 55 | |
| Jaakko, s. 1735 | 9 | |
| Jaakko Antinpoika, | 8, 9 | |
| Jaakko Jaakonpoika, s. 1788 | 50 | |
| Jaakko Kaaponpoika, s. 1640 | 6, 7 | |
| Jaakko Matinpoika, s. 1755 | 49, 50 | |
| Jacob, s. 1787 | 66 | |
| Johanna, s. 1875 | 69 | |
| Juho, s. 1783 | 66 | |
| Juho, s. 1847 | 68, 69 | |
| Juho Heikki, s. 1871 | 69 | |
| Kaapo Niilonpoika, | 5, 6 | |
| Kaisa-Liisa, s. 1777 | 50, 51 | |
| Katariina Hermannintytär, s. 1817 | 36 | |
| Katarina, s. 1754 | 10, 11 | |
| Katarina, s. 1810 | 55 | |
| Katarina, s. 1811 | 55 | |
| Katarina, s. 1737 | 9 | |
| Kauppi Kaupinpoika, | 2, 3 | |
| Kauppi Tuomaanpoika, | 1, 2 | |
| Kristiina, s. 1793 | 50 | |
| Kristina, s. 1848 | 68 | |
| Magdalena, s. 1822 | 70 | |
| Magdalena, s. 1813 | 67 | |
| Magdalena, s. 1845 | 68 | |
| Magdalena Katarina, s. 1815 | 70 | |
| Margareta, s. 1798 | 43 | |
| Margaretha Hermannintytär, s. 1820 | 36 | |
| Maria, s. 1796 | 50 | |
| Matti, s. 1779 | 50, 55 | |
| Matti, s. 1816 | 55 | |
| Matti, s. 1811 | 70 | |
| Matti, s. 1844 | 68 | |
| Matti Jaakonpoika, s. 1729 | 9, 49 | |
| Matti Matinpoika, s. 1758 | 49, 66 | |
| Matti Matinpoika, s. 1782 | 66, 67 | |
| Mårten Johan, s. 1834 | 36, 37 | |
| Niilo Tahvonpoika, | 4, 5 | |
| Olli Hermanninpoika, s. 1816 | 36 | |
| Paul Hermanninpoika, s. 1826 | 36 | |
| Paulus, s. 1739 | 9 | |
| Paulus Matinpoika, s. 1768 | 49 | |
| Pekka Hermanninpoika, s. 1829 | 36 | |
| Pekka Jaakonpoika, s. 1741 | 9 | |
| Pohl, s. 1876 | 69 | |
| Reeta Antintytär, s. 1759 | 10, 39 | |
| Riitta Helena, s. 1781 | 50 | |
| Saara, s. 1785 | 50, 63 | |
| Sara Gustava, s. 1868 | 37 | |
| Sara Hermannintytär, s. 1831 | 36 | |
| Stina Johanna, s. 1820 | 70 | |
| Tahvo Kaupinpoika, | 3, 4 | |
| Tuomas Kaupinpoika, | 1 | |
| Zacharias, s. 1753 | 10 | |
| HYVÖNEN | Aina, s. 1876 | 69 |
| Aleksanteri, s. 1849 | 57 | |
| Amalia Charlotta, s. 1879 | 59 | |
| Ananias, s. 1812 | 57 | |
| Ananias August, s. 1883 | 59 | |
| Anna, s. 1844 | 57, 58 | |
| Anna Liisa, s. 1876 | 59 | |
| Elias, s. 1845 | 69 | |
| Emil, s. 1893 | 59 | |
| Hanna Esteri, s. 1909 | 54 | |
| Heikki, s. 1862 | 57 | |
| Heikki, s. 1871 | 59 | |
| Heikki Juhonpoika, s. 1813 | 41 | |
| Herman, s. 1810 | 62 | |
| Inga Vilhelmina, s. 1880 | 33 | |
| Ingeborg Sofia, s. 1825 | 53 | |
| Juho, s. 1853 | 57 | |
| Juho, s. 1783 | 41 | |
| Juho Olli, s. 1873 | 59 | |
| Kaisa Maria, s. 1822 | 48 | |
| Kristiina, s. 1842 | 57 | |
| Liisa, s. 1859 | 57, 61 | |
| Maria Miina Heikintytär, s. 1851 | 41, 42 | |
| Maria Tahvontytär, s. 1803 | 32, 54 | |
| Marketta, s. 1835 | 62 | |
