| Ilman kehyksiä | | Aloitussivu |

Maria Elisabet Tunturin esivanhempia

Taulu 1

I Maria Elisabet Tunturi alk. Dunder puutarhuri, s. 27.11. 1885 Maaninka, Ruonaharju, Lappetelä, k. 7.3. 1929 Kylmäkoski.
Tunturi-nimi muutettu Dunder-nimestä. Tuli Helsingistä 7.12.1910 professori E. N. Setälän maatilalle puutarhuriksi. Oli käynyt aikaisemmin Reitkallin puutarhakoulun ja sitä ennen ollut professori Setälän lasten hoitajana. Maaninka, Ruonaharju, Lappetelä nro 5. Kummit renki Herman Dunder ja Johanna Ruotsalainen. K Malmberg kastoi.
Vanhemmat Henrik Dunder ja Otteljana Karvinen (Taulusta 2).

Puoliso: Vihitty 14.9. 1911 Ristiina Artturi Kesiö liikemies, s. 28.3. 1889 Heinolan msrk., k. 15.10. 1948 Kiuruvesi, Niemiskylä.
Oli käynyt Otavan maamieskoulun. 1910 hän meni professori E. N. Setälän tilanhoitajaksi, jossa avioitui Maria Dunderin kanssa. Perhe asui senjälkeen Lappeella, Vesilahdella, Viialassa, Kylmäkoskella ja leskeksi jäätyään Lohjalla. Avioiduttuuaan Iida Pietikäisen kanssa muutti Kiuruvedelle.
Vanhemmat Kaarle Kaarlenpoika Kesiö ja Serafia Matintytär.

Lapset:
1. Olavi Kesiö, autonkuljettaja, s. 14.10. 1911 Ristiina, k. 25.2. 1992 Vihti
2. Anna Iiris Kesiö, s. 12.6. 1913 Ristiina, k. 28.1. 1914 Ristiina
3. Kyllikki Kesiö, emäntä, s. 21.2. 1915 Ristiina
4. Kaarlo Kustavi Kesiö, s. 1920 Vesilahti, k. 1920 Vesilahti
5. Evi Maija Kesiö, maanviljelijä, s. 24.12. 1923 Kylmäkoski
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 2

II Henrik Dunder mäkitupalainen, s. 18.10. 1863 Maaninka, k. 4.8. 1902 Maaninka.
Vanhemmat Johan Dunder ja Anna Maria Tolvanen (Taulusta 3).

Puoliso: Vihitty 7.12. 1884 Maaninka Otteljana Karvinen . (Taulu 1) s. 22.1. 1866 Heinävesi, Koivumäki, k. 12.3. 1915 Maaninka.
Oli vihittäessä 18-vuotias. Muutti Heinävedeltä Maaningalle. Syntymäaikatieto Maaningalla 1.1.1866, mutta Heinäveden kirkonkirjossa 22.1.1866. Kummit Esaias Soininen ja Lena Karvinen. Kastettu 15.3.1866.
Vanhemmat Johan Karvinen ja Maria Elisabet Torvinen (Taulusta 26).

Lapset:
1. Maria Elisabet Tunturi alk. Dunder, s. 27.11.1885. Tauluun 1
2. Hanna Dunder, s. 24.7. 1887 Maaninka
3. Anna Sohvi Dunder, s. 15.4. 1890 Maaninka
4. Kalle Dunder, s. 11.5. 1892 Maaninka, k. 6.1. 1943 Maaninka
5. Johannes Dunder, s. 16.7. 1894 Maaninka
6. Weerti Dunder, s. 17.4. 1897 Maaninka
7. Aarne Dunder, s. 27.4. 1900 Maaninka
8. Tauno Karvinen, s. 4.1. 1908 Heinävesi
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 3

III Johan Dunder torppari, mäkitupalainen, s. 24.2. 1826 Maaninka, Tavinsalmi, k. 13.5.
v. 1902 Maaninka.
v. 1854 Tavinsalmi nro 5 Rauhala Kauppila (sivu 289)
v. 1871 - 1879 Wenäjänsaari nro 11, Siltapuro
v. 1879 - 1882 Kurolanlahti nro 19, Ruotsala, Piiskarinniemi
v. 1882 -1884 Wenäjänsaari nro 7, Mustalaks.
Vanhemmat Johan Henrikinpoika Dunder ja Hedvig Kröger (Taulusta 4).

Puoliso: Vihitty 16.11. 1851 Maaninka Anna Maria Tolvanen . (Taulu 2) s. 21.1. 1825 Maaninka, Venäjänsaari, k. 25.4. 1914 Maaninka.
V. 1832 - 1842 Maaningan seurakunnan lastenkirjassa syntymäaika on 1824 Muutti Maaningalta Kuopioon 11.4.1840, Hirvilahden kylään. Kuopiosta hän muutti takaisin Maaningalle 23.10.1841.
Vanhemmat Herman Tolvanen ja Maria Pekantytär Koponen (Taulusta 12).

Lapset:
1. David Johan Dunder, s. 16.3. 1852 Maaninka, k. 24.11. 1932 Maaninka
2. Carl Dunder, s. 15.7. 1855 Maaninka, k. 16.12. 1886 Maaninka
3. Herman Dunder, s. 19.1. 1860 Maaninka, k. 1.4. 1928 Maaninka
4. Henrik Dunder, s. 18.10.1863. Tauluun 2
5. Anna Dunder, s. 19.8. 1869 Maaninka, k. 5.9. 1869 Maaninka
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 4

IV Johan Henrikinpoika Dunder torppari, s. 24.4. 1799 Maaninka, Tavinsalmi, k. 2.9. 1846 Maaninka, Tavinsalmi.
Vanhemmat Henrik Laurinpoika Dunder alk. Pursiainen ja Anna Hansintytär Dunder eli Pykäläinen (Taulusta 5).

Puoliso: Vihitty 24.6. 1821 Maaninka Hedvig Kröger . (Taulu 3) s. 6.2. 1797 Maaninka, Tavinsalmi, k. 2.5. 1868 Maaninka, Tavinsalmi.
Tavinsalmi s. 357 Oli kirkonkirjojen mukaan loisen leski ja kuoli 71-vuotiaana lavantautiin (nerffeber).
Vanhemmat Jeremias Henrikinpoika Kröger ja Eva Johanintytär Rautiainen (Taulusta 7).

Lapset:
1. Anna Maija Dunder, s. 18.2. 1822 Maaninka, Tavinsalmi
2. Påhl Dunder, s. 25.1. 1823 Maaninka, Tavinsalmi
3. Johan Dunder, s. 24.2.1826. Tauluun 3
4. Eva Stina Dunder, s. 1.1. 1831 Maaninka, Tavinsalmi
5. Anna Greta Dunder, s. 9.6. 1834 Maaninka, Tavinsalmi
6. Henric Dunder, s. 14.2. 1839 Maaninka, Tavinsalmi
7. Paul Dunder, s. 5.10. 1840 Maaninka, Tavinsalmi
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 5

V Henrik Paavonpoika Dunder alk. Pursiainen korpraali, torppari, sotilas, s. 28.2. 1759 Kuopio msrk, Kaislastenlahti, k. 9.5. 1824 Maaninka, Tavinsalmi.
Viiden ensimmäisen lapsen syntymän aikaan Henrikin sukunimi on HisKin mukaan Pursiainen, tittelinä res. k., mutta Anna Magdalenasta eteenpäin sukunimi on Dunder, joka oli hänen appensa Hans Dunderin sukunimi. Vihittäessä maininta Res. karl. Henrik Pursiainen. HisKi-tieto. Afsk. sold. änkl. Kuoli 65-vuotiaana halvaukseen. Asui Tanvisalmi nro 2 s . 568 (TK 1201 Maaningan rippikirjat).
1. Puoliso: Vihitty 8.2. 1784 Maaninka Anna Hansintytär Dunder eli Pykäläinen . (Taulu 4) s. 6.12. 1760 Maaninka, Tavinsalmi, k. 19.8. 1808 Maaninka, Tavinsalmi.
Sold hust, rötfeber, 47 år (HisKi-tieto) Syntymäaikana rippikirjassa 28.12.1761 ja muutto Tavisalmi nro 6 (TK 1201 Maaningan rk. s. 166).
Vanhemmat Hans Dunder eli Pykäläinen ja Christina Metitiär (Taulusta 6).

Lapset:
1. Påhl Henrikinpoika Dunder, s. 25.5. 1781 Tavinsalmi
2. Maria Henrikintytär Dunder, s. 1.12. 1784 Tavinsalmi
3. Hans Henrikinpoika Dunder, s. 1.12. 1784 Maaninka, Tavinsalmi
4. Carl Gustaf Henrikinpoika Dunder, s. 27.4. 1788 Maaninka, Tavinsalmi
5. Christina Henrikintytär Dunder, s. 27.4. 1788 Maaninka, Tavinsalmi, k. 22.12. 1788 Maaninka, Tavinsalmi
6. Anna Magdalena Henrikintytär Dunder, s. 6.12. 1793 Maaninka, Tavinsalmi
7. Catarina Lovisa Henrikintytär Dunder, s. 11.4. 1796 Maaninka,Tavinsalmi
8. Johan Henrikinpoika Dunder, s. 24.4.1799. Tauluun 4
2. Puoliso: Maria Järveläinen s. 1762, k. 1821 Maaninka, Tavinsalmi. (TK 1201 Maaningan rk. s. 142 sekä kuolinaika 1808 - 1822 s. 166).
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 6

VI Hans Dunder eli Pykäläinen sotilas, s. 1722 Maaninka, Tavisalmi, k. 3.8. 1791 Maaninka, Tavinsalmi.
Vihittyjen ja lasten syntymän yhteydessä käytetään mainintaa sotilas Hans Dunder. Sen sijaan Maaningan rippikirjassa sukunimeä Pykäläinen. (TK 1201 Maaningan rk. s. 166).
Puoliso: Vihitty 22.1. 1749 Kuopion msrk. Christina Metitiär . (Taulu 5) s. 1725, k. 26.3. 1786 Maaninka, Tavinsalmi nro 2.
Oli vihittäessä kotoisin Taviniemestä. Styng och vatusot 60 v. (HisKi-tieto) Kuolinaika myös (TK 1201 Maaningan rk. s. 166).

Lapset:
1. Johan Hansinpoika Dunder eli Pykäläinen, s. 1750 Maaninka, Tavisalmi
2. Hans Hansinpoika Dunder eli Pykäläinen, s. 15.9. 1753 Maaninka, Tavinsalmi
3. Olof Hansinpoika Dunder eli Pykäläinen, s. 25.7. 1755 Maaninka, Tavinsalmi
4. Antti Hansinpoika Dunder eli Pykäläinen, s. 3.3. 1758 Maaninka, Tavinsalmi, k. 16.11. 1781 Maaninka, Tavinsalmi
5. Anna Hansintytär Dunder eli Pykäläinen, s. 6.12.1760. Tauluun 5
6. Matti Hansinpoika Dunder eli Pykäläinen, s. 12.11. 1763 Maaninka, Tavinsalmi
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 7

V Jeremias Henrikinpoika Kröger torppari, s. 22.12. 1760 Kuopio, Tavinsalmi, k. 26.3. 1824 Maaninka, Tavinsalmi.
Kuoli 64-vuotiaana kuumeeseen. Kuopion syntyneiden luettelon mukaan s. 108 kummeina olivat Jeremias Kröger, Maria Kröger, Daniel Polack ja Anna Hyväritär. Huomautussarakkeessa L. 6. ja inc tai inf. Perhe asui Maaningalla Heinälän torpassa, Taviniemen Ruokolahden torpassa ja asuivat myös Tavisalmi nro 2:ssa, josta muuttivat Sutelaan. (Maaningan rk. Tk 1202).
Vanhemmat Henrik Jeremiaanpoika Kröger ja Anna Pohjotar (Taulusta 8).

Puoliso: Vihitty 10.3. 1793 Maaninka Eva Johanintytär Rautiainen . (Taulu 4) s. 18.1. 1758 Kuopion msrk, Wänälä.
Vihittäessä oli kotoisin Tavisalmesta. Syntymäaika saatu HisKistä. Muutti miehensä kuoleman jälkeen Maaningan Tavisalmen Ruokolahden torpasta Lappvetelän Leväniemeen ja oli siellä vuosina 1828 - 1831. (Maaningan rk. 1202).
Vanhemmat Johan Samuelinpoika Rautiainen ja Eva Pekantytär Leskinen (Lesketär) (Taulusta 10).

Lapset:
1. Anna Sofia Kröger, s. 15.6. 1793 Maaninka, Tavinsalmi
2. Hedvig Kröger, s. 6.2.1797. Tauluun 4
3. David Kröger, s. 17.4. 1800 Maaninka, Tavinsalmi
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 8

VI Henrik Jeremiaanpoika Kröger torppari, s. 14.12. 1733 Kuopion msrk.
Kuopion syntyneiden luettelossa nimenä on Johan Henrik. Asuivat 1774 - 1776 Taviniemessä (TK 1200), Tavisalmi nro 5:ssä 1781 - 1785 (TK 1201) ja muuttivat sieltä 1795 (TK 1201 s. 408).
Vanhemmat Jeremias Kröger ja Maria Savotar (Taulusta 9).

Puoliso: Vihitty 18.12. 1757 Kuopion msrk. Anna Pohjotar . (Taulu 7) s. noin 1735 Kuopion msrk. Ritisenlahti. Vihkimätieto HisKistä.

Lapset:
1. Maria Henrikintytär Kröger, s. 8.11. 1756 Kuopio, Hatzala, Haapaniemi
2. Jeremias Henrikinpoika Kröger, s. 22.12.1760. Tauluun 7
3. Anders Henrikinpoika Kröger, s. 20.1. 1763 Kuopio, Hatzala, Haapaniemi
4. Anna Henrikintytär Kröger, s. 10.8. 1765 Kuopio, Hapaniemi
5. Johan Henrik Henrikinpoika Kröger, s. 4.5. 1768 Kuopio, Rissala, k. 1775 Maaninka, Tavisalmi
6. Isac Henrikinpoika Kröger, s. 3.4. 1771 Kuopio, Rissala
7. Maria Henrikintytär Kröger, s. 4.1. 1775 Maaninka, Tavinsalmi, k. 22.4. 1777 Maaninka, Tavinsalmi
8. Judith Henrikintytär Kröger, s. 26.4. 1779 Maaninka, Tavinsalmi
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 9

VII Jeremias Kröger torppari. Torpparina ainakin 1739 - 1749 Kuopion Hatsalassa.

Puoliso: Maria Savotar . (Taulu 8) s. noin 1703, k. 17.10. 1776 Kuopion msrk, Rissala.
Kuopion msrk:n Rissalassa kuoli HisKin mukaan "Rotfattig enka" Maria Savolainen 73-vuotiaana. Voisi olla Jeremias Krögerin vaimo.

Lapset:
1. Anna Jeremiaantytär Kröger, s. 16.2. 1725 Kuopio, k. 3.4. 1791 Nilsiä, Pieksä
2. Judith Jeremiaantytär Kröger
3. Pekka Jeremiaanpoika Kröger, s. 18.1. 1728 Kuopio, k. 5.12. 1768 Kuopio, Rissalanranta
4. Jaakko Jeremiaanpoika Kröger, s. 30.10. 1730 Kuopio
5. Henrik Jeremiaanpoika Kröger, s. 14.12.1733. Tauluun 8
6. Susanna Jeremiaantytär Kröger, s. 15.12. 1736 Kuopio
7. Maria Jeremiaantytär Kröger, s. 16.2. 1739 Kuopio
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 10

VI Johan Samuelinpoika Rautiainen s. noin 1716 Kuopion msrk. Hiltulanlahti, k. 26.1. 1773 Maaninka, Tavinsalmi.
Asuivat Maaningan Taviniemessä vuosina 1760 - 1769 (TK 1200 A11 Maaningan rk. s. 217.) Kuoli 57-vuotiaana. (HisKi-tieto).
Vanhemmat Samuel Rautiainen (Taulusta 11).

Puoliso: Vihitty 1.3. 1741 Kuopio Eva Pekantytär Leskinen (Lesketär) . (Taulu 7) s. 1720 Kuopin msrk. Savilax, k. 14.5. 1801 Maaninka, Hatala. Vihkimisaika on Hiski-tieto. Oli kuollessaan 81-vuotias. HisKi-tieto.