| Olli, s. 1847 | 57, 59 | |
| Olli Joosepin poika, s. 1792 | 53 | |
| Paavo, s. 1841 | 15 | |
| Risto, s. 1770 | 57 | |
| Robert, s. 1869 | 15 | |
| Saara, s. 1854 | 22, 54 | |
| Saara, s. 1851 | 57, 60 | |
| Vilhelm, s. 1810 | 33 | |
| Vilhelm, s. 1838 | 33 | |
| Vilhelmiina, s. 1856 | 57 | |
| J | Sukunimi -hakemisto | |
| JAUHIAINEN | Eero Aulis, s. 1912 | 38 |
| Eino Albinus, s. 1901 | 38 | |
| Hanna Maria, s. 1906 | 38 | |
| Herman, s. 1826 | 25, 38 | |
| Hilja Katri, s. 1910 | 38 | |
| Hilma Martta, s. 1904 | 38 | |
| Juho Herman, s. 1896 | 38 | |
| Liisa, s. 1899 | 38 | |
| Martta, s. 1902 | 38 | |
| Paavo Henrik, s. 1897 | 38 | |
| Tuure Hermaninpoika, s. 1874 | 25, 38 | |
| Tuure Tauno Ensio, s. 1909 | 38 | |
| JOKIMÄKI | Reeta Kaisa, s. 1870 | 52 |
| JUNTUNEN | Pekka, s. 1882 | 61 |
| K | Sukunimi -hakemisto | |
| KAIKKONEN | Karin, s. 1789 | 39 |
| Paul, | 39 | |
| Stiina, s. 1828 | 14 | |
| KAINULAINEN | Valpuri, s. 1852 | 54 |
| KANANEN | Maria, s. 1817 | 65 |
| KAUHANEN | Alfred, s. 1896 | 38 |
| Olli Ollinpoika, s. 1858 | 38 | |
| KEKÄLÄINEN | Eva Stiina, s. 1875 | 58 |
| KERÄNEN | Anna Heikintytär, s. 1792 | 31 |
| Anna Tahvontytär, s. 1768 | 43 | |
| Anna Vilhelmiina, s. 1870 | 32 | |
| Brita Kaisa, s. 1827 | 26 | |
| Caisa-Lisa Johanintytär, s. 1775 | 13 | |
| Jafet, | 32 | |
| Riitta Kaisa, s. 1805 | 39 | |
| KNUUTINEN | Ida Sofia, s. 1870 | 14 |
| KORHONEN | Anna Kreeta, s. 1808 | 42 |
| KOTILAINEN | Anna, | 8 |
| KUMPULAINEN | Ida Maria, s. 1892 | 54 |
| KUONANOJA | Juho Emil, s. 1878 | 22 |
| Samuel Petter, s. 1856 | 22 | |
| KÄMÄRÄINEN | Anna, | 34 |
| Anna Christina, s. 1779 | 12 | |
| Anna Greeta, s. 1807 | 63 | |
| Anna Kaisa, s. 1847 | 65 | |
| Catarina, s. 1736 | 49 | |
| Fredrika Sofia, s. 1870 | 32 | |
| Herman, s. 1814 | 63, 65 | |
| Herman, s. 1819 | 27 | |
| Johanna, s. 1828 | 63 | |
| Johanna Sofia, s. 1899 | 23 | |
| Juho, s. 1811 | 63 | |
| Juho, s. 1835 | 64 | |
| Kaisa, s. 1835 | 64 | |
| Kalle Juho, s. 1877 | 23 | |
| Katarina Maria, s. 1828 | 63 | |
| Kristina, s. 1781 | 55 | |
| Lauri, s. 1734 | 55 | |
| Magdalena, s. 1760 | 66 | |
| Matti, | 11 | |
| Matti Matinpoika, s. 1746 | 12 | |
| Matti Pekanpoika, s. 1772 | 27 | |
| Onni Heikki, s. 1892 | 23 | |
| Staffan, s. 1783 | 63 | |
| Valpuri, s. 1810 | 63, 64 | |
| KÄRKKÄINEN | Aatami, s. 1793 | 39 |
| Abner, s. 1863 | 62 | |
| Abram Eskel, s. 1872 | 30 | |
| Akviliina, s. 1852 | 62 | |
| Aleksander Heikinpoika, s. 1877 | 42 | |
| Aleksanteri, s. 1842 | 43 | |
| Alma Fredrika, s. 1895 | 38 | |
| Amalia, s. 1820 | 56, 57 | |