Lapset:
1. Samuel Rautiainen, s. 31.7. 1744 Kuopio, Haminanlahti
2. Petrus Rautiainen, s. 27.5. 1747 Kuopio, Haminanlahti
3. Johan Rautiainen, s. 12.4. 1750 Kuopio, Haminanlahti
4. Paulus Rautiainen, s. 4.5. 1752 Kuopio, Savilahti
5. Lisa Rautiainen, s. 2.3. 1755 Kuopio, Savilahti
6. Eva Johanintytär Rautiainen, s. 18.1.1758. Tauluun 7
7. Christina Rautiainen, s. 29.1. 1762 Kuopio, Vänälänranta
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 11

VII Samuel Rautiainen s. n. 1685, k. 25.8. 1770 Kuopio, Vänälänranta. HisKi-tieto. Kuoli 85-vuotiaana.

Lapset:
1. Johan Samuelinpoika Rautiainen, s. 1716. Tauluun 10
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 12

IV Herman Tolvanen torppari, s. 12.5. 1798 Maaninka, k. 4.8. 1875 Maaninka. Lappvetelä. Kuoli 77-vuotiaana. Kuollessa loinen, leski. (Maaningan kuolleitten luetelo).
Vanhemmat Elias Petterinpoika Tolvanen ja Klara Mykkänen (Taulusta 13).

Puoliso: Vihitty 1.10. 1820 Maaninka Maria Pekantytär Koponen . (Taulu 3) s. 22.4. 1798 Kuopion mlk. Väänälä, k. 26.2. 1864 Maaninka, Venäjänsaari.
Oli avioituessaan piikana Maaningan Lappvetelän Rönkälässä eli Alatalossa nro 1, sulhanen oli renkinä samassa talossa. Maria oli muuttanut Lappvetelän Myllymäkeen nro 1 Kuopiosta. (Jarmo Paikkala: Koposten suku II, taulu 2001 s. 495).
Vanhemmat Pekka (Peter, Per) Matinpoika Koponen ja Anna Liisa Hyvärinen (Taulusta 17).

Lapset:
1. Pehr Tolvanen, s. 20.3. 1821 Maaninka, Venäjänsaari, k. 22.11. 1832 Maaninka, Venäjänsaari
2. Gustaf Tolvanen, s. 26.1. 1823 Maaninka, Venäjänsaari 1, k. 25.11. 1832 Maaninka, Venäjänsaari
3. Anna Maria Tolvanen, s. 21.1.1825. Tauluun 3
4. Hedvig Tolvanen, s. 12.5. 1827 Maaninka, Venäjänsaari, k. 24.11. 1832 Maaninka, Venäjänsaari
5. Josef Tolvanen, s. 16.3. 1829 Maaninka, Venäjänsaari, k. 25.1. 1913
6. Catharina Tolvanen, s. 13.2. 1833 Maaninka, Venäjänsaari
7. Eva Stina Tolvanen, s. 9.3. 1835 Maaninka, Venäjänsaari, k. 8.1. 1837 Maaninka, Venäjänsaari
8. David Tolvanen, s. 7.6. 1837 Maaninka, Venäjänsaari
9. Herman Tolvanen, s. 8.6. 1840 Maaninka, Venäjänsaari 2
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 13

V Elias Petterinpoika Tolvanen torppari, s. 30.10. 1765 Maaninka,Venäjänsaari, k. 20.11. 1831 Maaninka.
Hätäkastettu. Syntymäaika Kuopion maaseurakunnan HisKi-tiedoista. Perhe oli TK 1201 Maaningan rippikirjoissa s. 408 Tavisalmi nro 5:ssä 1791 sekä s. 170 Venäjänsaaressa vuosina 1809 - 1812.
Vanhemmat Petter Tolvanen ja Carin Heimotar (Taulusta 14).
1. Puoliso: Vihitty 10.9. 1797 Maaninka Klara Mykkänen . (Taulu 12) s. 19.12. 1773 Maaninka, Halola. Jarmo Paikkala: Koposten suku II, taulu 2001 s. 495) Syntymäaika HisKistä-.
Vanhemmat Johan Mykkänen ja Elisabet Julutar (Taulusta 16).

Lapset:
1. Herman Tolvanen, s. 12.5.1798. Tauluun 12
2. Barbara Lovisa Tolvanen, s. 23.8. 1801 Maaninka, Venäjänsaari
3. Eva Sofia Tolvanen, s. 2.1. 1807 Maaninka, Venäjänsaari
4. Anna Tolvanen, s. 21.4. 1809 Maaninka, Venäjänsaari
5. Maria Tolvanen, s. 1.1. 1813 Maaninka, Venäjänsaari
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 14

VI Petter Tolvanen torppari, s. 1720 Kuopion msrk. Venäjänsaari, k. 21.2. 1792 Maaninka, Venäjänsaari. Oli kuollessaan 72-vuotias. HisKi-tieto.

Puoliso: Vihitty 1750 Kuopion msrk. Carin Heimotar . (Taulu 13) s. 2.10. 1726 Kuopion msrk. Venäjänsaari.
Syntymäaika Hiski-tieto. Oli vihittäessä kotoisin Venäjänsaaresta. Sukunimi muodossa Heinoin. Hiski-tieto. Sukunimi on Maaningan rippikirjassa muodossa Ikäheimonen sekä syntymävuosi 1736. (TK 1200 Maaningan rk. 1772 - 1778 s. 280).
Vanhemmat Lars Heimoin ja Margareta Karhutar (Taulusta 15).

Lapset:
1. Christina Petterintytär Tolvanen, s. 12.3. 1752 Maaninka,Venäjänsaari
2. Petrus Petterinpoika Tolvanen, s. 21.12. 1753 Maaninka,Venäjänsaari
3. Daniel Petterinpoika Tolvanen, s. 10.11. 1755 Maaninka,Venäjänsaari
4. Anna Petterintytär Tolvanen, s. 10.4. 1757 Maaninka,Venäjänsaari
5. Maria Petterintytär Tolvanen, s. 12.12. 1758 Maaninka,Venäjänsaari
6. Pehr Petterinpoika Tolvanen, s. 14.2. 1761 Maaninka,Venäjänsaari
7. Lars Petterinpoika Tolvanen, s. 16.7. 1762 Maaninka,Venäjänsaari
8. Elias Petterinpoika Tolvanen, s. 30.10.1765. Tauluun 13
9. Brita Cataharina Petterintytär Tolvanen, s. 3.6. 1768 Maaninka. Venäjänsaari nro 1
10. Christer Petterinpoika Tolvanen, s. 24.4. 1770 Maaninka. Venäjänsaari nro 1
11. Elin Petterintytär Tolvanen, s. 25.6. 1772 Maaninka. Venäjänsaari nro 1
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 15

VII Lars Heimoin HisKi-tieto.

Puoliso: Margareta Karhutar . (Taulu 14)

Lapset:
1. Carin Heimotar, s. 2.10.1726. Tauluun 14
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 16

VI Johan Mykkänen talollinen. HisKi-tieto. Isän nimi on suluissa ja äidin nimen edessä on qv.

Puoliso: Elisabet Julutar . (Taulu 13) HisKi-tieto.

Lapset:
1. Klara Mykkänen, s. 19.12.1773. Tauluun 13
2. Zachris Mykkänen, s. 7.4. 1775 Maaninka, Halola
3. Sara Mykkänen, s. 7.4. 1775 Maaninka, Halola
4. Anna Liisa Mykkänen, s. 15.6. 1778 Maaninka, Halola
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 17

V Pekka (Peter, Per) Matinpoika Koponen torppari, s. 13.9. 1771 Maaninka, Venäjänsaari, k. 20.12. 1816 Kuopion pitjäjä, Väänälä.
Asuivat loisina ja torppareina Väänälässä. (Jarmo Paikkala: Koposten suku II taulu 3534 - 3533).
Vanhemmat Matti Pekanpoika Koponen ja Maria Antintytär Husso (Hussotar) (Taulusta 18).

Puoliso: Anna Liisa Hyvärinen . (Taulu 12) s. 11.5. 1774 Kuopion msrk. Väänälä, k. 23.8. 1833 Kuopion msrk. Väänälä. Kuolinaika HisKi-tieto.
Vanhemmat Jaakko Hyvärinen ja Anna Pekantytär Huttunen (Taulusta 25).

Lapset:
1. Catharina Pekantytär Koponen, s. 1796 Kuopion mlk. Väänälä
2. Maria Pekantytär Koponen, s. 22.4.1798. Tauluun 12
3. Kalle Juho Pekanpoika Koponen, s. 24.6. 1800 Kuopion mlk. Väänälä
4. Juho (Johannes) Pekanpoika Koponen, s. 30.10. 1805 Kuopion mlk. Väänälä
5. Pekka (Petter) Pekanpoika Koponen, s. 4.7. 1807 Kuopion mlk. Väänälä
6. Anna Pekantytär Koponen, s. 7.3. 1812 Kuopion mlk. Väänälä
7. Taavetti (David) Pekanpoika Koponen, s. 13.5. 1814 Kuopion mlk. Väänälä
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 18

VI Matti Pekanpoika Koponen torppari, s. 20.8. 1743 Maaninka, Kurolanlahti, k. 24.5. 1804 Kuopion msrk. Kaislastenlahti.
Kuoli 1804 Kuopion Kaislastenlahdessa pian sinne muuttmisen jälkeen. Mainitaan vihittäessä torpparin pojaksi Halolasta. Asuivat torppareina Venäjänsaaressa nro 1 ja sitten vuodesta 1804 Kuopion Kaislastenlahdessa nro 1 mäkitupalaisena. (Jarmo Paikkala: Koposten suku II taulu 3533 - 3488) Kuolinaika HisKi-tieto.
Vanhemmat Pekka Antinpoika Koponen ja Beata Tuomaantytär Mähönen (Mähötär) (Taulusta 19).

Puoliso: Vihitty 19.8. 1770 Maaninka Maria Antintytär Husso (Hussotar) . (Taulu 17) s. 20.3. 1749 Kuopion msrk. Kasurila.
Oli vihittäessä torpparin tytär, piika Halolasta HisKi-tieto. (Jarmo Paikkala: Koposten suku II taulu 3533 - 3488). Koposten kirjan syntymäaika 1753 Halola, HisKi-tieto 20.3.1749 Kuopion msrk. Kasurila.
Vanhemmat Antti Jaakonpoika Husso ja Carin Malitar (Taulusta 24).

Lapset:
1. Pekka (Peter, Per) Matinpoika Koponen, s. 13.9.1771. Tauluun 17
2. Antti Matinpoika Koponen, s. 29.1. 1774 Maaninka, Venäjänsaari, k. 12.1. 1829 Kuopio, Hirvilahti
3. Matti Matinpoika Koponen, s. 5.2. 1776 Maaninka, Venäjänsaari, k. 3.8. 1777 Maaninka, Venäjänsaari
4. Maria Matintytär Koponen, s. 21.12. 1777 Maaninka, Venäjänsaari, k. e. 1810
5. Anna Matintytär Koponen, s. 23.2. 1780 Maaninka, Venäjänsaari
6. Kalle Juho Matinpoika Koponen, s. 29.5. 1782 Maaninka, Venäjänsaari, k. 24.7. 1829 Kuopion msrk. Hirvilahti
7. Beata Matintytär Koponen, s. 10.1. 1785 Maaninka, Venäjänsaari
8. Liisa Matintytär Koponen, s. 27.4. 1787 Maaninka, Venäjänsaari
9. Catharina Matintytär Koponen, s. 23.3. 1790 Maaninka, Venäjänsaari
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 19

VII Pekka Antinpoika Koponen torppari, s. 1705 Kuopion msrk., k. 1.4. 1785 Maaninka, Venäjänsaari.
Mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1728 henkikirjassa Laperilassa asuvaksi ja vuonna 1737 sotilaaksi Kuopiossa. Asuivat aluksi Lamperilassa, mutta muuttivat sitten Haatalan kylään (ainakin 1732) V. 1743 asuinpaikkana oli jo Kuronlahti. Sittemmin Pekka oli torpparina Venäjänsaari nro 1:ssä. (Jarmo Paikkala: Koposten suku II taulu 3488 - 3455). Oli kuollessaan leski. HisKi-tieto.
Vanhemmat Antti Antinpoika Koponen ja Anna Pekantytär Eskelinen (Taulusta 20).
Puoliso: Vihitty 27.4. 1729 Kuopion msrk. Beata Tuomaantytär Mähönen (Mähötär) . (Taulu 18) Oli vihittäessä kotoisin Talluksen kylästä. (Jarmo Paikkala: Koposten suku II taulu 3488 - 3455).

Lapset:
1. Kaarina Pekantytär Koponen, s. 1727 Kuopion msrk., k. 1801
2. Juho Pekanpoika Koponen, s. 27.2. 1730 Kuopion msrk. Lamperila, k. 1804
3. Anna Pekantytär Koponen, s. 19.3. 1732 Kuopion msrk. Haatala
4. Tuomas Pekanpoika Koponen, s. 6.2. 1737 Kuopion msrk. Haatala, k. 3.6. 1811 Maaninka, Tuovilanlahti nro 3
5. Lauri Pekanpoika Koponen, s. Kuopion msrk., k. 1804
6. Matti Pekanpoika Koponen, s. 20.8.1743. Tauluun 18
7. Pekka Pekanpoika Koponen, s. 1743 Kuopion msrk.
8. Tahvo Pekanpoika Koponen, tilallinen, s. 19.3. 1750 Kuopion msrk. Kurolanlahti, k. 10.3. 1833 Maaninka, Venäjänsaari
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 20

VIII Antti Antinpoika Koponen s. 1682 Kuopio.
Merkittiin vuonna 1697 Lamperilassa isän ruokakuntaan henkikirjoissa, eli hän oli syntynyt viimeistään 1681. Antista tuli ruokakunnan päämies viimeistään 1711. Vuonna 1728 maaveroluettelossa talon omistajksi on merkitty Matti Nupponen, joka lienee ollut Antin vaimon toinen mies. Antti ehkä kuoli isonvihan melskeissä. (Jarmo Paikkala: Koposten suku II taulu 3455 - 561).
Vanhemmat Antti Antinpoika Koponen (Taulusta 21).

Puoliso: Anna Pekantytär Eskelinen . (Taulu 19) s. 1673, k. 13.3. 1736 Kuopion msrk.
Vanhemmat Pekka Pekanpoika Eskelinen ja Hebla Månsdr Kolehmainen (Kolemetar) (Taulusta 23).

Lapset:
1. Pekka Antinpoika Koponen, s. 1705. Tauluun 19
2. Matti Antinpoika Koponen, s. 1715 Kuopion msrk, k. 10.2. 1786
3. Niilo Antinpoika Koponen, s. 1705 ? Kuopion msrk
4. Anna Antintytär Koponen, s. 1715 Kuopion msrk, k. 1795
5. Antti Antinpoika Koponen
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 21

IX Antti Antinpoika Koponen s. 1655 Kuopion msrk, k. 1758 Kuopion msrk. Lmperila.
Kuoli 103-vuotiaana vanhuuden heikkouteen Lamperilassa. Mainitaan ensi kerran Henkikirjassa nimeltä 1694. Vuonna 1694 Antti Joutui vastaamaan peräti 8 henkiveron maksamisesta. Sen jälkeen hänestä ei oli tietoja. jVuonna 1697 ruokakunna päämiehenä oli Matti-veli. (Jarmo Paikkala: Koposten suku I taulu 561 - 560)

Lamperilan sukuhaara

Kolmas vanha Koposten sukuhaara Kuopion alueella on Lamperilassa, joka on Kuopion keskustasta luoteeseen Kallaveden länsirannalla. Sukututkija Paikkala on päätynyt olettamaan, että Lamperilan Koposet juontuisivat Leppävirran sukuhaaran taulusta nro 30 eli Kurjalanrannan - Saijanlahden seutuvilta. Mikä vei Antti Koposen kauaksi vanhalta kotiseudultaan, on tietämätöntä.
Vanhemmat Antti Koponen (Taulusta 22).

Lapset:
1. Tahvo Antinpoika Koponen, s. n.1679 Kuopion msrk., k. 4.4. 1742 Kuopion msrk. Lmperila
2. Pekka Antinpoika Koponen
3. Antti Antinpoika Koponen, s. 1682. Tauluun 20
4. Lauri Antinpoika Koponen, s. 1686 Kuopion msrk.
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 22

X Antti Koponen s. n. 1630. S. noin 1630 tai jopa aiemmin.
Kirjatttiin jo naimisissa olevana 1658 Leppävirran Saijanlahdelle ja vielä 1668 saman pitäjän Kurjalanrannan kylään. Mainitaan poikiensa kanssa manttaalikirjassa 1688 Lamperilan Kopolassa. (Jarmo Paikkala: Koposten suku I taulu 560).