| Anders August, s. 1868 | 16 | |
| Anna, s. 1825 | 56 | |
| Anna, s. 1726 | 10 | |
| Anna Aabrahaintytär, s. 1792 | 22 | |
| Anna Elisabeth, s. 1843 | 28 | |
| Anna Kaisa, s. 1858 | 62 | |
| Anna Kaisa, s. 1801 | 39, 43 | |
| Anna Margareetta, s. 1829 | 43 | |
| Anna Maria, s. 1824 | 60 | |
| Anna Maria Vilhelmiina, s. 1874 | 60 | |
| Anna Paavontytär, s. 1817 | 40, 41 | |
| Antti, s. 1804 | 51 | |
| Antti, s. 1818 | 56 | |
| Antti, s. 1869 | 30 | |
| Antti, s. 1832 | 43 | |
| Antti, s. 1783 | 39 | |
| Antti Heikinpoika, s. 1879 | 42 | |
| Antti Jaakonpoika, s. 1743 | 51, 56 | |
| Antti Juho, s. 1866 | 30 | |
| Antti Juho Paavonpoika, s. 1832 | 28, 29 | |
| Antti Vihtori, s. 1896 | 29 | |
| Antti Vilhelm, s. 1885 | 29 | |
| Apollonia Erkintytär, s. 1808 | 29 | |
| Catharina, s. 1827 | 28 | |
| Catharina, s. 1847 | 28 | |
| Christina, s. 1684 | 9 | |
| Dorothea, s. 1756 | 20 | |
| Eeva Kaisa Paavontytär, s. 1853 | 29 | |
| Eeva Stina, s. 1883 | 30 | |
| Elin, s. 1780 | 39 | |
| Elisabet, s. 1855 | 53, 54, 15, 48 | |
| Emil August, s. 1876 | 30 | |
| Emil Johannes, s. 1890 | 29 | |
| Erkki Juho, s. 1798 | 43 | |
| Erkki Juho Erkinpoika, s. 1771 | 43 | |
| Fredrik, s. 1814 | 51, 52 | |
| Fredrik, s. 1787 | 39 | |
| Fredrik Gabriel, s. 1836 | 28 | |
| Fredrik Paavonpoika, s. 1754 | 39 | |
| Greeta, s. 1888 | 60 | |
| Hedvig Wilhelmina, s. 1877 | 16, 44 | |
| Heikki, s. 1873 | 30 | |
| Heikki, s. 1848 | 28 | |
| Heikki Heikinpoika, s. 1882 | 42 | |
| Heikki Paavonpoika, s. 1849 | 42 | |
| Helena, s. 1806 | 51 | |
| Hilja, s. 1901 | 54 | |
| Hilma Vilhelmiina, s. 1873 | 25 | |
| Iida Johanna, s. 1887 | 29 | |
| Jahvetti, s. 1835 | 43 | |
| Job, s. 1775 | 27 | |
| Johan Fredrik, s. 1863 | 16 | |
| Johanes, s. 1791 | 39 | |
| Johanna, s. 1881 | 30 | |
| Johanna Erika, s. 1828 | 43 | |
| Johanna Heikintytär, s. 1884 | 42 | |
| Johannes, s. 1814 | 56 | |
| Joonas, s. 1777 | 51 | |
| Josefina, s. 1860 | 16 | |
| Juho, | 38 | |
| Juho, s. 1849 | 53 | |
| Juho, s. 1865 | 52 | |
| Juho Brynolf, s. 1861 | 62 | |
| Juho Olli, s. 1877 | 60 | |
| Juho Pekanpoika, s. 1846 | 42 | |
| Kaisa Heikintytär, s. 1890 | 42 | |
| Kaisa Johanna Pietarintytär, s. 1860 | 22, 54 | |
| Kaisa Kustaava, s. 1831 | 43 | |
| Kalle, s. 1841 | 43 | |
| Kristiina, s. 1804 | 27 | |
| Kristiina, s. 1863 | 30 | |
| Kristiina, s. 1892 | 29 | |
| Liisa, s. 1845 | 37 | |
| Margareta, s. 1809 | 39 | |
| Margareta, s. 1795 | 39 | |
| Maria, s. 1854 | 59 | |
| Maria Johanna, s. 1850 | 28 | |
| Marketta, s. 1875 | 60 | |
| Matti, s. 1855 | 62 | |
| Matti, s. 1879 | 60 | |