Lapset:
1. Antti Antinpoika Koponen, s. 1655. Tauluun 21
2. Elina Antintytär Koponen, s. n. 1659
3. Matti Antinpoika Koponen, s. 29.2. 1668
4. Carin Antintytär Koponen, s. 1669 Kuopion msrk, Lamperila
5. Olli Antinpoika Koponen, s. 1673 Kuopion msrk, Lamperila
6. Gertru (Kerttu) Antintytär Koponen, s. 1675 Kuopion msrk, Lamperila
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 23

IX Pekka Pekanpoika Eskelinen

Puoliso: Vihitty 1672 Kuopion msrk. Hebla Månsdr Kolehmainen (Kolemetar) . (Taulu 20) Vihkimisaika on HisKi-tieto.

Lapset:
1. Anna Pekantytär Eskelinen, s. 1673. Tauluun 20
2. Hebla Pekantytär Eskelinen, s. 1673 Kuopion msrk.
3. Magnus Pekanpoika Eskelinen, s. 1675 Kuopion msrk.
4. Maria Pekantytär Eskelinen, s. 1676 Kuopion msrk.
5. Charin Pekantytär Eskelinen, s. 1679 Kuopion msrk.
6. Helga Pekantytär Eskelinen, s. 1681 Kuopion msrk.
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 24

VII Antti Jaakonpoika Husso sotilas, tilallinen, s. 1715, k. 12.10. 1780 Maaninka, Maaninka, Venäjänsaari.
Asuivat Maaningan Venäjänsaaressa 1772 - 1778 Matti Koposen ja Maria Hussotaren luona. (Maaningan rk. TK 1200 s. 292) Kuolintiedoissa HisKissä maininta afsk. sold, inh.
Puoliso: Carin Malitar (. (Taulu 18) s. 1718, k. 27.12. 1790 Maaninka, Venäjänsaari.
Oli naimisiin mennessä leski Julkulasta. Oli kuollessaan kuollessaan sotilaan leski ja iältään 72 v. (HisKi-tieto).

Lapset:
1. Brita Antintytär Husso, s. 24.2. 1746 Kuopion msrk. Kasurila
2. Antti Antinpoika Husso, s. 2.2. 1748 Kuopion msrk. Kasurila
3. Maria Antintytär Husso (Hussotar), s. 20.3.1749. Tauluun 18
4. Antti Antinpoika Husso, s. 10.3. 1753 Kuopion msrk. Tuovilanlahti
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 25

VI Jaakko Hyvärinen tilallinen, s. 1749.
Asuivat vuosina 1782 - 88 Kuopion maaseurakinnan Vänälässä. (TK 1622 s. 290) Oli vihittäessä Vänälästä. (HisKi-tieto) (Jarmo Paikkala: Koposten suku II taulu 3534 - 3533).
Puoliso: Vihitty 25.12. 1770 Kuopion msrk. Anna Pekantytär Huttunen . (Taulu 17) s. 1756. Oli vihittäessä Kasurilasta (HisKi-tieto).

Lapset:
1. Stian Juliana Jaakontytär Hyvärinen, s. 3.4. 1771 Kuopio, Vänälä
2. Anna Liisa Hyvärinen, s. 11.5.1774. Tauluun 17
3. Catharina Jaakontytär Hyvärinen, s. 10.1. 1777 Kuopion msrk. Vänälä
4. Maria Jaakontytär Hyvärinen, s. 4.10. 1787 Kuopion msrk. Vänälä
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 26

III Johan Karvinen maanviljelijä, s. 26.4. 1828 Heinävesi, Loikansaari, k. 16.2. 1869 Heinävesi, kummit: Eric Karvinen, Helena Karvinen. Vihkimistieto TK 2109 Heinäveden vihityt.
Vanhemmat Johan Johaninpoika Karvinen ja Christina Koikkalainen (Taulusta 27).

Puoliso: Vihitty 29.8. 1858 Heinävesi Maria Elisabet Torvinen . (Taulu 2) s. 1838, k. 1889 Heinävesi.
Heinäveden lastenkirjassa TK 2108 Koivumäki s. 194 mainitaan pig. Maria Lisa Torvinen. Seuraavalla sivulla onkin sitten Koivumäki nro 9 Johan Karvinen ja Maija Lisa Torvinen sekä heidän ensimmäinen lapsensa. Kuolinaika Heinäveden rippikirjassa 1880 - 1889.

Lapset:
1. Elisabet Maria Karvinen, s. 23.3. 1859 Heinävesi, Koivumäki
2. Henrik Karvinen, s. 23.1. 1863 Heinävesi, Koivumäki
3. Otteljana Karvinen, s. 22.1.1866. Tauluun 2
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 27

IV Johan Johaninpoika Karvinen torppari, s. 11.11. 1792 Heinävesi, Patomäki, k. 26.1. 1864 Heinävesi. Rippikirjan syntymäaika on 7.11.1792, Vihkimisaika Heinäveden vihittyjen luettelosta.
Vanhemmat Johan Matinpoika Karvinen ja Elin Petterintytär Pöllänen (Taulusta 28).

Puoliso: Vihitty 14.5. 1826 Heinävesi Christina Koikkalainen . (Taulu 26) s. 23.6. 1803 Heinävesi, Mäkelä, Koika.
Avioituminen sekä Pölkynniemi nro 2 että Loikansaaressa.(Heinäveden rk. 1818 - 1828 kuva 190). Loikansaari kuului Sääminkiin. (Heinäveden rk. 1818 - 1828 kuva 329. Miehensä ja poikansa kuoleman jälkeen hän asui aluksi yhdessä miniänsä Maria Elisabet Torvisen ja hänen uuden miehensä Esaias Hukkasen kanssa. (TK 2105 Heinäveden rk. 1860 - 1869 s. 296).
Vanhemmat Johan Henrikinpoika Koikkalainen ja Brita Matintytär Pakarinen (Taulusta 35).

Lapset:
1. Johan Karvinen, s. 26.4.1828. Tauluun 26
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 28

V Johan Matinpoika Karvinen Lb.s, s. 5.8. 1757 Heinävesi, Paitomäki, k. 3.8. 1826 Heinävesi, Sääminki, Loikansaari.
Syntymäaika on HisKi-tieto. Gråling, incorne (Heinäveden rk. 1806 - 1817 s. 270). Kuolinaika Heinäveden rk. 1818 - 1828 kuva 329.
Vanhemmat Matti Matinpoika Karvinen ja Maria Cowotar (Taulusta 29).
Puoliso: Vihitty 1.11. 1789 Rantasalmi Elin Petterintytär Pöllänen . (Taulu 27) s. 25.8. 1767 Rantasalmi, Ahvensalmi, k. 3.5. 1827 Heinävesi, Sääminki, Loikansaari.
HisKi-tieto vihitty Lb dr Hel Pöllötär Ahvensalmi. Kuolinaika Heinäveden rk. 1818 - 1828 kuva 329.
Vanhemmat Petter (Pehr) Johaninpoika Pöllänen ja Margareta Pöllänen (Pöllätär) (Taulusta 31).

Lapset:
1. Johan Johaninpoika Karvinen, s. 11.11.1792. Tauluun 27
2. Anna Lena Karvinen, s. 4.4. 1795 Heinävesi
3. Margareta Karvinen, s. 5.8. 1798 Heinävesi
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 29

VI Matti Matinpoika Karvinen s. 1711 Heinävesi, k. 1761 Heinävesi. (Heinäveden rk. 1762 - 1770 kuva 55).
Vanhemmat Matti Karvinen (Taulusta 30).

Puoliso: Maria Cowotar . (Taulu 28) s. 1725, k. noin 1796 Heinävesi, Paitomäki.
(Heinäveden rk. 1762 - 1770 kuva 55). Viimeinen ripilläkäynti 1795. (Heinäveden rk. 1790 - 1795 kuva 49) Rippikirjat puuttuvat 1796 - 1798.

Lapset:
1. Ingeborg Matintytär Karvinen, s. 21.8. 1749 Heinävesi, Paitomäki
2. Helena Matintytär Karvinen, s. 2.3. 1751 Heinävesi, Paitomäki
3. Matti Matinpoika Karvinen, s. 15.12. 1752 Heinävesi, Paitomäki
4. Paavo Matinpoika Karvinen, s. 1.12. 1754 Heinävesi, Paitomäki
5. Johan Matinpoika Karvinen, s. 5.8.1757. Tauluun 28
6. Olavi Matinpoika Karvinen, s. 1759 Heinävesi, Loikansaari, k. 3.12. 1824 Heinävesi, Loikansaari
7. Mikko Matinpoika Karvinen, s. 5.3. 1760 Heinävesi, Paitomäki, k. 1770 Heinävesi, Paitomäki
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 30

VII Matti Karvinen s. 1687 Heinävesi, k. 2.1754 Heinävesi, Patomäki. (Heinäveden rk. 1750 - 1760 kuva 49).