| Matti, s. 1841 | 28, 30 | |
| Matti, s. 1883 | 29 | |
| Miina, s. 1843 | 32 | |
| Nestor, s. 1853 | 62 | |
| Olga Johanna, s. 1872 | 16 | |
| Olli, s. 1799 | 60 | |
| Olli, s. 1815 | 43 | |
| Olli, s. 1843 | 43 | |
| Olli Heikki, s. 1872 | 60 | |
| Otto Vilhelm, s. 1865 | 16 | |
| Paavo, s. 1847 | 60 | |
| Paavo Fredrikinpoika, s. 1824 | 42 | |
| Paavo Fredrikinpoika, s. 1781 | 39, 40 | |
| Paavo Henrik, s. 1884 | 29 | |
| Paavo Jopinpoika, s. 1805 | 27, 28 | |
| Paavo Juhani, s. 1867 | 30, 54 | |
| Paavo Juhonpoika, s. 1805 | 29 | |
| Paavo Matinpoika, s. 1746 | 27 | |
| Paavo Nuutinpoika, s. 1710 | 39 | |
| Pekka Juho Pekanpoika, s. 1824 | 22 | |
| Petter Wiljam, s. 1871 | 16 | |
| Riitta Stiina Heikintytär, s. 1885 | 42 | |
| Saara, s. 1882 | 60 | |
| Saara, s. 1824 | 61 | |
| Saara, s. 1847 | 28 | |
| Sakari, s. 1795 | 39 | |
| Salomon, s. 1817 | 51, 53 | |
| Samuel, s. 1810 | 51 | |
| Samuel, s. 1785 | 56 | |
| Samuel, s. 1829 | 56, 62 | |
| Samuel Fredrik, s. 1867 | 52 | |
| Samuel Heikki, s. 1859 | 62 | |
| Sara, s. 1820 | 51 | |
| Sara, s. 1820 | 56 | |
| Selma Johanna, s. 1886 | 42 | |
| Severiina, s. 1838 | 43 | |
| Sofia Heikintytär, s. 1887 | 42 | |
| Sophia, s. 1823 | 56 | |
| Susanna, | 13 | |
| Tiina, s. 1882 | 32 | |
| Valborg Laurintytär, s. 1754 | 12 | |
| Vilhelmiina, s. 1885 | 60 | |
| Vilhelmiina, s. 1832 | 43 | |
| Vilhelmiina, s. 1837 | 43 | |
| Wilhelmina, s. 1878 | 30 | |
| Wilhelmina, s. 1839 | 28 | |
| KÄRKKÄINEN ELI SAARI | Johan Fredrik, s. 1834 | 43, 16 |
| KÄRKSTRÖM | Alma, s. 1877 | 59 |
| L | Sukunimi -hakemisto | |
| LAITINEN | Elias, s. 1854 | 22, 54 |
| Hilma Vilhelmiina, s. 1878 | 22 | |
| Iida Johanna, s. 1892 | 54 | |
| LAPPALAINEN | Abel Jaakonpoika, s. 1841 | 33 |
| Abraham, | 17 | |
| Anna, s. 1748 | 20, 46 | |
| Antti Päiviö, s. 1907 | 38 | |
| Johan Henrik, s. 1836 | 17 | |
| Margareta, s. 1771 | 21, 36, 68 | |
| Nikolai, s. 1869 | 33 | |
| Vilhelmina, s. 1876 | 25 | |
| Wilhelm, s. 1839 | 17 | |
| LAUKKANEN | Anna, s. 1824 | 23 |
| Anna Juhontytär, s. 1823 | 22 | |
| Anna Kaisa, s. 1857 | 26 | |
| Maria, s. 1792 | 39 | |
| Riitta Kaisa Topintytär, s. 1826 | 42 | |
| LEPISTÖ | Henrik, | 11 |
| LIND | Antti, s. 1823 | 26 |
| Antti, s. 1886 | 26 | |
| Antti, s. 1870 | 25 | |
| Greta Heleena, s. 1892 | 26 | |
| Johanna, s. 1882 | 26 | |
| Lars Petter (Pekka), s. 1850 | 26 | |
| Olli Henrik, s. 1880 | 26 | |
| Tiina Kaisa, s. 1889 | 26 | |
| LINNANSAARI ALK. LIND | Antti, s. 1894 | 26 |
| Pekka, s. 1887 | 26 | |
| LINNILÄ | Johannes (Juho), s. 1884 | 26 |
| LOIRI | Elias Mikonpoika, s. 1875 | 16, 44 |
| Mikko Tuomaanpoika, s. 1854 | 16, 44 | |
| Sigrid Wilhelmina, | 44 | |
| Taito Vilho, | 44 | |
| LUOMAJOKI | Liisa, s. 1848 | 57 |
| LYYTIKÄINEN | Johan, | 13 |
| LÅNG | Tiina Heikintytär, s. 1808 | 28 |
| LÄMSÄ | Lauri, s. 1871 | 69 |
| M | Sukunimi -hakemisto | |
| MAKKONEN | Heikki, s. 1853 | 48, 54 |
| Juho, s. 1827 | 48 | |
| Liisa Johanna, s. 1885 | 48, 54 | |
| Nestor Johannes, s. 1892 | 48 | |
| MANNERKORPI | Siviä Sofia Emilia, s. 1890 | 61 |
| MARTIKAINEN | Johanna, s. 1855 | 22 |
| MASALIN | Juho Heikki, s. 1876 | 58 |
| Kaarle, s. 1848 | 58 | |
| MERILÄINEN | Laina Alma, s. 1908 | 61 |
| MURTORINNE ALK. PÖKSYLÄINEN | Robert, s. 1898 | 24 |
| MYKKÄNEN | Paavo Juho, s. 1870 | 42 |
| Juho, s. 1835 | 42 | |
| Vilhelmiina Charlotta, s. 1866 | 35 | |
| N | Sukunimi -hakemisto | |
| N | N, | 5 |
| N, | 4 | |
| N., | 2 | |
| NEUVONEN | Helena Eliaantytär, s. 1856 | 16, 44 |
| NIIRANEN | Tiina, s. 1746 | 27 |
| NIKKINEN | Hanna, | 38 |
| NISKANEN | Anna, s. 1841 | 18 |
| Antti, | 18 | |
| Helena, s. 1800 | 47 | |
| Margareta, s. 1783 | 67 | |
| Matti, | 11 | |
| Saara, s. 1841 | 18 | |
| Vappu, | 51 | |
| NOUSIAINEN | Vilhelmiina Josefiina, s. 1847 | 59 |
| NYLUND | Lily Ida Annikki, | 44 |
| NÄRHI - PIETIKÄINEN | Antti, s. 1835 | 13 |
| O | Sukunimi -hakemisto | |
| OLLIKAINEN | Helena, s. 1746 | 51, 56 |
| Margareta, s. 1656 | 8 | |
| ORAVAINEN | Anna Sofia, s. 1866 | 48 |
| P | Sukunimi -hakemisto | |
| PARTANEN | Heikki, | 58 |
| PENNANEN | Antti, s. 1856 | 35 |
| Johanna, s. 1864 | 32, 35 | |
| Matti Heikinpoika, s. 1825 | 35 | |
| Matti Johannes, s. 1886 | 35 | |
| PENTTINEN | Anna Greta, s. 1874 | 42 |
| Heikki, | 42 | |
| Juho Heikinpoika, s. 1835 | 42 | |
| Maria Vilhemiina, s. 1872 | 42 | |
| PESONEN | Fredrika Henrikintytär, s. 1833 | 53 |
| Kirsti Augusta, s. 1917 | 38 | |
| Matti, | 38 | |
| PIETIKÄINEN | Aabraham, s. 1815 | 12 |
| Abraham, s. 1868 | 15 | |
| Abraham, s. 1843 | 13 | |
| Anna Eufemia, s. 1865 | 15 | |
| Anna Katri Pekantytär, s. 1780 | 11 | |
| Anna Laurintytär, s. 1755 | 40 | |
| Anna-Liisa, s. 1811 | 12 | |
| Antti Pekanpoika, s. 1786 | 11 | |
| Birgitta Pekantytär, s. 1774 | 11 | |
| Crista Katherina, s. 1830 | 13 | |
| Elisabet Pekantytär, s. 1772 | 11 | |
| Heikki, s. 1873 | 15, 29, 54 | |
| Hilma Ellen, s. 1870 | 15 | |
| Job Pekanpoika, s. 1788 | 11 | |
| Johanna Maria, s. 1877 | 15 | |
| Johannes, s. 1828 | 13 | |
| Kalle, s. 1875 | 15 | |
| Katariina, s. 1808 | 12 | |
| Kristiina, s. 1777 | 57 | |
| Kristiina, s. 1813 | 12 | |
| Lauri Heikinpoika, s. 1698 | 11 | |