Lapset:
1. Matti Matinpoika Karvinen, s. 1711. Tauluun 29
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 31

VI Petter (Pehr) Johaninpoika Pöllänen s. 12.2. 1732 Rantasalmi, Ahvenensalo, Randa-Pöllälä. (UK 886 Rantasalmen rk.) Perhe muutti Rantasalmen Ahvensalmesta 1797 - 1800 pois.
Vanhemmat Johan Pöllänen ja Carin Heiskatar (Taulusta 32).

Puoliso: Vihitty 26.5. 1754 Rantasalmi Margareta Pöllänen (Pöllätär) . (Taulu 28) s. 6.2. 1736 Rantasalmi, Ahvensalo, k. 10.9. 1813 Heinävesi, Sääminki, Loikansaari.
Syntymäaika on HisKi-tieto. Vihittäessä maininta rusthålldr. Asui vuodesta 1799 lähtien ja myös kuollessaan tyttärensä Elin Pölläsen ja Johan Karvisen luona. (Heinäveden rk. 1806 - 1817 s. 270).
Vanhemmat Påhl Pöllänen ja Elin (Helena) Arvidintytär Kinnunen (Kinnutar) (Taulusta 33).

Lapset:
1. Johannes Petterinpoika Pöllänen, s. 9.10. 1755 Rantasalmi, Ahvensalo
2. Paul Petterinpoika Pöllänen, s. 19.3. 1758 Rantasalmi, Ahvensalo
3. Petrus Petterinpoika Pöllänen, s. 30.5. 1761 Rantasalmi, Ahvensalo
4. Carin Petterintytär Pöllänen, s. 21.9. 1763 Rantasalmi, Ahvensalo
5. Elin Petterintytär Pöllänen, s. 25.8.1767. Tauluun 28
6. Elisabet Petterintytär Pöllänen, s. 13.11. 1774 Rantasalmi, Ahvensalo
7. Margareta Petterintytär Pöllänen, s. 17.8. 1775 Rantasalmi, Ahvensalo
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 32

VII Johan Pöllänen

Puoliso: Vihitty 29.8. 1722 Rantasalmi Carin Heiskatar . (Taulu 31) s. 1684, k. 2.1. 1768 Rantasalmi, Ahvensalmi nro 2, Randa-Pöllälä. Oli mennessään naimisiin leski ja oli kotoisin Porosalmesta. Oli talollisen leski kuollessaan. HisKi-tieto.

Lapset:
1. Johan Johaninpoika Pöllänen, s. 15.9. 1723 Rantasalmi, k. 1778 Rantasalmi
2. Ingeborg Johanintytär Pöllänen, s. 1.10. 1726 Rantasalmi, Ahvensalo
3. Nils Johaninpoika Pöllänen, s. 7.8. 1729 Rantasalmi, Ahvensalo
4. Helena Johanintytär Pöllänen, s. 7.8. 1729 Rantasalmi, Ahvensalo
5. Petter (Pehr) Johaninpoika Pöllänen, s. 12.2.1732. Tauluun 31
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 33

VII Påhl Pöllänen ratsutilallinen, s. n. 1697 Sääminki, k. 17.8. 1755 Rantasalmi, Ahvensalo. HisKi-tieto. Oli kuollessaan 57-vuotias. Vihkitiedoissa kotoisin Säämingistä.

Puoliso: Vihitty 17.10. 1718 Rantasalmi Elin (Helena) Arvidintytär Kinnunen (Kinnutar) . (Taulu 31) s. n. 1696 Rantasalmi, Ahvenkoski, k. 1.6. 1765 Rantasalmi, Ahvenkoski. HisKi-tieto. Oli kuollessa 69-vuotias.
Vanhemmat Arvid Kinnunen (Taulusta 34).

Lapset:
1. Arvidus Pöllänen, s. 24.4. 1722 Rantasalmi, Ahvensalo
2. Mats Pöllänen, s. 29.10. 1724 Rantasalmi, Ahvensalo
3. Påhl Pöllänen, s. 11.9. 1727 Rantasalmi, Ahvensalo
4. Siegfred Pöllänen, s. 19.8. 1730 Rantasalmi, Ahvensalo
5. Petter Pöllänen, s. 4.10. 1733 Rantasalmi, Ahvensalo
6. Margareta Pöllänen (Pollätär), s. 6.2.1736. Tauluun 31
7. Elisabet Pöllänen, s. 3.10. 1739 Rantasalmi, Ahvensalo
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 34

VIII Arvid Kinnunen talollinen, kuudennusmies, s. 1669 Rantasalmi, Ahvensalo, k. 30.10. 1754 Rantasalmi, Ahvensalo. Kuoli 85-vuotiaana. (HisKi-tieto).

Lapset:
1. Elin (Helena) Arvidintytär Kinnunen (Kinnutar), s. n. 1696. Tauluun 33
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 35

V Johan Henrikinpoika Koikkalainen s. 29.8. 1775 Heinävesi, k. noin 1820 Heinävesi, Pölkynniemi.
Syntymäaika Familysearch- ja HisKi-ohjelmista. Perhe muutti vuonna 1827 Heinäveden Raaminmäestä Pölkynniemi nro 2:een. Viimeinen ripilläkäynti 1820. (Heinäveden rk. 1818 - 1828 kuva 190).
Vanhemmat Henrik Antinpoika Koikkalainen ja Elisabet Turunen (Turutar) (Taulusta 36).

Puoliso: Brita Matintytär Pakarinen . (Taulu 27) s. 4.6. 1779 Heinävesi, Hasunmäki. Syntymäaika on HisKi-tieto. (Heinäveden rk. 1818 - 1828 kuva 190).
Vanhemmat Matti Abrahaminpoika Pakarinen ja Christina Antintytär Pakarinen (Taulusta 39).

Lapset:
1. Anna Elisabet Koikkalainen, s. 3.12. 1798 Heinävesi, Mäkelä, Koikkala
2. Heikki Koikkalainen, s. 8.3. 1801 Heinävesi, Mäkelä, Koikkala
3. Christina Koikkalainen, s. 23.6.1803. Tauluun 27
4. Birgitta Koikkalainen, s. 29.6. 1807 Heinävesi, Mäkelä, Koikkala
5. Scholastica Koikkalainen, s. 9.1810 Heinävesi, Raaminmäki
6. Johannes Koikkalainen, s. 5.10. 1813 Heinävesi, Raaminmäki
7. Matti Koikkalainen, s. 21.6. 1817 Heinävesi, Raaminmäki
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 36

VI Henrik Antinpoika Koikkalainen s. 1737 Heinävesi, Koivulahti, k. 15.4. 1808 Heinävesi, Raaminmäki.
Asuivat Heinäveden Raaninmäki nro 1:ssä. (Heinäveden rk. 1799 - 1806 kuva 96). Kuolinaika (Heinäveden rk. 1806 - 1817 kuva 165).
Vanhemmat Antti Koikkalainen ja Scolastica Lyytikäinen (Taulusta 37).

1. Puoliso: Vihitty noin 1754 Heinävesi Maria Antintytär Malkitar s. 1736 Heinävesi, Viljama.
Vanhemmat Antti Antinpoika Malki ja Maria Ketutar.

Lapset:
1. Antti Henrikinpoika Koikkalainen, s. 25.4. 1756 Heinävesi, Koivulahti
2. Scolastica Henrikintytär Koikkalainen, s. 27.4. 1758 Heinävesi, Koivulahti
3. Henrik Henrikinpoika Koikkalainen, kuudennusmies, s. 30.5. 1760 Heinävesi, Koivulahti
2. Puoliso: Elisabet Turunen (Turutar) . (Taulu 35) s. 1755, k. 19.1806 Heinävesi, Raaminmäki. (Heinäveden rk. 1806 - 1817 kuva 165).
Lapset:
4. Johan Henrikinpoika Koikkalainen, s. 29.8.1775. Tauluun 35
5. Anna Lisa Henrikintytär Koikkalainen, s. 1778 Heinävesi, Raaminmäki,
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 37

VII Antti Koikkalainen s. 1698 Heinävesi, k. noin 1775 Heinävesi, Ramminmäki nro 1.
Asuivat Heinäveden Koivulahdessa. (Heinäveden rk. 1762 - 1770 kuva 5) Ei ripilläkäyntejä Heinäveden rippikirjassa 1775 jälkeen. Merkintä kuollut. (Heinäveden rk. 1775 - 1785 kuva 15).
Vanhemmat N Koikkalainen (Taulusta 38).