| Lauri Laurinpoika, s. 1879 | 15 | |
| Lauri Matinpoika, s. 1842 | 15, 54 | |
| Lauri Pekanpoika, s. 1778 | 11, 12 | |
| Margareta, s. 1809 | 21 | |
| Maria, s. 1837 | 13 | |
| Matti, s. 1797 | 15 | |
| Matti Laurinpoika, s. 1864 | 15 | |
| Matti Paavonpoika, s. 1779 | 21 | |
| Olga Vilhelmiina, s. 1881 | 15 | |
| Pekka August, s. 1870 | 14 | |
| Pekka Laurinpoika, s. 1805 | 12, 13 | |
| Pekka Laurinpoika, s. 1748 | 11 | |
| Pekka Pekanpoika, s. 1833 | 13, 14 | |
| Saara, s. 1817 | 12, 17 | |
| Ulrika, s. 1841 | 13, 16 | |
| Vilhelmiina, s. 1900 | 29 | |
| Vilhelmina Potensia, s. 1819 | 12, 18 | |
| Walborg Pekantytär, s. 1782 | 11 | |
| Wilhelmiina, s. 1839 | 13, 15, 54 | |
| PIKKARAINEN | Juho, s. 1877 | 54 |
| Juho Heikinpoika, s. 1852 | 54 | |
| PLUM | Margareta, s. 1799 | 11 |
| POLACK | Matti, s. 1688 | 50 |
| Sara Lisa, s. 1753 | 50 | |
| PULKKA | Margareta, s. 1783 | 21 |
| PUTKONEN | Anna Maria, | 24 |
| PÄÄKKÖ | Marketta, s. 1810 | 62 |
| PÖKSYLÄINEN | Abraham Pekanpoika, s. 1829 | 22 |
| Anna Kaisa, s. 1811 | 33 | |
| Antti, s. 1868 | 22 | |
| Charlotta Vilhelmiina, s. 1818 | 34 | |
| Dorothea Vilhelmina, s. 1819 | 24 | |
| Greeta, s. 1887 | 24 | |
| Greta, s. 1877 | 22 | |
| Heikki, s. 1846 | 24 | |
| Heikki, s. 1820 | 24 | |
| Juho Jaakko, s. 1858 | 22, 54 | |
| Kristiina, s. 1856 | 26 | |
| Lauri, | 11 | |
| Lauri Pekanpoika, s. 1785 | 20 | |
| Olli, | 34 | |
| Pekka Ollinpoika, s. 1755 | 20 | |
| Pekka Pekanpoika, s. 1790 | 22 | |
| Vilhelmiina, s. 1882 | 54 | |
| R | Sukunimi -hakemisto | |
| RAATIKAINEN | Anna, s. 1802 | 15 |
| RAJAKANGAS | Reeta Liisa, s. 1836 | 52 |
| RANTONEN | Elina Pekantytär, s. 1714 | 39 |
| Johan, s. 1766 | 51 | |
| Pekka, s. 1764 | 51 | |
| Reeta, s. 1803 | 51 | |
| Riitta Kaisa, s. 1806 | 51 | |
| Susanna, s. 1786 | 41 | |
| REMES | Aarne Robert Juhonpoika, s. 1907 | 25 |
| Aino Vilhelmiina Juhontytär, s. 1901 | 25 | |
| Anna Johanna, s. 1866 | 58 | |
| Anna Kaisa, s. 1837 | 21, 22 | |
| Anna Kaisa, s. 1882 | 23 | |
| Anna Katariina, s. 1879 | 58 | |
| Brita, s. 1698 | 11 | |
| Charlotta, s. 1869 | 58 | |
| Elisa, s. 1708 | 9 | |
| Elisabet, s. 1766 | 21 | |
| Elisabet Juhontytär, s. 1851 | 21, 26 | |
| Greeta Vilhelmiina Juhontytär, s. 1894 | 25 | |
| Hilja Ester Juhontytär, s. 1909 | 25 | |
| Hilma Martta Juhontytär, s. 1905 | 25 | |
| Ida Johanna Juhontytär, s. 1896 | 25 | |
| Job Matinpoika, s. 1748 | 20, 46 | |
| Johan Juhonpoika, s. 1848 | 21, 25 | |
| Johanna, s. 1801 | 21 | |
| Johanna Leena, s. 1855 | 47, 48, 54 | |
| Johannes, s. 1881 | 58 | |
| Juho, s. 1781 | 20 | |
| Juho Juhonpoika, s. 1805 | 20, 21 | |
| Juho Paavonpoika, s. 1820 | 46, 47 | |
| Juho Reino, s. 1903 | 25 | |
| Kaarina, s. 1761 | 19 | |
| Kristiina, s. 1879 | 58 | |
| Lauri Paavali Valentin, s. 1894 | 23 | |
| Lauri Paavonpoika, s. 1755 | 45 | |
| Liisa, s. 1785 | 46 | |
| Liisa, s. 1777 | 27 | |
| Margareta, | 39 | |
| Margaretha Juhontytär, s. 1887 | 25 | |
| Maria Liisa Juhontytär, s. 1898 | 25 | |
| Matti Antinpoika, s. 1680 | 9 | |
| Olli, s. 1842 | 58 | |
| Olli, s. 1872 | 58 | |
| Olli Henrik, s. 1884 | 58 | |
| Olof Henrik Ferdinand Juhonpoika, s. 1892 | 25 | |
| Paavo, s. 1768 | 21 | |
| Paavo, s. 1784 | 45, 46 | |
| Paavo, s. 1846 | 26 | |
| Paavo Paavonpoika, s. 1701 | 45 | |
| Pekka, s. 1875 | 58 | |
| Riitta, s. 1756 | 55 | |
| Robert Juhonpoika, s. 1841 | 21, 23 | |
| Saara Johanna, s. 1891 | 23 | |
| Saara Kustaava Juhontytär, s. 1899 | 25 | |
| Tiina Kaisa, s. 1891 | 25 | |
| Vilhelmiina, s. 1846 | 21, 24 | |
| Vilhelmiina, s. 1884 | 26 | |
| RISSANEN | Maria Ulrika, s. 1848 | 22 |
| ROIVAINEN | Anselm, s. 1874 | 61 |
| Kalle, | 61 | |
| RUOTSALAINEN | Anna Kaisa, s. 1879 | 15 |
| Greeta, s. 1888 | 26 | |
| Klaes, s. 1860 | 26 | |
| RUUSKA | Taneli, s. 1823 | 43 |
| RÄISÄNEN | Heikki, s. 1873 | 48 |
| Lyyli Elviira, s. 1901 | 48 | |
| RÄTY | Josef, s. 1841 | 32 |
| Josef Wilhelm, s. 1881 | 32 | |
| RÖKSÄ | Emmi Kristiina, s. 1895 | 24 |
| Matti, | 24 | |
| RÖNKKÖ | Henriikka, s. 1837 | 42 |
| S | Sukunimi -hakemisto | |
| SAARELAINEN | Tyyne Maria, s. 1895 | 38 |
| SAASTAMOINEN | Aapeli Aapelinpoika, s. 1862 | 54 |
| Aapeli Ananiaanpoika, s. 1837 | 54 | |
| Beata Margareta Martintytär, s. 1791 | 40 | |
| Daniel Robert, s. 1877 | 32 | |
| Martti Tanelinpoika, s. 1751 | 40 | |
| Matti Tanelinpoika, s. 1848 | 32 | |
| SALONEN | Ester Amanda, s. 1910 | 26 |
| Karl Olof, s. 1864 | 26 | |
| SAVOLAINEN | Aaron, s. 1848 | 59 |
| Heikki, s. 1870 | 42 | |
| Heikki, s. 1836 | 42 | |
| Stiina Sofia, s. 1874 | 59 | |
| SIIK | Greeta Stiina, s. 1828 | 35 |
| SJÖBLOM | Olga, s. 1896 | 59 |
| T | Sukunimi -hakemisto | |
| TABELL | Anna Riitta, s. 1841 | 30 |
| TALVILEHTO (LIND) | Anna Eliisa, s. 1909 | 25 |
| TENHUNEN | Akviliina, s. 1875 | 32 |
| Anna, s. 1842 | 42 | |
| Anna Maria, s. 1884 | 54 | |
| Anna Maria, s. 1880 | 32 | |
| Antti, s. 1877 | 54 | |
| Antti, s. 1877 | 32 | |
| Elisabet, s. 1879 | 15, 29, 54 | |
| Eriikka, s. 1882 | 54 | |
| Fredrik, s. 1888 | 54 | |
| Fredrik Erikinpoika, s. 1794 | 32, 54 | |
| Fredrik Fabian, s. 1871 | 32 | |
| Heikki, s. 1869 | 32 | |
| Inka Selina, s. 1874 | 32 | |