Puoliso: Scolastica Lyytikäinen . (Taulu 36) s. 1698, k. 1787 Heinävesi, Ramminmäki nro 1. Kuolinaika Heinäveden rk. 1775 - 1785 kuva 15.

Lapset:
1. Antti Antinpoika Koikkalainen, s. 1728 Heinävesi, Koivulahti, k. 1789 Heinävesi, Ramminmäki nro 1
2. Niilo Antinpoika Koikkalainen, s. 1736 Heinävesi, Koivulahti
3. Henrik Antinpoika Koikkalainen, s. 1737. Tauluun 36
4. Scolastica Antintytär Koikkalainen, s. 1740 Heinävesi, Koivulahti
5. Maria Antintytär Koikkalainen, s. 1743 Heinävesi, Koivulahti
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 38

VIII N Koikkalainen

Lapset:
1. Antti Koikkalainen, s. 1698. Tauluun 37
2. Stephan Koikkalainen, s. 1704 Heinävesi, Koivulahti
3. Matti Koikkalainen
4. Heikki M Koikkalainen
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 39

VI Matti Abrahaminpoika Pakarinen s. 1726 Heinävesi, Hasunmäki, k. 21.2. 1791 Heinävesi, Hasunmäki.
Asuivat 1771 - 1775 Heinäveden Hasunmäessä. (Heinäveden rk. 1771 - 1774 kuva 11) Kuolinaika Heinäveden rk. 1790 - 1795 kuva 22.
Vanhemmat Abraham Pakarinen ja Anna Piestitär ? (Taulusta 40).

Puoliso: Christina Antintytär Pakarinen . (Taulu 35) s. 1746 Heinävesi, Hasunmäki, k. 21.9. 1818 Heinävesi, Palvalahti 3.
Syntymäaika Heinäveden rk. 1790 - 1795 kuva 22 (Heinäveden rk. 1762 - 1770 kuva 19) Vuosien 1799 - 1806 Heinäveden rippikirjassa Hasumäki mainitaan ratsutilaksi. (Heinäveden rk. 1799 - 1806 kuva 39). Kuolinaika Heinäveden rk. 1808 - 1817 kuva 114.
Vanhemmat Antti Pakarinen ja Maria Luukkonen (Luukotar) (Taulusta 41).

Lapset:
1. Antti Matinpoika Pakarinen, s. 1767 Heinävesi, Hasumäki
2. Matti Matinpoika Pakarinen, s. 18.6. 1768 Heinävesi, Hasumäki
3. Abraham Matinpoika Pakarinen, ratsutilallinen, s. 1.8. 1771 Heinävesi, Hasumäki
4. Mikko Matinpoika Pakarinen, s. 18.3. 1774 Heinävesi, Hasumäki
5. Anna Maria Matintytär Pakarinen, s. 23.12. 1776 Heinävesi, Hasumäki
6. Brita Matintytär Pakarinen, s. 4.6.1779. Tauluun 35
7. Catharina Matintytär Pakarinen, s. 5.9. 1785 Heinävesi, Hasumäki
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 40

VII Abraham Pakarinen s. 1669, k. 1754 Heinävesi, Hasunmäki. (Heinäveden rk. 1750 - 1760 kuva 14).

Puoliso: Anna Piestitär ? . (Taulu 39) s. 1698, k. 1755 Heinävesi, Hasunmäki.

Lapset:
1. Mikko Abrahaminpoika Pakarinen, s. 1723 Heinävesi, Hasunmäki
2. Matti Abrahaminpoika Pakarinen, s. 1726. Tauluun 39
3. Abraham Abrahaminpoika Pakarinen, s. 1730 Heinävesi, Hasunmäki
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 41

VII Antti Pakarinen s. 1716 Heinävesi, Hasunmäki, k. 1775 Heinävesi, Hasunmäki. (Heinäveden rk. 1762 - 1770 kuva 19) Kuolinaika Heinäveden rk. 1775 - 1785 kuva 34.
Vanhemmat N Pakarinen (Taulusta 42).

Puoliso: Maria Luukkonen (Luukotar) . (Taulu 39) s. 1723, k. 1789 Heinävesi, Hasunmäki. Kuolinaika Heinäveden rk. 1775 - 1785 kuva 34.

Lapset:
1. Christina Antintytär Pakarinen, s. 1746. Tauluun 39
2. Antti Antinpoika Pakarinen, s. 8.4. 1751 Heinävesi, Hasumäki
3. Cecilia Antintytär Pakarinen, s. 8.4. 1751 Heinävesi, Hasumäki
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 42

VIII N Pakarinen

Lapset:
1. Cecilia Pakarinen, s. 1712 Heinävesi, Hasunmäki
2. Antti Pakarinen, s. 1716. Tauluun 41
3. Aatami Pakarinen, s. 1724 Heinävesi, Hasunmäki, k. noin 1785 Heinävesi, Hasunmäki
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