| Jafet Oskari, s. 1890 | 54 | |
| Juho, s. 1829 | 32, 35 | |
| Juho Frithjof, s. 1865 | 32 | |
| Klaes, s. 1867 | 32 | |
| Liisa Juliuksentytär, s. 1843 | 69 | |
| Paavo, s. 1882 | 32, 35 | |
| Pekka, s. 1885 | 32 | |
| Riitta, s. 1773 | 51 | |
| Sion, s. 1839 | 15, 48, 54 | |
| Sion, s. 1886 | 48, 54 | |
| Wilhelmina, s. 1875 | 54 | |
| TERVO | Anna Sofia, s. 1875 | 60 |
| TIIKKAINEN | Juho, | 60 |
| TIKKA ELI TIKKANEN | Anna Liisa, s. 1846 | 15 |
| TIKKALA | Ida, s. 1883 | 15 |
| TIKKANEN | Aleksanteri, s. 1824 | 43 |
| Anna Johanna Heikintytär, s. 1852 | 23 | |
| Anna Liisa, s. 1831 | 25, 38 | |
| Anna Ollintytär, s. 1809 | 68 | |
| Anna Riitta, s. 1816 | 31 | |
| Anna Sofia, s. 1840 | 24 | |
| Anna Vilhelmiina, s. 1888 | 32, 35 | |
| Anni, s. 1889 | 26 | |
| Anni, | 38 | |
| Antti Aleksi Aukusti, s. 1810 | 27, 31 | |
| Antti Antinpoika, s. 1785 | 27 | |
| Antti Juhonpoika, s. 1757 | 27 | |
| Christina Ollintytär, s. 1792 | 36 | |
| Heikki Laurinpoika, s. 1819 | 23 | |
| Herman, s. 1814 | 27 | |
| Inka Vilhelmiina, s. 1841 | 31, 32, 35 | |
| Jafet, s. 1862 | 54 | |
| Johanna, s. 1890 | 35 | |
| Juho Antinpoika, s. 1812 | 27, 34 | |
| Katariina Karoliina Potensia, s. 1816 | 27 | |
| Katarina Ollintytär, s. 1812 | 21 | |
| Lauri Paavonpoika, s. 1785 | 31 | |
| Liisa, | 69 | |
| Liisa Eriikka, s. 1849 | 31, 33 | |
| Matti, s. 1887 | 54 | |
| Miina, s. 1832 | 29 | |
| Olli Heikinpoika, s. 1766 | 21, 36, 68 | |
| Paavo, s. 1859 | 26 | |
| Valerian, s. 1818 | 27 | |
| Valerian Juhonpoika, s. 1859 | 34, 35, 32 | |
| TOLONEN | Eeva Kustaava Jaakkimantytär, s. 1847 | 42 |
| TOSSAVAINEN | Susanna, s. 1782 | 40 |
| TUOMALA | Margaretha, s. 1799 | 13 |
| TUOMALA ELI YLISIPOLA | Christer Johaninpoika, s. 1767 | 13 |
| TURPEINEN | Pekka, s. 1798 | 47 |
| Riitta Helena, s. 1831 | 47 | |
| TYYSKÄ | Emmi Elisabet, s. 1908 | 61 |
| V | Sukunimi -hakemisto | |
| VARTIAINEN | Juho Pekka, s. 1862 | 25 |
| Vieno Johanna, s. 1909 | 25 | |
| VATANEN | Anna Hilma, s. 1893 | 61 |
| Antti, s. 1830 | 61 | |
| Einari, s. 1896 | 61 | |
| Iida, s. 1885 | 61 | |
| Johanna, s. 1899 | 61 | |
| Johannes, s. 1890 | 61 | |
| Kalle, s. 1853 | 61 | |
| Kalle Vihtori, s. 1887 | 61 | |
| Lotta, s. 1877 | 61 | |
| Olga Elisabet, s. 1879 | 61 | |
| Otto, s. 1899 | 61 | |
| Vilhelmiina, s. 1882 | 61 | |
| VAUHKONEN | Venla, s. 1841 | 54 |
| VIITAHARJU | Hilda Josefina, s. 1878 | 26 |
| VÄISÄNEN | Hanna, | 45 |
| Inka, s. 1759 | 27 | |
| Juho, | 13 | |
| Kaisa Maria, s. 1837 | 13 | |
| W | Sukunimi -hakemisto | |
| WALDAIN | Kristina, | 70 |
| WÄISÄNEN | Br. K., | 52 |