| Alku | Henkilöluettelo sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä

ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÅÄÖ
Taulu
Serafia Matintytär, s. 18471
CSukunimi-hakemisto
COWOTAR Maria, s. 172528, 29
DSukunimi-hakemisto
DUNDER Aarne, s. 19002
Anna, s. 18693
Anna Greta, s. 18344
Anna Magdalena Henrikintytär, s. 17935
Anna Maija, s. 18224
Anna Sohvi, s. 18902
Carl, s. 18553
Carl Gustaf Henrikinpoika, s. 17885
Catarina Lovisa Henrikintytär, s. 17965
Christina Henrikintytär, s. 17885
David Johan, s. 18523
Eva Stina, s. 18314
Hanna, s. 18872
Hans Henrikinpoika, s. 17845
Henric, s. 18394
Henrik, s. 18631, 2, 3
Herman, s. 18603
Johan, s. 18262, 3, 4
Johan Henrikinpoika, s. 17993, 4, 5
Johannes, s. 18942
Kalle, s. 18922
Maria Henrikintytär, s. 17845
Paul, s. 18404
Påhl, s. 18234
Påhl Henrikinpoika, s. 17815
Weerti, s. 18972
DUNDER ALK. PURSIAINEN Henrik Laurinpoika, s. 17594, 5
DUNDER ELI PYKÄLÄINEN Anna Hansintytär, s. 17604, 5, 6
Antti Hansinpoika, s. 17586
Hans, s. 17225, 6
Hans Hansinpoika, s. 17536
Johan Hansinpoika, s. 17506
Matti Hansinpoika, s. 17636
Olof Hansinpoika, s. 17556
ESukunimi-hakemisto
ESKELINEN Anna Pekantytär, s. 167319, 20, 23
Charin Pekantytär, s. 167923
Hebla Pekantytär, s. 167323
Helga Pekantytär, s. 168123
Magnus Pekanpoika, s. 167523
Maria Pekantytär, s. 167623
Pekka Pekanpoika, 20, 23
HSukunimi-hakemisto
HEIMOIN Lars, 14, 15
HEIMOTAR Carin, s. 172613, 14, 15
HEISKATAR Carin, s. 168431, 32
HUSSO Antti Antinpoika, s. 174824
Antti Antinpoika, s. 175324
Antti Jaakonpoika, s. 171518, 24
Brita Antintytär, s. 174624
HUSSO (HUSSOTAR) Maria Antintytär, s. 174917, 18, 24
HUTTUNEN Anna Pekantytär, s. 175617, 25
HYVÄRINEN Anna Liisa, s. 177412, 17, 25
Catharina Jaakontytär, s. 177725
Jaakko, s. 174917, 25
Maria Jaakontytär, s. 178725
Stian Juliana Jaakontytär, s. 177125
JSukunimi-hakemisto
JULUTAR Elisabet, 13, 16
JÄRVELÄINEN Maria, s. 17625
KSukunimi-hakemisto
KARHUTAR Margareta, 14, 15
KARVINEN Anna Lena, s. 179528
Elisabet Maria, s. 185926
Helena Matintytär, s. 175129
Henrik, s. 186326
Ingeborg Matintytär, s. 174929
Johan, s. 18282, 26, 27
Johan Johaninpoika, s. 179226, 27, 28
Johan Matinpoika, s. 175727, 28, 29
Margareta, s. 179828
Matti, s. 168729, 30
Matti Matinpoika, s. 175229
Matti Matinpoika, s. 171128, 29, 30
Mikko Matinpoika, s. 176029
Olavi Matinpoika, s. 175929
Otteljana, s. 18661, 2, 26
Paavo Matinpoika, s. 175429
Tauno, s. 19082
KESIÖ Anna Iiris, s. 19131
Artturi, s. 18891
Evi Maija, s. 19231
Kaarle Kaarlenpoika, s. 18451
Kaarlo Kustavi, s. 19201
Kyllikki, s. 19151
Olavi, s. 19111
KETUTAR Maria, s. 171736
KINNUNEN Arvid, s. 166933, 34
KINNUNEN (KINNUTAR) Elin (Helena) Arvidintytär, s. 169631, 33, 34
KOIKKALAINEN Anna Elisabet, s. 179835
Anna Lisa Henrikintytär, s. 177836
Antti, s. 169836, 37, 38
Antti Antinpoika, s. 172837
Antti Henrikinpoika, s. 175636
Birgitta, s. 180735
Christina, s. 180326, 27, 35
Heikki, s. 180135
Heikki M, 38
Henrik Antinpoika, s. 173735, 36, 37
Henrik Henrikinpoika, s. 176036
Johan Henrikinpoika, s. 177527, 35, 36
Johannes, s. 181335
Maria Antintytär, s. 174337
Matti, s. 181735
Matti, 38
N, 37, 38
Niilo Antinpoika, s. 173637
Scholastica, s. 181035
Scolastica Antintytär, s. 174037
Scolastica Henrikintytär, s. 175836
Stephan, s. 170438
KOLEHMAINEN (KOLEMETAR) Hebla Månsdr, 20, 23
KOPONEN Anna Antintytär, s. 171520
Anna Matintytär, s. 178018
Anna Pekantytär, s. 181217
Anna Pekantytär, s. 173219
Antti, s. 163021, 22
Antti Antinpoika, s. 168219, 20, 21
Antti Antinpoika, 20
Antti Antinpoika, s. 165520, 21, 22
Antti Matinpoika, s. 177418
Beata Matintytär, s. 178518
Carin Antintytär, s. 166922
Catharina Matintytär, s. 179018
Catharina Pekantytär, s. 179617
Elina Antintytär, s. 165922
Gertru (Kerttu) Antintytär, s. 167522
Juho (Johannes) Pekanpoika, s. 180517
Juho Pekanpoika, s. 173019
Kaarina Pekantytär, s. 172719
Kalle Juho Matinpoika, s. 178218
Kalle Juho Pekanpoika, s. 180017
Lauri Antinpoika, s. 168621
Lauri Pekanpoika, s. 174219
Liisa Matintytär, s. 178718
Maria Matintytär, s. 177718
Maria Pekantytär, s. 17983, 12, 17
Matti Antinpoika, s. 171520
Matti Antinpoika, s. 166822
Matti Matinpoika, s. 177618
Matti Pekanpoika, s. 174317, 18, 19
Niilo Antinpoika, s. 05 ?20
Olli Antinpoika, s. 167322
Pekka (Peter, Per) Matinpoika, s. 177112, 17, 18
Pekka (Petter) Pekanpoika, s. 180717
Pekka Antinpoika, s. 170518, 19, 20
Pekka Antinpoika, 21
Pekka Pekanpoika, s. 174319
Taavetti (David) Pekanpoika, s. 181417
Tahvo Antinpoika, s. 167921
Tahvo Pekanpoika, s. 175019
Tuomas Pekanpoika, s. 173719
KRÖGER Anders Henrikinpoika, s. 17638
Anna Henrikintytär, s. 17658
Anna Jeremiaantytär, s. 17259
Anna Sofia, s. 17937
David, s. 18007
Hedvig, s. 17973, 4, 7
Henrik Jeremiaanpoika, s. 17337, 8, 9
Isac Henrikinpoika, s. 17718
Jaakko Jeremiaanpoika, s. 17309
Jeremias, 8, 9
Jeremias Henrikinpoika, s. 17604, 7, 8
Johan Henrik Henrikinpoika, s. 17688
Judith Henrikintytär, s. 17798
Judith Jeremiaantytär, 9
Maria Henrikintytär, s. 17758
Maria Henrikintytär, s. 17568
Maria Jeremiaantytär, s. 17399
Pekka Jeremiaanpoika, s. 17289
Susanna Jeremiaantytär, s. 17369
LSukunimi-hakemisto
LESKINEN (LESKETÄR) Eva Pekantytär, s. 17207, 10
LUUKKONEN (LUUKOTAR) Maria, s. 172339, 41
LYYTIKÄINEN Scolastica, s. 169836, 37
MSukunimi-hakemisto
MALITAR Carin, s. 171818, 24
MALKI Antti Antinpoika, s. 171136
MALKITAR Maria Antintytär, s. 173636
METITIÄR Christina, s. 17255, 6
MYKKÄNEN Anna Liisa, s. 177816
Johan, 13, 16
Klara, s. 177312, 13, 16
Sara, s. 177516
Zachris, s. 177516
MÄHÖNEN (MÄHÖTÄR) Beata Tuomaantytär, 18, 19
PSukunimi-hakemisto
PAKARINEN Aatami, s. 172442
Abraham, s. 166939, 40
Abraham Abrahaminpoika, s. 173040
Abraham Matinpoika, s. 177139
Anna Maria Matintytär, s. 177639
Antti, s. 171639, 41, 42
Antti Antinpoika, s. 175141
Antti Matinpoika, s. 176739
Brita Matintytär, s. 177927, 35, 39
Catharina Matintytär, s. 178539
Cecilia, s. 171242
Cecilia Antintytär, s. 175141
Christina Antintytär, s. 174635, 39, 41
Matti Abrahaminpoika, s. 172635, 39, 40
Matti Matinpoika, s. 176839
Mikko Abrahaminpoika, s. 172340
Mikko Matinpoika, s. 177439
N, 41, 42
PIESTITÄR ? Anna, s. 169839, 40
POHJOTAR Anna, s. 17357, 8
PÖLLÄNEN Arvidus, s. 172233
Carin Petterintytär, s. 176331
Elin Petterintytär, s. 176727, 28, 31
Elisabet, s. 173933
Elisabet Petterintytär, s. 177431
Helena Johanintytär, s. 172932
Ingeborg Johanintytär, s. 172632
Johan, 31, 32
Johan Johaninpoika, s. 172332
Johannes Petterinpoika, s. 175531
Margareta Petterintytär, s. 177531
Mats, s. 172433
Nils Johaninpoika, s. 172932
Paul Petterinpoika, s. 175831
Petrus Petterinpoika, s. 176131
Petter, s. 173333
Petter (Pehr) Johaninpoika, s. 173228, 31, 32
Påhl, s. 169731, 33
Påhl, s. 172733
Siegfred, s. 173033
PÖLLÄNEN (POLLÄTÄR) Margareta, s. 173628, 31, 33
RSukunimi-hakemisto
RAUTIAINEN Christina, s. 176210
Eva Johanintytär, s. 17584, 7, 10
Johan, s. 175010
Johan Samuelinpoika, s. 17167, 10, 11
Lisa, s. 175510
Paulus, s. 175210
Petrus, s. 174710
Samuel, s. 174410
Samuel, s. 168510, 11
SSukunimi-hakemisto
SAVOTAR Maria, s. 17038, 9
TSukunimi-hakemisto
TOLVANEN Anna, s. 180913
Anna Maria, s. 18252, 3, 12
Anna Petterintytär, s. 175714
Barbara Lovisa, s. 180113
Brita Cataharina Petterintytär, s. 176814
Catharina, s. 183312
Christer Petterinpoika, s. 177014
Christina Petterintytär, s. 175214
Daniel Petterinpoika, s. 175514
David, s. 183712
Elias Petterinpoika, s. 176512, 13, 14
Elin Petterintytär, s. 177214
Eva Sofia, s. 180713
Eva Stina, s. 183512
Gustaf, s. 182312
Hedvig, s. 182712
Herman, s. 184012
Herman, s. 17983, 12, 13
Josef, s. 182912
Lars Petterinpoika, s. 176214
Maria, s. 181313
Maria Petterintytär, s. 175814
Pehr, s. 182112
Pehr Petterinpoika, s. 176114
Petrus Petterinpoika, s. 175314
Petter, s. 172013, 14
TORVINEN Maria Elisabet, s. 18382, 26
TUNTURI ALK. DUNDER Maria Elisabet, s. 18851, 2
TURUNEN (TURUTAR) Elisabet, s. 175535, 36
| Alku | Sukunimi-hakemisto |